Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Tehmut astuu esiin

0 kommenttia

Klaanin telakka, Komentohuone

Viime päivien aikana ajatus Nynrahista ja kuljetusten loppumisesta oli vaivannut Keetongun mieltä. Vaikka tapahtumat torakkarintamalla olivat olleet hiljaisia, laajempi sota oli ilmeisesti tulossa, ja Nynrahin möröiltä tilattu alus olisi tärkeä. Keetongu oli päättänyt ottaa kaksi rohkeaa Matorania mukaan ja lähteä pikamatkalle Nynrahille nopealla, pienehköllä höyryrahtilentoaluksella. Hän oli kutsunut laivaston johdon koolle kertoakseen suunnitelmistaan. Hän esitti, että Tehmut ottaisi väliaikaisjohdon matkan ajalta, mutta Keetongu yrittäisi olla viestintälaitteiden kanssa mahdollisimman paljon yhteydessä Klaaniin.

“Mutta ajat ovat vaaralliset, ja juuri nyt laivastolle on tarvetta. Matoranit tarvitsevat suuremman johtajan, joka nostaa työmoraalia ja hätätapauksissa vaikka taistelumoraalia”, Tehmut selitti. Hän oli Matoran kuten muutkin Keetongua lukuunottamatta laivastossa. Hän oli vielä huomattavan pieni Matoran, ja vaikkei hän ollutkaan syntynyt johtajaksi, hän osasi tehdä päätöksiä tiukissa paikoissa. Hän oli myös hyvä taktikko.

“Eikö Toa Hemiljou ollut aikoinaan Laivastossa? Hän olisi hyvä varajohtaja laivastolle! Suuri Toa ja Klaanin Sotien veteraani! Häntä rivimiehet seuraisivat!” selitti Wepon, toinen vastapalkatuista Ta-Matoraneista innoissaan. Hän oli liittynyt laivastoon kolmisen vuotta Hemiljou-välikohtauksen jälkeen.

“Hemiljou? Suuri Toa ja Klaanin sotien veteraani? Hän työskenteli rahtilaivastossa kolme viikkoa, koska oli pahasti veloissa Frakerakk-Skakdille. Sille, joka pitää peliluolaa eräällä Admininaukion sivukujalla.”, Tehmut sanoi.

“Minä muistan hänet! Hän pinosi kaikki kontit hutiloiden. Muistan, kun Frakerakk nosti hänet seinälle sen jälkeen, kun “Suuri Toamme” oli käyttänyt palkkarahansa terästettyyn rommiin Keskiuudessa Kievarissa”, sanoi vanhempi rahtilastaaja Kormakh.

“Terästettyyn rommiin?” Tehmut kysyi.

“Joo, Keskiuuden erikoinen. Keskiviikkoisin puoleen hintaan. Hyvää, jos et ota liikaa.”

“Hemiljouta ei näkynyt sen jälkeen.”

“Minä pidän enemmän Vanhasta Kievarista. Sopivan välimatkan päässä Frakerakkin luolasta.”

“Frakerakkin pelit on peukaloituja.”

“Sinulla on vain huonoa tuuria.”

Keetongu nousi seisomaan. Matoranit vaikenivat.

“Selvä sitten. Lähden huomenna.”

Hassut pikku Matoranit. Kumpa ei olisikaan mitään sotaa.