Xxonn111

Käytävä Destralilla

Matoro ja Xxonn kävelivät pitkää käytävää pitkin. He olivat varuillaan kaikelta. He toivoivat, ettei samanlaista seinähyökkäystä tapahtuisi, kuin vähän aikaa sitten. Sitten he huomasivat seinältä kartan ja pysähtyivät katsomaan sitä.

”Me siis ollaan täällä”, Matoro sanoi ja tökkäsi karttaa, ”eli meidän siis täytyy kulkea vähän eteenpäin ja sitten kääntyä oikealle.”

Matoro nyökkäsi ja jatkoi kulkuaan. He huomasivat edessä Rhahkshin ja painautuivat seinää vasten, ettei se törmäisi heihin. Kun Rhahkshi kulki yli, he jatkoivat menoaan eteenpäin. Myöhemmin he löysivät etsimänsä huonetta, jossa luki laboratorio. Matoro kokeili sitä.

”Lukossa!”, hän sanoi.

”Eipäs hätää”, Äksä sanoi ja tuuppasi Matoron pois tieltä, ”väistä”

Xxonn varmisti, ettei käytävässä ollut ketään, otti käsitykkinsä käyttöön ja räjäytti oven. Matoro meni sisään ja alkoi etsiä Itrozin tiedostoja. Matoro löysi pari arkistokaappia, joissa luki ”tiedemiehet ja niitten projektit”. Jään Toa löysi kaapin, jossa oli leimattu kirjain I. Hän huomasi, että siinä oli lukko. Hän otti miekkansa, jäähdytti lukon ja rikkoi sen helposti. Kun kaappi oli auki, hän alkoi selailla kansioita.

”Ahaa”, hän sanoi lopulta, ”Äksä, löysin sen. Lopeta etsiminen ja mennään pois, ennenkuin meitä huomataan”

Äksä katsoi tummaa Jään Toaa, jolla oli kädessään tiedosto. Hän nousi ja alkoi lähteä.

Kun he olivat aikoneet lähteä huoneesta, he huomasivat, että pirstoutuneen oven kautta käveli keltainen Rahkshi. Ensin se ei huomannut tunkeilijoita, mutta sitten se tuli takaisin ja katsoi tarkemmin. Se huomasi heidät. Xxonn otti käyttöönsä kenraali Eridoxin tykin käteensä ja ampui sitä. Osuma kuitenkin aiheutti sellaisen äänen, että lähistöllä vartioivat Rahkshit tulivat katsomaan, mitä oli tapahtumassa.

Vastaa