Nimdasaari, maanalaiset käytävät

Tunneli oli pitkä ja yllättävän valoisa. Koko katto oli koristeltu sinisin ja keltaisin valokivin. Nuo värivalot tanssivat yhdessä varjojen kanssa valkoisilla, riimuja täyteen kirjoitetuilla seinillä.

Amazua oli jatkuvasti varuillaan. Hän oli melkein pudonnut ääriomaperäiseen aukeava luuku-ansaan. Luolastossa olisi vielä yhdeksän ansaa sen Toan muistiinpanojen mukaan. Hän luotti haarniskaansa ja voimiinsa, mutta tiesi että ei kannata olal liian luottavainen omiin kykyihinsä. Pitkä letka piraatteja käveli hänen takanaan, kuka tehden mitäkin. Joukko oli ottanut jokaisen arvokkaan esineen tunneleista.

Seinästä syöksyi nopealla liikkeellä terä. Amazuan metallinen käsi ehti ottaa sen vastaan ja vääntää sen mutkalle.
Seuraavalla askeleella ilmeisesti jollakin liiketunnistinsysteemillä varustetut terät pyörähtivät esiin seinästä. Palkkasoturi onnistui tekemään ne helposti pelkin käsin vaarattomiksi.

Piraattimatoranit kuiskivat jotakin tyytyväisinä.

Nimdasaari, pyhättö

“Tuolla”, Xxonn viittoi metästä nähtyään puiden lomasta rakennuksen. Matoro vaikutti huojentuneelta ja kiihdytti kävelyvauhtiaan kahden matoranin koittaessa pysyä perässä.

Suuren järven rannalla odottava valkokivinen rakennus näytti vaatimattomalta kaukaa katsottuna. Se oli rakennettu pystyyn asetetuista kalkkikivisistä lohkareista joiden päälle oli kasattu kiviä poikittain. Koko yksi seinämä oli auki, eräänlaisena ovena. Paikka olisi täydellinen puolustuksellisesti, sillä se sijaitsi rantakukkulan laella suuren aukion keskellä.

Neljä Klaanilaista lähtivöt nousemaan loivaa mäkeä ylöspäin nopeaan tahtiin. He olivat kävelleet tänään jo paljon ja lisää oli odotettavissa.
Kun Matoro etummaisena siirtyi ovesta sisään valoisaan, pieneen rakennukseen, hän huomasi joukon matoraneja aseiden kanssa katsovan heitä.

“Lisää haudanryöstäjiä! Tapetaan!” yksi matoran karjaisi ja osoitti keihäällään nelikkoa.
“Ei ei ei. Emme ole ryöst-” Matoro aloitti mutta hänen jalkojensa juureen lentänyt keihäs keskeytti hänet.
“A ha. Mitä te sitten olette?” keihäsmatoran kysyi, näyttäen siltä että voisi heittää toisen keihään koska vain.

Matoro pohti tilannetta. Amazua on todennäköisesti jo syvällä maan alla. Matoraneista voisi olla hyötyä.
“Keitä olette?” munkki tivasi. Kaksi matorania lähestyivät joukkoa osoittaen keihäillään.

“Me haluamme pysäyttää sen alas menneen haudanryöstäjän ja sen roistojoukon”, Jardirt sanoi nopeasti, edes valehtelematta. Lyhyt ja heikon näköinen matoran olisi tasaisempi neuvottelukumppani.

“Me selviämme heistä itsekkin. Nyt, häipykää. Emme halua vääräuskoisia pyhille paikoillemme”, munkki jatkoi. Pari muuta uhittelivat edelleen keihäillään.

“Mitä jos me nyt ottaisimme rauhallisesti ja ottaisimme ryypyt pekkaan”, Notfun änki sisään.
“Ryypyt mitä?” munkki kysyi nopeasti.
Kapteeni ehti sanoa “Rom-” ennenkuin munkit räjähtivät. Ei, ne eivät räjähtäneet kirjaimellisesti. Ne vain suuttuivat koska alkoholi on yksi suurimpia paheita heidän uskonnossaan.

Matoro kyykistyi ja hänen päähänsä tähdätty keihäs meni pahasti huti. Hellänpuoleinen potku toista lähellä olevaa matorania jalkaan ei vaikutanut juuri mitenkään keihäällä sohivaan tyyppiin.
Matoraneja vastaan taisteleminen oli ikävintä mitä Toa voi joutua tekemään.
Äks katsoi kysyvästi Jään Toaa väistäessään yhden keihäänpiston.
Matoro ei keksinyt järkevää toimintastrategiaa. He eivät voisi käyttää voimaa noita vastaan.
Sitten hän miltei huusi matoraneille “Olen Itroz!”
Munkkijoukko hiljeni. Klaanilaisjoukko jähmettyi.

Viimein joku rohkeni avata suunsa.
“O-oletko sinä se Itroz? Makuta Itroz?”
“Kyllä olen. Tarvitsen sirua uudestaan tutkimuksia varten”, Matoro valehteli. Hän tiesi juuri olevansa äärimmäisen heikoilla jäillä. Jos hän paljastuisi, se olisi menoa se.
“Olisit heti sanonut, arvon Itroz. Autamme sinua aina sen sopimuksemme nojalla”, munkki kertoi ystävällisesti, tajuten vasta nyt “tunkeilijan” ja Itrozin yhdennäköisyyden. Lisäksi Makutat muuttavat usein muotoaan. Ity oli edelleen valkomusta ja hänellä oli teleskooppisilmä ja tuo miekka.

“Niin, joo”, Matoro sanoi hetken ajatuskatkoksen jälkeen. Heti hän tajusi kuinka tyhmästi oli sanonut. Nuo matoranit tiesivät Itrozista enemmän kuin hän itse.

“Saammeko mennä Nimdan kammioon ja samalla hoitelemaan ne haudanryöstäjät?” Matoro kysyi vakavoituneena. “Nämä ovat Kavereitani Veljeskunnasta. Täysin luotettavia”, hän jatkoi ja viittasi muihin Klaanilaisiin.
Munkki näytti nörästi tietä portaikkoon ja nelikko lähti alas munkit mukanaan. Matoron otsalla helmeili jatkuvasti kylmä hiki. Olisi vain ajan kysymys koska nuo alkaisivat epäillä.