Klaanin linnake

Ämkoo painoi huoneensa oven hitaasti kiinni ja lähti sitten läksimään kohti lähtintä uloskäyntiä. Käytävillä hääräävät matoranit väistivät nopeaan tahtiin harppovaa Toaa, jonka juuri noutama musta huppuviitta peitti kantajansa kokemat taisteluvauriot varsin tehokkaasti. Ämkoo ei halunnut puuttuvan kätensä tai heikentyneen vartalonsa herättävän kysymyksiä.

”…herra Ämkoo!”

Ikävä kyllä muutama reportteri oli jo ehtinyt havaita Ämkoon muutoksen. Ilman Toa heitti muistilehtiötä kantavan matoranin syrjään pienellä elementti-iskulla ja jatkoi sitten matkaansa. Ruskea reportterimatoran jäi katselemaan Ämkoon perään säikähtäneenä.

Ulos päästyään Ämkoo lisäsi vauhtia entisestään ja saapui lopulta Klaanin sisäpihan reunamille. Siellä häntä odotti sinivihreää pakaria kantava matoralainen.

”Lähdemmekö heti?”
”Kyllä.”

Matoran vihelsi ja yläilmoissa odotellut gukko-lintu laskeutui Ämkoon vierelle. Toa ja matoran nousivat linnun selkään ja lintu nousi takaisin lentoon.

”Voit siis lähteä ihan noin vain?”, matoran kysyi johtajaltaan kaksikon noustessa yhä ylemmäs.
”Voin”, vastasi Ämkoo. ”Eivät nämä voi minua määrätä.”
”He ovat kuitenkin ystäviäsi. Kuulin myös, että täällä on taisteltu. Eikö sinua tarvita täällä?”

Ämkoo oli hetken hiljaa.

”Minä palaan tänne kyllä”, Toa sanoi lopulta, ja jatkoi: ”Ja kun palaan, minusta on heille paljon enemmän apua.”