Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Kolmaskuu kohtaa Rautasiiven

0 kommenttia

SS Rautasiipi

Amiraali katseli komentosillan ikkunasta, kuinka muutama Nazorakien pienempi sotalaiva piiritti suurehkoa puista purjelaivaa. Tämä “Kolmannenkuun festivaaliksi” itseään kutsuva joukkio oli epäilyttänyt Amiraalia jo Klaanin saarelle saapumisestaan lähtien, ja torakkain johto oli päättänyt ottaa asiakseen selvittää, ettei kyseessä ollut juoni kuljettaa Bio-Klaanille aseita ja sotureita.

“Kaukoputki.”

Sana tuli kylmän rauhallisesti ulos Amiraalin torakansuusta, mutta huoneessa oleva nuori torakkakadetti ojensi hätäisesti optisen apuvälineen Amiraalin odottavaan käteen.

002 nosti melko painavan metalliesineen päänsä korkeudelle, ja avasi teleskooppivarren yhdellä terävällä mutta silti arvokkaalla liikkeellä.

Kaukoputken läpi Amiraali näki selkeästi Kolmannenkuun festivaalilaisten laivan puisen kannen. Siellä punainen ja hoikka hahmo antoi muutamalle muulle seurueen jäsenelle ohjeita. Monet festivaalin karkeasti arvioiden kahdestakymmenestä jäsenestä kurkkivat aluksen reunan yli, kun Nazorakien laivat lähestyivät.

Piirittävistä torakoiden sotalaivoista suurimmasta aukesi laskusilta, joka rämähti kovaäänisesti festivaalilaisten kannelle. Kaiteen puusäleet sinkosivat ilmaan sen jäädessä metallisen sillan alle.

Amiraali käänsi kaukoputkeaan, ja katsoi Nazorak-aluksesta astelevaa joukkoa. Sen kärjessä marssivat Eversti 437 kyborgihaarniskassaan ja sinistä barettia päässään pitävä 1034. Ensimmäiseen Amiraali luotti täysin, mutta 1034:n hän oli lähettänyt aivan tietystä syystä johtamaan tarkastusta. Amiraali näki nuorukaisessa potentiaalia, mutta tämä oli aivan liian pehmeä ja naiivi.

Eiköhän hän kasva siitä vaiheesta, kun näkee vähän elämää.