Oliolli

Outo tila

Oliolli oli juuri muistanut jotakin, jotakin joka oli tapahtunut jo noin viisikymmentä miljoonaa askelta sitten.

Oliolli heräsi mudasta tien vierestä. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, miten hän oli päätynyt siihen. Noustuaan pystyyn hän katseli ympärilleen. Hän tunnisti alueen. Hänen kotinsa oli ollut jossakin lähistöllä. Täällä päin hän oli asunut, ennen kuin jotkin uudisasukkaat oivat muuttaneet paikalle, ja hänen oli täytynyt lähteä. Uudisasukkaat eivät olisi varmastikaan hyväksyneet hänen tekojaan alueella. Joten hän oli paennut kotinsa ”takaovesta”.

Yhtäkkiä Oliolli muisti myös miten oli päätynyt tähän outoon tilaan.

Hän katseli yhä ympärilleen. Vaikka oli pimeää, hän näki lähistöllä maassa lojuvan kaavun. Mentyään katsomaan sitä lähempää, hän tunnisti sen, se oli hänen oma luomuksensa. Pystyisi peittämään lähes kenen tahansa henkilöllisyyden. Hän puki sen päälleen ja huomasi sitten, että taskussa painoi jokin esine. Hän otti sen sieltä ja katsoi sitä: se oli avain hänen kotiinsa.

Hän lähti kotiaan päin, vain huomatakseen, että uudisasukkaat olivat jääneet asumaan juuri hänen kotinsa kohdalle ja vieläpä rakentaneet jonkin linnoituksenomaisen sen päälle. Tämä linnoitus saattaisi olla ties kuinka sokkeloinen, ja hän arvasi, että jokin näistä uudisasukkaista osaisi tien hänen kotiovelleen paremmin kuin hän itse.

Vähän ajan päästä Oliolli oli päässyt jo linnakkeeseen sisälle. Sinne oli ollut lastenleikkiä livahtaa sisään, näitten uudisasukkaitten pitäisi selvästi parantaa turvatoimiaan. Hän katseli ympärilleen ja tajusi olleensa oikeassa: hän ei voisi mitenkään löytää tietään kotiinsa, joten hänen täytyisi etsiä paikan asukas, joka osaisi tien.

Etsittyään jonkin aikaa hän löysi jonkun. Tämä uudisasukas katsoi häntä, eikä selvästikään osannut päättää mitä tekisi. Oliolli käveli uudisasukkaan luokse, antoi tälle avaimen käteen ja löi tämän tajuttomaksi. Helpompaa kuin luulisi, etenkin kun toinen oli jo valmiiksi hämmästynyt. Tämän jälkeen Oliolli meni piiloon. Aamulla hän seuraisi uudisasukasta, tämä menisi varmasti etsimään ovea johon avain sopi, ilmaan juuri minkäänlaista muistikuvaa Oliollista; hänellä oli sellainen vaikutus useimpiin, samoin hänen kaavullaan.

Aamulla uudisasukas kulki suoraan ovelle, juuri kuten Oliolli oli arvannutkin. Tämä laittoi avaimen lukkoon, väänsi, ja ovi aukesi. Uudisasukas meni sisään, mukanaan tämän ystävä, ja Oliolli seurasi perässä. Oliolli oli kotonaan, mutta niin olivat uudisasukkaatkin. Sille ei voisi mitään, he eivät mitenkään voisi saada selville kaikkia niitä salaisuuksia, joita hänen kotiinsa liittyi. Jotkin niistä olisivat liian voimallisia näille uudisasukkaille.

Tästä eteenpäin Oliolli ei muistanut. Muistelun jatkamisen yrittämisen sijaan hän vain jatkoi kävelyä.

Vastaa