Tuntematon saari

Kapura oli hiljaa. Hän oli juuri avaamassa suutaan, mutta sitten uusi mielensisäinen viesti tavoitti kolmikon.

Aiotko kieltäytyä kutsusta?

Osa juurista kääntyi uhkaavasti Summerganonia ja Serania kohti. Muutama kietoutui heidän raajoihinsa ja esti liikkumisen.

Sepä harmi.

Muutama juuri kiertyi Summerganonin kurkun ympärille.
“Tajusin”, Kapura sanoi hiljaa ja lähti kävelemään mystisen vaiston ohjaamana. Kasvillisuus tiheni. Juuria näkyi enemmän ja enemmän, ja ne liikahtelivat Kapuran kulkiessa ohi. Raheja ei näkynyt vieläkään. Kapura tajusi tilanteensa toivottumuuden: Hän oli kävelemässä kohti mystistä paikkaa saarella, jolla ei todennäköisesti ollut asutusta. Ja hänen matkakumppaninsa olivat pahimmassa tapauksessa kuolleita.

Jatka.

Kapura havahtui mietteistään. Mielensisäinen viesti tuntui vahvemmalta. Äänensävyäkin erotti hieman: se kuulosti siltä, kuin joku olisi odottanut jotain todella kauan. Itse ääni ei kuulostanut miltään Kapuran tuntemalta lajilta.

Lähellä.

Kapura erotti puiden takana jotain harmaata ja massiivista. Vihreät juuret hänen ympärillään liikahtelivat hieman.

Niin lähellä.

Kapura erotti harmaan kohteen: se näytti olevan jonkinlainen jättiläismäinen halli. Peltikatossa oli useita reikiä, ja seinät olivat revenneet sieltä täältä tarjotessaan kulkureittiä juurille. Kasvillisuutta alueella ei juuri ollet. Hallin takaa Kapura erotti joukon muita rakennuksia, jotka eivät olleet niin ränsistyneitä. Maassa lojui lasinsirpaleita.

Vihdoin.

Kapura asteli hermostuneesti kohti hallia, jonka ovet makasivat maassa ruosteisina. Hän erotti vain pimeyttä oviaukosta.

Sisältä kantautui nauru, joka kuulosti kummalliselta, aivan kuin nauraja ei olisi tästä maailmasta.
“Sisään”, kuului oudolla äänellä naurun lomasta. Kapura asteli sisään halliin hermostuneena.
“Kuka sinä olet?” Kapura kysyi. Nauru lakkasi. Johonkin hallin pimeyteen ilmestyi kaksi suurta, punaisena hehkuvaa silmää.
“Minä olen…”, kuului lauseen aloitus punaisten silmien kohdalta.

Zairyh.

Valot räpsähtivät päälle. Kapura erotti hallin epätavallista sisustusta: Lattia oli täynnä lasinsiruja ja tyhjiä koeputkia, jotka olivat jo kauan aikaa sitten valuttaneet sisältönsä maahan. Seinissä oli kiinni ilmeisesti toimivia koneita, joista kulki johtoja nurkkaan.

Nurkan perällä oli paljon lasinsiruja ja korokkeen tapainen jalusta. Jalustan päällä oli olento.

Kapura ei pystynyt hillitsemään itseään.

Hän huusi.

Samainen tuntematon saari, kauan aikaa sitten

“…Toa-kanisterit ovat miltei lähtövalmiita, jään kaipaamaan tätä paikkaa”, Tapnok julisti iloisesti ja katsoi ulos ikkunasta. Aurinko paistoi kirkkaasti. Tässä säässä oli vaikea kuvitella, miksi Pohtur ja Darek olivat seonneet.
“Minäkin”, Kapura totesi unisesti miettien Pohturin ja Darekin mysteeriä, jonka oli jo asianmukaisesti merkinnyt muistiin.
“Kuuntele noita ääniä, laittavat varmaan kanistereita valmiiksi”, Tapnok sanoi iloisesti.
“Merkitsen senkin muistiin”, Kapura sanoi ja kirjoitti lauseen alun: “Ulkoa kuuluu ään-“

Kapuran kirjoitus keskeytettiin.

Puisen mökin seinät pirstoutuivat.

Raoista syöksyi sisälle monta vihreää, paksua juurta. Kapura katseli kauhistuneena, kun ne kiertyivät Tapnokin kaulan ympärille.

Po-Matoran rimpuili. Hän yritti sanoa jotain. Kapura oli jähmettynyt paikoilleen.

Tuntematon saari, nykyhetki

Kapura katsoi kauhistuneena huoneen nurkkaan.

Olento muistutti hieman kasvia. Paitsi että Kapura ei ollut eläessään nähnyt mitään, joka muistuttaisi vähemmän elävää olentoa. Olentoa peittivät samaiset vihreät juuret, ja se mahdollisesti koostui niistä kokonaan. Silmät (vai olivatko ne vain rakoja juurimassassa) hohtivat epäluonnollisen kirkkaina. Olento ylettyi täsmälleen korokkeelta kattoon. Juuret sen pinnalla liikahtelivat koko ajan.

Zairyh.

Kapura yritti ottaa tukea jostain. Hän ei pystynyt seisomaan, vaan kaatui lattialle kauhistuneena. Lonkeromaiset juuret kiertyivät hänen käsiensä ja jalkojensa ympärille. Kapura ei yrittänyt tehdä vastarintaa. Hän ei voinut. Kapura ajatteli vain yhtä sanaa.

“Morbuzakh.”

Zairyh liikahteli levottomasti, ja sanoi: “Ei.”

Paljon enemmän.

“Mitä”, Kapura sanoi huohottaen saatuaan puhekykynsä takaisin. “Saaren Matoranpopulaation tuhoaja on… huonekasvi?”

Voi. Yrittää esittää rohkeaa.

Minä tiedän.

Kapura tunsi oudon tunteen. Hän näki vilaukselta kuvia, jotka tuntuivat sopivan hänen tarinaansa. Joitain hän ei tuntenut. Ta-Matoran kompastuu Toa-kiveen. Kolme hahmoa ratsastaa Gukko-linnuilla. Avde uhkailee Morbuzakhilla. Ta-Matoran raapustaa mökin seinään kirjoitusta.
“Mmmmitä sinä teet”, Kapura mutisi.

Käyn läpi muistosi

Hihih

Muistojen tulva jatkui. Tummanpunainen Toa sulloutuu Toa-kanisteriin katsellessaan metsäpaloa. Joukko kristallikiipijöitä hyökkää. Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

Hän

Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

Se on hän

Kapura avasi silmänsä. Hän nousi huterasti ylös. Zairyh liikahteli levottomasti ja näytti voitonriemuiselta, vaikka juurimassan ilmeitä oli erittäin vaikea tulkita. Kahden silmänreiän alle avautui kolmas reikä.
“MISSÄ HÄN ON”

MISSÄ HÄN ON

Kapura kavahti taakse. Hallin lattiaan tuli halkeamia juurien noustessa maan alta. Zairyh huusi.
“MINÄ KYSYIN SINULTA!” Zairyh karjui.

MISSÄ HÄN ON

Musta viittaan kietoutunut hahmo ojentaa kätensä.

“En tiedä, mistä puhut”, Kapura sanoi todenmukaisesti.
“Pakko”, Zairyh sanoi hiljaa.

PAKKO

Juurimassa liikahteli. Katosta varisi maahan pölyä. Muutama johto katkesi.

VASTAA

VASTAA

Kapura tunsi kaatuvansa maahan, mutta hän ei tuntenut kipua. Kaikki näytti hidastetulta. Lopulta kaikki muuttui pimeydeksi.

Sinä vaadit tätä

“Mitä”, Kapura mutisi. Hänen olonsa oli huono.

Minun on yksinkertaisesti pakko tehdä se.

“Mistä puhut”, Kapura sanoi hitaasti.

Heistä.

Pimeys hälveni. Kapura avasi hitaasti silmänsä. Hän erotti muutaman juuren yhdistyvän eräänlaiseksi putkeksi hänen ja Zairyhin välille. Punainen valo Zairyhin silmissä himmeni. Putki alkoi hohtaa punaista valoa.

Pahoittelen.

Kapura näki pelkkää pimeyttä.