Nimdasaari, tunnelit

Klaanilaiset sekä merirosvot olivat kummatkin menettäneet ajantajunsa täysin. Oliko pimeydessä mennyt tunteja vai päiviä?

Joka tapauksessa he olivat ohittaneet menestyksekkäästi kymmenen ansaa, ja kaiken järjen mukaan Nimdan kammion pitäisi alkaa tulla vastaan.

Kuin yhteisestä sopimuksesta, kukaan pääkolmikosta ei ollut hiiskunutkaan kammion teksteistä piraateille.
“Käytävä näyttää levenevän”, Matoro totesi yökiikarinsa läpi.
“Onko se hyvä vai huono juttu?” Äks kysyi kannatellen soihtua korkealla. Katon valokivet valaisivat liian vähän käytävää.

Käytävä muuttui pieneksi, pyöreäksi huoneeksi. Huoneesta lähti kaksi käytävää sivuille. Kiviset ovet olivat auki.

Toisen oven karmit olivat jalokivin koristellut ja valkoisesta kivestä taidokkaasti veistetyt. Sen yllä luki Athinkielisiä lauseita. Yksi mainittu sana oli “Nimda.”

Toinen ovi oli vaatimaton ja sen yllä luki vain teksti.

“Nimdakammio. Menkää te edeltä, minä vilkaisen tämän toisen nopeasti”, Matoro ilmoitti ja käveli hiljaa kohti vähemmän koristeellista ovea. Hän vain tutkisi huoneen nopeasti ja katsastaisi sen uhat ja mahdolliset pakotiet tai takaovet.

Äks ja Jardirt viittoivat piraattijoukkiota seuraamaan heitä toisesta ovesta.

Se sali oli suuri ja kokonaan valkoisella kivellä päälystetty. Seinillä kirsi riimukirjoituksia ja jalokivilinjoja. Huoneen keskelle muodostui sinisistä kivistä valtava silmä tuhansine koristuksineen. Silmän keskeltä nousi pieni taso, joka näytti olevan ainut kaluste koko salissa.

Lattiataso oli erinomaisesti valaistu, mutta kun katto nousi, valo väheni. Kolmen metrin korkeuteen ei voinut nähdä mitään. Pelkkä pimeys yläpuolella loi epävarmaa ja pelottavaa tunnelmaa.

Pian he paikansivat Amazuan huoneen reunalta. Palkkasoturi näytti koluavan seinämiä ja kaikkea mahdollista.

Nimdaa ei ollut huoneessa.

Äks ja Jardirt juoksivat silmän keskelle. Siellä tosiaan oli taso, joka oli täynnä tekstiä Nimdasta. Mutta siru ei ollut sille tarkoitetussa uurteessaan.

“Arupak onnistui”, Jardirt kuiskasi. Pettymyksen aalto valtasi hänet.
Xxonn ei halunnut uskoa ettei Nimdaa ole täällä. Hän ei voinut uskoa tehneensä kaiken sen turhaan.

“Kapteeni”, ruskeanvärinen merirosvo hihkaisi. Jardirt kääntyi katsomaan.

Soihtu valaisi hieman kattoa. Siellä näkyi hahmo.
Paniikki levisi merirosvojen keskuudessa. Muutkin huomasivat katsosta roikkuvat mustat siluetit. Niitä oli neljä, ja ne olivat aivan hiljaa.
Jardirtin mielen valtasi yksi sana.

Nuket.

Se sali oli suuri ja synkkä. Vain valokivien rivit seinissä loivat aavemaista kajoa huoeeseen. Koko huonetta dominoi valtava kivinen patsas, jonka jalustasta Matoro oli tunnistanut sanan Ath.

Kivinen kolossi oli Toan muotoinen, panssaroimaton ja oikeastaan hyvin hintelän näköinen. Se sesoi siinä yksinkertaisen näköisenä. Jään Toan huomio oli kuitenkin kiinnittynyt sen päähän.
Hahmon päästä paistoi yksi, valo- ja jalokivin koristeltu silmä. Se näytti seuraavan kaikkea maailmassa tapahtuvaa, jatkuvasti. Silmä näytti jotenkin kunnioitettavalta ja juhlalliselta hohtaessaan yksin pimeydessä.

Lisäksi huoneessa oli ollut perällä ovi, joka oli lukossa. Jään Toa ei ollut saanut sitä auki, joten hän oli nyt palaamassa takaisin Nimdakammioon.

Silloin kivinen ovi pamahti kiinni. Kylmä tunne valtasi Toan.