Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Destralille ja sen ohi X: Ignata

0 kommenttia

Kaukainen tuntematon saari

Matoro ja Xxonn seisoivat tuntemattoman saaren hiekkaisella, Matoranien ja Visorakkien välisessä taistelukentällä. Krika oli juuri siirtänyt heidät Destralilta saarelle.

He eivät ehtineet ajatella kovin kauan aikaa, kunnes iso Rhotuka lensi heitä päin. Jään Toa ja Äksä hyppäsivät pois tieltä. Koska ei ollut paljon järkeä lojua maalla ja odotella kuolemaa, he päättivät taistella. He päättivät auttaa Matoraneja, koska jos auttaisi Visorakeja, saisi palkinnoksi erikoiskutsun heidän illallsipöydän tarjottimelle. Xxonn otti kuolleen Makutakenraalin tykin ja alkoi ampua Visorakeja. Matoro taas ampui energialla miekastaan.

Xxonn huomasi kaukaisuudessa, kuinka pari Visorakkia ympäröi yhden Matoranin, ja kun he lähtivät pois, ainoa, mikä jäi jäljelle Matoranista oli hänen vahvoilla leuoilla pureskeltu ruumis. Äksä olisi halunnut auttaa häntä, muttei voinut, kun hän oli liian kaukana. Kukaan ei voinut olla näkemättä, kun iso Rahi hyökkäsi Zivonin kimppuun, mutta iso Visorak vain tarttui sitä, piteli sitä paikoillaan ja pisteli sitä kuoliaaksi hännällään. Matoro näki, kun 7 Visorakkia hyökkäsi Äksän kimppuun, joten hän riensi apuun. Matoro onnistui käristämään niistä suurimman osan ja Xxonnilla oli voimaa vielä tappaa loput. Äksä ja Matoro lähtivät auttamaan Matoraneja, joitten kimpussa oli kymmeniä Visorakkeja. He tappoivat monia Visokkeja, kunnes yksi niistä pisti Matoroa takaa. Hän karjaisi. Xxonn kääntyi ja katsoi, mitä oli tekeillä. Hän halusi mennä apuun, mutta hänen piti puolustaa itseään. Matoro taas jäi makaamaan maahan. Hän ei pystynyt nousta.

Hänellä vain sumeni näkö…..

***

Matoro yritti avata silmiään.

Hän makasi jollakin, katse ylöspäin. Hän näki kivisen katon.

“Varovasti nyt”, joku sanoi, “pyörryit, kun sinut puraisi tuo ilkeä Visokki”

Jään Toa voihkaisi.

“Joo. Yleensä se sattuu”

Matoro käänsi katsettaan ja näki ruskean Matoranin.

“Missä minä olen?”, Toa kysyi.

“Olet turvassa”, Matoran vastasi.

“Mikä paikka tämä on?”, Matoro kysyi voihkaisten, “mikä saari?”

“Tämä saari on Iganata”, Matoran vastasi, “Tai ainakin kutsumme sitä sillä nimellä.”

“Missä me olemme juuri nyt?”

“Tämä on tukikohtamme. Ainoa piilopaikkamme Visorakeilta. Mutta joskus tulee aika, kun meidän aikamme tulee. Kun ne pääsevät tänne, ja me kaikki kuolemme”

“Miksi minä en ole kuollut?”, Matoro kysyi.

“Me nähtiin, kuinka sinä taistelit. Emme voineet jättää sinut kuolemaan. Joten toimme sinut tänne, kun saimme mahdollisuuden. Ajattelimme, että voisit auttaa meitä. Mutta jos haluat lähteä, lähde vain. Luulisimme, että voisit suostua auttaa meitä. Mutta lähteminen ei ole helppoa. Visorakkeja on kaikkialla ympärillä.”

Sitten Matoro muisti Xxonnin.

“Muuten, oletteko nähneet sellaista isoa tyyppiä? Sellaisen punaisen, jolla on robottisilmä ja tykki toisessa kädessä.”

“Ai, hänet”, Matoran aloitti, “Joo. Näimme hänet. Hän taisteli hyvin…”

“Kuoliko hän?”

“Ei. Mutta hän haavoittui todella pahasti. Hän on nyt nukkumassa toisessa kammiossa”

“Voinko nähdä hänet?”

“Riippuu. Pystytkö kävelemään?”

Matoro yritti nousta. Se sattui aluksi ja tuntui epämukavalta, mutta hän pysyi pystyssä.

“Muuten”, Matoran sanoi, “En vielä ole esittäytynyt. Nimeni on Irvan”

“Matoro the Blacksnow”, Matoro vastasi.

“Mukavaa tavata, Matoro”, Irvan sanoi.

“Voitko nyt viedä minut hänen luo?”

Irvan lähti kammiosta. Matoro seurasi häntä. Hän huomasi, että koko huone oli kiveä, paitsi maassa oli hiekkaa. Kun hän lähti kammiosta, hän huomasi, että he olivat maanalaisessa kivisessä tunnelissa. Irvan vei hänet toiseen kammioon. Kammiossa, Xxonn lojui kivisellä “sängyllä”. Oikea jalka näytti veltolta ja käsitykki näytti toimimattomalta.

“Jalka on vähän havoittunut”, Irvan sanoi.

“Voimme ehkä parantaa sen”, hän jatkoi.”Pystymme ehkä paikkaamaan luun, jos se johtuu siitä”

“Ettekö siis tiedä, mistä se johtuu?”, Matoro kysyi.

“Emme ole vielä tutkineet häntä, mutta ehkä olisi viisainta tehdä se, kun hän nukkuu.”

Siinä samassa hän kutsui paikalle kaksi lääkintämisetä. Hän sanoi niille jotain ja he alkoivat sorkkia Äksän jalkaa jollakin välineellä.

“Ehkä heille pitää antaa hieman yksityisyyttä”, Irvan sanoi ja ohjasi Matoron pois kammiosta.

Sitten Matoro huomasi, ettei hänen vyöllään ollut Itrozin kansiota Destralilta.

“Kansioni!”, hän huudahti.

“Anteeksi?”, Irvan sanoi.

“Minun vyölläni oli kansio. Oletko nähnyt sitä?”

“Ai. Sitä. Panimme sen talteen. Haluatko, että esittelen kansani ensin? Silloin voisin viedä sinut kansiosi luo.”

“Hyvä on…”

Irvan esitteli paikkoja Matorolle. Tukikohta näytti isolta kiviseltä muurahaispesältä. Hän myös kertoi, kun tappajahimoinen Makuta, nimeltä Iredax tunkeutui saarelle ja alkoi luomaan Visorakkeja, Protodermisluolasta, joka oli saarella. Aluksi he halusivat puolustaa kotimaataan. Kun monet heistä olivat kuolleet, he päättivät hylätä saaren ja paeta. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun Visorakit olivat kaikkialla ja tappoivat kaikki, ketkä lähtivät pois. Myöhemmin, he loivat ryhmän, jota kutsuttiin Iganatan Puolustusryhmäksi.

Irvan myös esitteli Matorolle tukikohdan asukkaista.

“Hienoa”, Matoro sanoi, “visitko nyt viedä minut kansion luo?”

“Hyvä on”, Irvan vastasi ja vei Matoron tunnelia pitkin toiseen kammioon, joka oli vahvasti vartioitui.

“Tuossa se on” hän osoitti.

Matoro näki paksun kansion, ison mustan tykin vierellä. Hän otti sen ja alkoi lukea sitä heti paikalla.