Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Vastaaks sie?

0 kommenttia

Kultainen kievari.

Blezerin päässä jyskyttää. Toa avaa silmänsä siirtäen visiirin pois silmiltään.
Hän näkee katon. Kyseisessä katossa oli suurinpiirtein toan mentävä reikä.
” Oe! Sie oot hereil! Kerro kuka sie oot tai pasahtaapi! ” Kuului aivan omituisen piristävä ääni Blezerin vierestä.
” Öh? Anteeksi?” Blezeri kääntää päätään ääntäkohti. Siinä oli jalka. Vain yksi ainoa jalka jonka vieressä nökötti puinen tikku pystyssä. Toa kääntää katsettaan ylöspäin. Nyt tuo äänen lähde alkoi hahmottua. Se oli Jalkapuolimatoran jolla oli suurehko tussari kädessä.
Matoran kysyi: ” Oe… Vastaaks sie? ”
” Kyllä… tuota… ööh… ” Blezer äkisi maassa maaten. Hän ei tietänyt mitä sanoa. Aivan kuin pää olisi ollut tyhjä.
Toa ei kertakaikkiaan muistanut yhtikäs mitään. Muisti oli kadonnut mitä ilmeisemmin putoamisen johdosta.
” Mitä ta-tapahtui? ” Muistinsa menettänyt toa änkyttää venkoillen itsensä ylös lattialta.

Huone jossa kaksikko majaili oli hämärä ja kostea kellari. Kiviset seinät ja lattia kiilsivät aina sillointällöin kun katsoi oikeasta kulmasta. Kellarista lähti portaat ylös, mutta ne olivat tukitut erilaisilal tavaroilla kuten penkeillä ja pöydillä.
”Sie et vaikuta mitenkään avuttomalta kaverilta. Siust varmaa voipi olla hyötyy puollustus linjalla… ” Omituisen kuuloinen ääni joka tuli matoranin suuvärkistä totesi.
Matoran putsais tussarinsa piippua. ” Ne tuleepi kohta. Ei mee kuule kauaakaan! ” jatkoi tuo hieman koomisen kuuloinen ääni.
” Mitkä tulevat? Ja mistä? ja ja ja miksi? ” Blezer änkyttää. Hänen visiiiri tippuu taas silmille.
Toa säikähtää hikuan ja rojahtaa päin seinää.
” Varoppa kaveri. Ei suin miun kaa tartte peljätä. Ei net tule tänne ihan helpolla… Tai no on tuossa tuo reikä minkä sait aikaan… Se pitäsi paikata. Varmaan lankuilla… joo Ja yläpuolelta. Ei sitä täältä alhaalta saa… ja sitten naulat pitäisi hakea yläkerrasta… sinne minä en mene…
en kuuna päivänänä mene sinne. ” Matoanin käppänä selosti toan vieressä. Blezeriä ei tuntunut kiinostavan tuon pikkumiehen puhe. Hän yritti miettiä jotain. Hän oli kuin toisessa mailmassa. Ei muiston muistoa. Ei mitään. Ei edes tiennyt omaa nimeään.
Jokin näkyi liikkuvan ylemmässä kerroksessa. Askeleet kolisivat. Ne olivat epätasaiset ja niissä ei ollut rytmiä. Lattialankkujen välistä tippui vähät väliä pölyä kun se mikä ikinä ylhäällä olikaan eteni kohti alakertaan johtavia portaita.
Blezer vaistomaisesti nappasi hänen taisteluvasaransa, mutta se olikin poikki. Vasaran puinen varsi oli katkennut pudotuksessa. Ei kuitenkaan hänellä taikka matoranilla ollut aikaa miettiä miten se oli mennyt poikki kun he kummatkin huomasivat että askeleet olivat lisääntyneet. Niitä oli arviolta 5 ehkäpä jopa 6. Askelee lähenivät osa Portaita ja osa kerrosten välistä reikää.
” Nyt myö ollaan pulassa… niitä on ainakin 10 ja ne jakaantuivat!” Matoran kiljuu käheällä äänellä ladatessa tussariaan.