Kirikori II

Sulavalinjainen ilma-alus halkoi yötaivasta verkkaiseen tahtiin. Sen viisihenkinen miehistö oli ottanut kuuden tunnin yöunet Xian pohjoispuolella ennen kuin pitkä matka jatkui jälleen. Klaanin laivaston johtaja Keetongu käänteli ja paineli Kirikori II:n ohjaimia, jotka oli selvästi luotu hänen valtavia kämmeniään varten. Keltaisen jättiläisen ainoa silmä oli raukeana puoliummessa.

Toinen laivaston matoraneista heitti lapiollisen hiiliä lentokonetta ilmassa pitävään ja sen matkustajia lämmittävään höyrymoottoriin, kun taas toinen kiristeli ruuveja koneen rungossa. Guardian istui tuolillaan Tongun takana ja nojasi aluksen ikkunaa vasten. Hän katseli maisemia toisesta ikkunasta.
Makuta Nui leijaili tummanvihreänä pilvenä läpinäkyvän purkin sisällä. Itse purkki lojui vakaasti pöytämäisellä tasolla, mutta pahimpien ilmakuoppien iskiessä se kaatui, putosi tasoltaan ja vieri lattialla vauhdikkaasti. Guardian joutui nostamaan Manun purkin lattialta pari kertaa ennen kuin päätti sijoittaa sen Kirikori II:n juomatelineeseen.

Ilmakuoppapommituksen loputtua vauhti muuttui jälleen tasaiseksi. Nyt ikkunasta näkyi vain pilviä. Guartsu vilkaisi koneen takaosaan ja huomasi, että toinen matoraneista nukkui lakisääteisellä tauollaan. Toinen vahti höyrykoneen tulta. Myös purkissa oleva antidermis oli lopettanut telepaattiset lausahduksensa täysin. Jos se oli täysin mahdollista, Makuta Nui nukkui.

“Guartsu”, Keetongu sanoi tuttavallisesti.
“Aikapoika”, sininen skakdi sanoi virnistäen. Keltainen jättiläinen naurahti tälle kumeasti.
“Mitä luulet, että Nynrahilla tapahtuu?” Keetongu kysyi.

“En tiedä. Voi olla Allianssi. Voi olla jotain täysin meidän toimivaltamme ulkopuolella.”

“Voi olla”, Tongu vastasi. Hän siirsi kätensä ohjaamon kattoon ja painoi kolmea kytkintä. “Minä silti haluan sen tilaukseni. Ja minähän sen saan.”

“Miksi et lähettänyt matoranejasi?” Guartsu kysyi kohottaen kulmaansa. Keetongu oli hetken hiljaa ja kääntyi adminia kohti.
“Miksi lähteä Zakazille yhden kiväärin takia?”

Guardian hymyili. “Niinpä. Me emme kai vain osaa pysyä poissa etulinjoilta.”

“En kykene vain istumaan jossain lennonjohtotornissa”, Tongu sanoi. “Lentäminen on liian mukavaa.”

“Varmasti”, Guardian sanoi. Hän vilkaisi ikkunasta ulos. Kirikori II oli noussut pilvikerroksen yläpuolelle. Puolikuun ja tähtien kajastama valo sai pilvet hohtamaan hopeisina. Vartija tuijotti maisemaa vaikuttuneena.
Jossain kauempana lensi muodostelmassa jotain siivekästä. Guardian tarkensi parveen kiikareillaan.
“Lohrakeja”, hän lausahti.

Majesteettiset käärmeet syöksyivät öisen ilman läpi räpytellen siipiään hitaasti. Niiden suurten silmien hohto näkyi kauas. Käärmeiden pitkät perät kiemurtelivat öisessä ilmassa sulavasti niiden ratsastaessa tuulella.
Keetongu hymyili. Hän paineli hitaasti erilaisia nappeja Kirikori II:n ohjaimissa. Sitten hän tarttui suureen puiseen kahvaan oikealla puolellaan.
“Pitäkää kiinni”, Keetongun kumea ääni kaikui. Hän veti kahvasta. Jotain räjähti.

Kirikori II syöksyi uskomattomiin nopeuksiin ja harvat lentokoneessa nukkuvat hätkähtivät hereille. Kun alus kääntyi hieman vinoon, Manun purkki putosi jälleen lattialle ja pyöri villisti. Sisällä oleva kaasumassa ei ollut huvittunut.
Kirikori II ui läpi kuunvalon hopeaksi värjäämien pilvien ja halkoi niitä siivillään. Pian se kulki Lohrakien joukossa kuin yksi niistä. Lentävät käärmeet eivät näyttäneet edes huomaavaan puista ja teräksistä kanssalentäjäänsä.
Alus kulki Lohrakien imussa useita tunteja. Laivaston matoranit katselivat ikkunoista suuria käärmeitä haltioituneina niin tiiviisti, että ehtivät unohtaa työnsä.

Guardian käveli kohti ilma-aluksen puisella lattialla makaavaa purkkia ja poimi sen käteensä. Purkissa leijuva vihreä nestekaasu sihisi vihaisesti.
“Nautitko lentomatkasta?” Guardian kysyi väsyneenä.
“Tarvitsen uuden ruumiin“, purkki kumisi. “Tapetaan joku.“
“Rauhoitu.”