MahriKing

Jossain…

Amazua seisoi paikallaan. Kakkialla häntä ympäröi olemattomuus ja tyhjyys. Hän oli yksin. Mutta silti onnensa kukkuloilla. Miten siis olla onnellinen? Ehkä juuri siksi… Amazua alkoi kävell äeteenpäin. Hitaasti, mutta varmasti. Lähestyessään määränpäätään hän kiristi tahtiaan. Hän ponnisti. Lankku hänen allaan vääntyi hieman alaspäin vetovoiman ja kannatellun voiman yhteisvaikutuksesta. Amazua ponnisti. Hän työnsi kehoaan eteenpäin. Hän levitti raajakkeensa pudotessaan alaspäin. Tunne oli suorastaan ältsi. Estääkseen kivuliaan mätkähdyksen hän kohdisti vartalonsa kohtisuoraan alas, kädet ristissä edessään.

Hän sukelsi. Suoraan mereen. Kolikkomereen… Muutamakymmen kolikko lennähti ilmaan, kunnes putosivat takaisin muiden kolikoiden sekaan kuin neula heinäsuopaan. Kolikoista muodostuvan loputtomiin ulottuvalta tuntuvan meren pinta oli tyyni. Amazua nousi takaisin pintaan. Hän pyyhki viimeisetkin kolikot pois naamaltaan. Hän heittäytyi selälleen, jääden lillumaan kauniin meren pinnalle. Suustaan hän sylkäisi ulos kolikoita, jotka muodostivat ilmaan perin omaperäisen suihkulähteen. Ama jatkoi kellumista. Hän lainhethti hiljaa ja rennosti kolikkomeren hellässä huomassa. Tätä onnellisempi ei voisi olla. Hän ei tarvinnut ketään. Paitsi nämä pienet, ujouttaan mykät loputtomat kumppaninsa. Hän alkoi uida. Kroolia, selkä-, rinta-, perho-, alkeisselkä- ja vesipallouintia, jopa koiraa. Hän tuns itsens ävapaammaksi kuin koskaan…

Amazua jouti katkerana jättämään haaveensa sikseen ja jatkamaan seinien tutkimista. Ne olivat täynnä merkkejä. Jossain oli oltava jokin merkki Nimdasta. Tähän mennessä hän oli kuitenkin törmännyt vain outoihin synboleiihn ja vieraaseen hippikirjoitukseen. Hän mottaisi rautaisella nyrkillään seinää. Turhautuneena. Klaanilaisista hän ei nyt jaksanut välittää. Taistelu ei selkeästi jaksanut nyt kiinnostaa kumpaakaan osapuolta…

[spoil]Roope Ankka- sarjakuvalla ja Smurfiilimonadipullolla ei sitten ollut osaa eikä arpaa tähän viestiin…[/spoil]

Vastaa