Matoro TBS

Rozum

Metsäauko oli kaaoksessa. Valtava, tuntematon rahi oli hyökännyt metsiköstä joukon kimppuun.

Matoro makasi selällään saniaisten ja aluskasvillisuuden joukossa. Hän tarkensi katsettaan nopeasti liikkuvaan olentoon. Hän kaiveli päästään tietojaan raheista.
Pitkä häntä. Neljä raajaa. Korkea pää. Matelijamainen olemus.

Protocairn, hän muisti. Lohikäärmerahi, joka oli tarujen mukaan syntynyt puhtaasta energiasta. Olento oli väkivahva ja agressiivinen. Hyökkäsi äärimmäisen helposti.
Niihin tepsii kylmyys.

Matoro loi silmäyksen taistelukentälle. Protocairn juoksi ympäriinsä sekopäisenä, syösten välillä erinäisiä lieskoja suustaan. Piraatit ja Klaanilaiskumppani olivat joko maassa tai juoksivat ympäriinsä aukiota.
Monet piraatit olivat yrittäneet ampua tai tehdä muuta vastaavaa rahille. Joku oli peräti heittänyt sitä polttopullolla.
Tulirahia polttopullolla. Äly hoi, Matoro ajatteli. Hän tiesi että moista rahia ei voitettaisi niin vain. Se joko eksytettäisiin tai siltä paettaisiin.

Toa näki Äksän nousevan kasvien joukosta ylös. Hän pyrähti Klaanilaisen luo.
”Martti, tuohon ei tehoa edes tämä hehtaaripyssy. Mikä se on?”, Äks kysyi heti.
”Protocairn. Sen panssaria on turha yrittää murtaa tällä kalustolla. Yritetään harhauttaa se”, Matoro aloitti. ”Auta kiinnittämään sen huomio!”

Hetken oudon viittelöinnin ja huudon jälkeen agressiivinen lohikäärme oli huomannut parivaljakon. Se kääntyi kuopien maata ja lähti syöksymään kohti uusia saaliitaan.
Matoro ja Äks pyrähtivät juoksuun kohti tiheämpää puustoa. Korkeat puut hidastivat lohikäärmettä hieman, mutta se oli silti äärimmäisen nopea.
”Pyritään tarpeeksi kauas!”, Matoro puhui huohotukseltaan. ”Muistatko sen suuren rotkon jonka ohitimme?”
Äks näytti nyökkäävän.

Protocairnin pitkät, piikikkäät kädet tavoittelivat juoksijoita. Matoro keskittyi elementtivoimaansa, ja alkoi luoda jäätä maahan.
Pian jään ilmestyttyä jokainen heistä menetti liikkeidensä hallinnan ja liukui pitkin Matoron kokoajan luomaa jäätä. Jurkänne alkoi olla edessä.
”Äks! Lähemmäs! Harppuunoin tuon puun!”, Matoro huusi. Aalto tulta tasapainonsa menettäneeltä Protocairnilta poltteli hänen selkään.

Jää oli loppunut, mutta alamäki ennen jyrkännettä alkanut. Hiekka antoi periksi eikä siitä saanut otetta millään.
Jään Toa ojensi mustan kätensä. Kuului naksaus.

Sitten kaksi Klaanilaista ja valtava rahi tunsivat lentävänsä painottomana kohti valtavan rotkon pohjaa.
Matoron ilme oli tyrmistynyt. Harppuunatemppu oli epäonnistunut. Mitä?
Hän takoi kämmenessään olevaa harppuunanäppäintä. Sillä silmänräpäyksellä laitteen moottori lähti käyntiin ja ampui terän satunnaisesti. Hiekkaa pöllähti koneen sisuksista.

Matoron kädessä tuntui, kun hänen ampumansa haka sai otteen. Hänestä tuntui sekunnin siltä, että hänen oikea kätensä irtoasi. Sitten hän oli hetken paikallaan ilmassa ja syöksyi väkisin ylöspäin, osuen ensin jyrkänteen kiviseen reunaan. Hän pysäytti välittömästi kelauksen ja katsoi alas.
Hän ei nähnyt Äksään tai rahia. Vain kylmänsinisen merenvuonon.

Ylhäältä kuului piraattien huutoja.

… mutta tunnen, että jotain pahaa tapahtuu…

Sitten hän huomasi jonkun nousevan pintaan vedestä.
Helpottunut huokaus.

Kesti pitkä tovi ennenkuin kumpikin heistä oli taas ylhäällä.
Piraatit olivat tehneet leirinuotion ja grillasivat siinä metsästämäänsä Brakas-apinaa.
Joku matoran hoilasi juopuneena laulujaan.
”Ennen oli miehet rautaa ja laivat… laivantekoainettaa!”
”Laivat tehdään puusta, mäntti!”
”Ei kaikki. Olen nähnyt rautaisia.”
”Niin, unissasi. Eihän rauta kellu.”
”Missä tynnyrissä sinä olet elänyt?”
”Rommitynnyrissä, kiitos kysymästä.”
”…”

”Mitä minä sanoin. Harpuunassani oli hiekkaa. Se on äärettömän huono merkki”, Matoro selitti istuen kannolla.
”Eikö harppuuna ole se juttu, jolla ammutaan valaisiin jotain, jolla voi räjäyttää ne?”, Notfun selitti itsekseen.

”Martti, ei se harppuunatemppukaan voi onnistua joka kerta. Se on tosiasia!”, Äks vastasi.
”Muttakun minun harppuunatemppuni onnistuu joka kerta”, Matoro vastasi. ”Se on yksi niitä asioita maailmassa, joka ei muutu… paitsi nyt.”

”Keskeytän teidän juttunne ja kysyn että missäs se laboratorio niinkun on?”, Notfun tuli väliin.
”Emme tiedä kunnolla”, Matoro aloitti. ”Mutta saari ei ole kovin iso. Luulen että kannattaa pyrkiä saaren korkeimmalle paikalle, mistä näkee helposti rakennukset.”

”Ja sieltä löydämme aarrekartan”, Notfun jatkoi kullankiilto silmissä.
”Luulen niin”, Matoro vastasi.
”Hei. Kannattaisikohan meidän leiriytyä nyt kun yökin tulee kohta?”, Äks keskeytti.
Matoroa puistatti ajatus nukkumisesta. Hän oli pitänyt nytkin melkein kokoajan yllä mielensuojausta. Nukkuessa olennon mieli on avoin kaikelle.

”Jatketaan kuitenkin matkaa syvemmälle saareen”, Martti ehdotti.
Taustalta kuului epävireistä JOU HOU ME OLLAAN ROSVOI- laulua.
Aurinko alkoi olla jo lännessä. Saarelle laskeutuisi pimeys muutamassa tunnissa.

Yön Timo II

Musta purjevene lipui ankkuroidun laivan viereen.
Joku hahmo selvästi kiipesi jotenkin puista laivan kylkeä pitkin ylös. Hetken kuluttua vene vajosi veteen.
Hahmo hyppäsi yhden normaalin pelastusveneen pressun alle piiloon.

Vastaa