Glatorianking

Metsä

Nazorakitmarssivat metsässä ja heidän vakavasti otettava johtajansa käveli näiden rinalla, huutaen käskyjä vähän väliä.

Jotakin lennähti ilmassa, se oli lintu, lintu, joka ihme kyllä vielä lensi.

Se nappasi suuhunsa yhden nazorakin ja jotakin roikkui sen jaloissa, Suurehko toa ja suurehko…

”Matoran?”, Paha GK katsoi ällistyneenä.

”Tuo on se, tuo on se, joka on häirinnyt minua! Tappakaa tuo toa!”

Jos tapettavalla toalla olisi ollut yksi sekunti aikaa enne linnun kääntymistä hän olisi nähnyt sen mitä oli viimeisimmät hetkensä pelännyt.

Nazorakit avasivat tulen ja alkoivat tykittämään lintua.

Lintu ei kestäisi enään paljoa tällaista kidutusta. GKn paha minä iski sitä varjokädellä kaulaan ja piti sitä kuristus otteessa.

”Ampukaa se!”

Nazorakit ampuivat sen toisenkin silmän sokeaksi. Lintu törmäsi puuhun ja nazorakit ampuivat sen seulaksi.

”Kuule Gekko. nÄinköhän ikinä pääsemme järvelle?”

Glatorianking oli peloissaan, hän tiesi mitä voimia toa omasi, mutta nyt kun he kohtasivat kasvokkain.
”Ei, tätä ei saanut käydä.”


”No niin toa… on aika Kuolla!

”Umbra, tästä tulee likaista. Koitetaan pysyä edes hengissä.”

Vastaa