Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Arozhn anaro

0 kommenttia

Merellä: Klaanin saaresta lounaaseen.

” Maata näkyvissä! ” Kuului maston päästä.
” Maata? MAATA? Kuinka? Kartassa ei näy mitään!? ” Vastaa Blezer istuessaan navigaatorin paikalla kartta käsissään.
Ääni mastosta huutaa takaisin: ” No tuossa nyt on kuitenkin tuollainen maa pläntti! ” Blezer kävelee laivan nokkaan tutkien karttaa. Hän jää tuijottamaan silmät ammollaan eteensä. Siinä se oli. Saari jota ei kartassa näy. Minkälaisen löydön hän olikaan tehnyt!

Ei mennyt kauaakaan kun Blezerin miehisö rantautui pienemmillä veneillä. ” Varautukaa kaikkeen soturit. Täällä voi olla ihan mitä tahansa.
” Toan jalat painuivat hiekkaan. Hän ja sotilaat etenivät saarella. Pian hiekka vaihtui Metsäksi.
” Pysykää ryhmässä. Älkää lähtekö hortoilemaan. Kuten jo sanoin täälä voi olla vaikka mitä ” Juuri Blezerin lopetettua jokin hyppää sotilaiden kimppuun. Silmittömän kokoinen Muaka. Tuo tiikerimäinen otus repi kappaleiksi sotilaita hampaillaan ja kynsillään. Peto oli ehtinyt murskaamaan yli puolet joukoista ennenkuin Kukaan ehti toipua säikähdyksestä. Kaaos levisi ympäriinsä. Hengissä selvinneet soturit juoksivat takaisin veneille ja lähtivät takaisin.

Blezer yritti juosta pakoon petoa, Mutta se oli aivan liian nopea. Hän käätyi kohti sitä. Se laukkasi häntä koti. Toa avasi kirjan joka roikkui ketjulla hänen vyöstäänn ja hän lausui kirjan sivulla olevat sanat ” Arozhn anaro. ” Muakan vauhti hiljentyi aiva vain enemmän kunnes se jäätyi kokonaan paikalleen. Blezer käveli otuksen luo avaten kämmenensä sitä kohti ” Lepää rauhassa peto. ” Hän sulki kämmenensä ja tarttui nujaansa. Blezer otti askeleen taaksepäin ja murskasi Muakan kallon. Heti tämän tehtyään toa huojuen taapertaa puun juurelle luhistuen. Loitsu oli vienyt häneltä paljon voimaa.