Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Nynrah osa X: Rohkea pikkuväki

0 kommenttia

Nynrah, varasto

Ternok, Ontor ja Q-mies odottelivat Keetongun ja kumppaneiden paluuta Nynrahilaisessa varastossa. He olivat Keetongun neuvojen mukaan työntäneet aluksen rungon kiskoille, jotka veivät hallista ulos vanhan joenuoman rantaan. Oli kuitenkin kulunut jo joitakin tunteja, ja Matoranit tunsivat itsensä toimettomiksi.

“Hän olisi palannut jo, jos kaikki olisi kunnossa”, Ontor nurisi.
“Oli huono idea tulla tänne. Meidän olisi pitänyt mennä hänen kanssaan”, Ternok jatkoi.
“Eipä ei”, Q-mies puuttui keskusteluun, “Ette olisi voineet auttaa häntä, jos hän joutuu ongelmiin. Nämä Feterrat ja niiden pikkukaverit ovat monien aseiden käyttäjiä. Näyttää kieltämättä siltä, että Tongumme on vaikeuksissa.”
“Velvollisuutemme on silti auttaa. Emme ole hyödyksi istuessamme täällä”, Ontor kommentoi, nousi seisomaan ja otti reppunsa.
“Eipä hätäillä! Ei ollut virhe tulla tänne, ei ei. Ne eivät valvo tätä paikkaa: Heittävät vain turhat rojut tänne. Eivät arvaa meitä. Katsotaan ensin ympärillemme! Vastustaja on kova, mutta meillä on varastoittain Nynrah-haamujen vanhaa tavaraa käytössämme,” Q-mies lausui juhlallisesti ja korkkasi vieressä olevan puulaatikon isolla ruuvimeisselillä.

Laatikosta paljastui vieterikäyttöisiä kellopelikylpyankkoja. Ontor otti yhden reppuunsa (“Harhautusta varten”, hän perusteli, vaikka todellisuudessa se vetosi vahvasti johonkin hänen sisimmässään). Matoranit alkoivat avaamaan muita laatikoita, niitä oli paljon hallin reunoilla, ja lähellä oli vielä lisää varastoja.

Laatikoista paljastui eriskummallisia mutta myös tavanomaisia esineitä: sekalaisia nippeleitä, Toa-soturin irtonainen jalka, ohjauspaneeleita, vieterikengät (Jotka Q-mies nappasi mukaansa), jokin mikä näytti hanskalta mutta oli puuta, lukemattomat määrät savupommeja (Joita molemmat kahmivat reput puolilleen), laskuvarjoja (Ontor pakkasi kaikki alukseen “Laivastoa varten”), laajan valikoiman happoaseita, ison, piikikkään ja mustan merimiinan (He kantoivat sen yhdessä alukseen), vesiskootterin ja viimeisimpänä muttei vähäisempänä Matoran-koon Exoskeletonin, jonka Ternok kaivoi valtavan pakkausmateriaalimassan alta. Hän puki sen päälleen, eikä suostunut ottamaan sitä enää pois. Matoranit olivat kuin lapsia nimeämispäivänä.

Ontor otti löytämänsä kaksipiippuisen Matoran-haulikon ja täytti sen happopatruunoilla. Hän pisti myös yhden laskuvarjon selkäänsä ja ripusti vyölleen niin paljon savupommeja kuin mahtui. Ternok nosti ulkoisen tukirankansa tuomilla voimilla merimiinan mukaansa. Q-mies vetäisi vieterikengät jalkoihinsa (Hän oli Toan pituinen), nappasi savupommeja ja pieniä kapseleita, joita Laivaston Matoranit eivät tunnistaneet.

Kun nämä Matoranit kysyvät, silloin vastataan. Kun nämä Matoranit puhuvat, silloin kuunnellaan.

Nynrah, pannuhuone

Totisesti meni huonosti Klaanilaisilla.

Keetongu makasi sykkyrässä lattialla ja yritti peittää upotettuja korva-aukkojaan. Hulluuskaasusta toipunut Guardian oli yhden Feterran ja seitsemän Va:n piirittämänä hieman kauempana. Lonkerokas Manu oli yhä halvaantuneena valokivien vaikutuksesta, ja Feterra lähestyi häntä kristallisten protodermisketjujen kanssa. hiljaisen juhlallisesti.

Kolmen hyvin varustetun Matoranin joukko tarkkaili heitä pannuhuoneen valvomon pienestä valvontaikkunasta. Ikkuna oli kuitenkin pieni ja likainen, eivätkä Matoranit erottaneet muuta kuin joitakin hopeisia, yhden sinisen, mustan, keltaisen ja yhden lonkeroidun kohteen. Q-mies kaivoi esiin yhden niistä pienistä oudoista pylpyröistä, jotka hän oli ottanut mukaansa, hyppäsi vieterikengillään katonrajaan ja tiputti sen ilmastointihormista pannuhuoneeseen.

Pylpyrä tippui Zorakin lähelle ja kimposi suojakentästä hieman kauemmaksi. Feterrat kääntyivät sitä kohti salamannopeasti. Takkiin pukeutunut skakdi antoi pienen käsimerkin ja lähin Avhrak Va nappasi yhdellä kourallaan pylpyrän käteensä ja toi sen suojakentän lähelle.

Valvontahuoneessa Q-mies kaivoi pakkauksestaan toisen, hieman erilaisen kapselin ja käänti sen yläosaa pari kierrosta. Kojeen ympärille muodostui kolmiulotteinen kuva pannuhuoneesta. Kyse oli Nynrahilaisesta vakoilukapselista: Niitä ei ollut virallisesti olemassa. Matoranit katsoivat 3D-mallia ja tekivät pikaisen suunnitelman.

He näkivät ja tunnistivat, mikä Manua vaivasi, ja Gurttu näytti olevan fyysisesti ihan kunnossa. Ontor ja Ternok ihmettelivät, miksi heidän työnantajansa makasi maassa.

“Avhrak Vaissa on monia aseita tälläisiin tilanteisiin”, Q kuiskasi, “”Tuo häntä lähinnä pörräävä luultavasti ärsyttää kivuliaasti jotain rahivaistoa, kuten kuuloa tai hajuaistia.”
“Mitä voimme tehdä?” Ontor kysyi.
“Lataa haulikkosi. Merimiinaa emme käytä vielä, se tappaisi heidät kaikki”, Q-mies sanoi ja otti muutaman savupommin Ontorin laukusta.
“Entä Makuta?” Ternok kysyi.
“Jonkun pitää vetää hänestä nuo valokivet pois. Hän ei saa joutua kahleisiin!” Q vastasi ja painoi kapselin nappia. Kuva hävisi. Sitten hän irrotti siitä yläosan ja painoi punaista nappia. Alhaalta kuului räjähdys.
“Rakastan näitä. Lempiluomuksiani.”

Räjähdys oli hajottanut sitä pidelleen lentolautasen tuhannen päreiksi. Myös pari lähintä Va:ta oli tuhoutunut, ja vaikka suojakenttä olikin ottanut suurimman osan räjähdyksestä vastaan, paine-aalto oli lennättänyt mustatakkisen skakdin selälleen. Höyryistä hiljalleen toipuva puolikuntoinen Guartsu käytti häslinkiä hyväkseen, nappasi lähimmän Avhrak Va:n kourasta ja heitti sen täydellä voimalla siihen Va:han, joka lenteli Tongun ympärillä. Tongu havahtui ja nautti hiljaisuudesta enemmän kuin koskaan aiemmin.

Viiden Va:n parvi ja yksi Feterra lensivät valvomon eteen sinne, mistä pommi oli tippunut. Feterran olkatykit lauloivat ja osa valvomon seinästä suli pois.

Mutta aukosta syöksyi esiin Exo-pukuun pukeutunut Ternok merimiina selässään. Se hyppäsi konevoiman tuomalla pitkällä loikalla suoraan Feterran päälle ja sai rautahirviön pään konereisien puristusotteeseen. Yhtäkkinen lisäpaino sai Feterran putoamaan alas asti. Se keski pudotuksen ja yritti nyt saada mechamatorania pois kaulastaan pyristelemällä ja ampumalla käsilatinkeja eri suuntiin. Ternokin perässä tuli laskuvarjolla leijuen Ontor, joka ampui vahvasti syövyttäviä happopanoksia Avhrak Va:ihin ja väisteli niiden plasma-ammuksia. Viimeisenä tuli kovalla vauhdilla ja vapaalla pudotuksessa Q-mies, joka heti maahan osuessaan lähti jousivoiman siivittämänä uuteen loikkaan. Ensin hän pomppi pannuhuoneen ympäri kuin kumipallo, mutta sai sitten liikkeen hallintaansa.

Kaaos oli valmis.

Ennen kuin Zorak ehti huomata kaikkia muuttujia, hän näki vedenpitävän suunnitelmansa vuotavan. Q-mies oli saanut vetäistyä Manun toisesta kädestä siihen ammutut valokivet pois, ja Makuta sai voimansa takaisin. Varjolonkerot syöksyivät lähimpänä olevaan, Keetongua vartioivaan Feterraan. Tongu syöksyi päätä pahkaa kohti G:n vartiofeterraa ja oli menettää vasemman olkapäänsä plasmalaakista. Syöksy kuitenkin pelasti hänet, ja jättiläisrahi liukui pientä tsunamia vastaavalla voimalla Feterran alle. Kun leijuva rautakartio kääntyi alas, Tongu vetäisi sen käsistä G:n plasmakiväärin ja potkaisi Feterraa helmaan. Isku vahingoitti luultavasti Rahia itseään enemmän kuin kohdetta, mutta se herpaannutti Feterran huomion niin, että Tongu sai palautettua Vartian takaisin omistajalleen. Sinisellä Skakdilla ei ollut kuitenkaan aikaa keksiä nasevia toimintarepliikkejä, vaan hän ensitöikseen ampui alas yhden Ontoria ahdistelevan Va:n.