Edelleen jossain

KooGeeBee istui seinää vasten miettien mitä tekisi, kunnes yhtäkkiä outo ääni herätti hänet mietteistään. Hän istui vielä hetken hiljaa paikoillaan kuunnellen nurkan takaa kuuluvia loittonevia ääniä. Hän kurkisti nurkan ympäri ja näki juuri ja juuri viimeisen zyglakin katoavan jonnekin. Hänen hetkensä oli koittanut. KooGeeBee nousi ja hiipi nurkan ympäri. Hän nosti selässään roikkuvan kaksipäisen yönmustan miekan selkäpidikkeestään ja puristi sitä pehmeällä, mutta raudanlujalla otteella.

KooGeeBee kulki pitkin heikosti valaistua kiviseinäistä käytävää. Hän hiipi ja hiipi yhä eteenpäin loivasti ylöspäin viettävässä tunnelissa. Kuljettuaan kymmenisen minuuttia hän näki edessään paistavan kirkasta päivänvaloa. Hän paransi nopeuttaan ja hölkkäsi kohti valoa, kunnes huomasi käytävän päässä odottavan zyglak-vartijan. Váhti katseli ulos aukosta, eikä huomannut kun KooGeeBee hiipi sen selkään ja kaatoi sen kuolleena maahan yhdellä tarkasti tähdätyllä lyönnillä.

Hän käveli hitaasti ulos auringonvaloon. ”Aaaah, ihanaa valoa, ei keinotekoista kuin sisällä! Ihanaa päivänvaloa! Lämmittää jäseniäni ja näyttää maailman paremman puolen”, KooGeeBee ihasteli hetken valossa ennen kuin tunki miekkansa tuppeen ja juoksi pois luolalta. Vähän matkan päässä KooGeeBee näki kirkkaan järven. Hän päätti käydä juomassa ennen kuin jatkaisi matkaansa. KooGeeBee polvistui veden ääreen ja kauhoi muutaman kourallisen suuhunsa kun yhtäkkiä veden pinta alkoi väreillä ja vähän matkan päässä pintaan pulpahti zyglak. KooGeeBee kaivoi teränsä esiin ja valmistautui taisteluun kun zyglakin ympärille ilmestyi kymmeniä muita. KooGeeBee päätti olla leikkimättä sankjaria ja pinkoi karkuun minkä jaloistaan pääsi vihainen zyglaki lauma kannoillaan.

Juostuaan useita kilometrejä putkeen KooGeeBee pysähtyi lepäämään. Zyglakin olivat jättäytyneet jahdista. KooGeeBeeta alkoi ramaista ja hän painautui maassa olevaan koloon nukkumaan puun juurien viereen.