Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Kultaisen kievarin kyltillä

0 kommenttia

Lehu-metsän raja. Joki.

Hopeinen toa oli uupunut. Hänen perässään pyöri energinen muakan poikanen. Sillä vain riitti energiaa. Blezer huokaa. ” Kuules pikkuinen… Minä en jaksa tätä enään kauaa… ” Toan sanat kuulostivat erittäin raskailta kuin kivet.

Joki pauhasi aivan polun vieressä. Sen virta ei ollut suuri, mutta jonkinmatkan päästä se yltyi.

Blezer pysähtyi katsomaan tuota virtaavaa vesivanaa. ” Joki virtaa aina mereen taikka järveen… ” hän sanoo pennulle joka juoksee ympäriinsä mistään välittämättä.

Jonkin matkaa rannikkoa kohti

Polku oli muuttunut suhteelisen leveäksi tieksi. Se oli hyvässä kunnossa.
Pian toan edessä oli risteys. Risteyksessä oli tienviitta. Tuossa kyseisessä viitassa luki erittäin hienolla käsialalla kaiverretut sanat. Kultainen Kievari.

” Kultainen Kievari… Vihdoinkin sivitsystä ” Blezer toteaa pennulle joka edelleen ravaa ympäriinsä.

Toa alkaa kävellä tienviitan osoittamaan suuntaan. Aivan silkka ajatuskin levosta ja ruoasta sai hänet iloiseksi.

Tien varressa oli lamppuja. Toisaalta mikään niistä ei palanut. ympäröivät puut kävivät tiheämmiksi jälleen ja joen solina jäi taakse.

Tien päässä alkoi häämöttää rakennus. Se ei ollut hääppöinen. Puusta tehty pieni koppero jonka ikkunoista ei paistanut valo. Se näytti autiolta. Suorastaan karmaisevan autiolta. Eikä tuossa rakennuksessa ollut mitään houkuttelevaa, mutta Blezer ei ollut saanut lepoa niin pitkään aikaan, että karhunluolakin olisi näyttänyt huokuttelevalta nukkumapaikalta.

Ei kulunut kauaakaan kun toa ja pentu olivat ehtineet talon ovelle.
Blezer koputti oveen. Tuulenpuuska vetäsi oven auki. Toa katsois sisälle. Kievari näytti paljon isommalta siältä kuin se oli ulkopuolelta.

Toinen tuulenpuuska tulee sisältäpäin. Se oli aivan kuin kuiskaus, mutta siitä ei ottanut selvää. Joko se oli jotain omituista kieltä. Tai sitten se oli vain tuulahdus.

Yhtäkkiä sisältä kuuluu rapinaa. Blezer kaatuu selälleen kun jokin tempaisee häneltä jalat alta. Muakan poikanen oli juossut hänen jalkojensa välistä kaataen hänet selälteen.

” Odota! Älä mene! ” Blezer huokaa ” Toivottavasti se ei sotke paikkoja.

Lattia narahtaa kun Blezer astuu sisälle ovesta. Hän katsoi ympärilleen. Siällä ei ollut ketään. Takassa kyti pieni hiilos joka valaisi vain hieman.
Jostain syystä ikkunoista ei tullut sisälle valoa.

Jälleen kerran talossa kulkee tuulenpuuska. Ovi pamahtaa kiinni Blezerin takana.