Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Laivaston kutsunta

0 kommenttia

Bio-Klaani, Telakka, Tahtorakin komentosilta

Keetongu tarkasteli alempien päälikköjensä kanssa Laivastoon hakevien Matoranien lyhyttä riviä. Keetongu tunnisti erään Onu-Matoranin, joka oli joksus tehnyt hanttihommia pajan puolella, mutta muut olivat tuntemattomia. Siellä oli kahdeksan Onu-Matorania, kaksi Ta-Matorania ja hieman kauempana muista lattiaan tuijottava Ga-Matoran.

Keetongu aikoi ottaa kaikki hakiat laivastoon, tulivathan he kuitenkin vapaaehtoisesti. Sota oli tulossa ja kaikille löytyisi varmasti joku homma, olisi se sitten vaikka putkien puhdistamista.

Onu-Matoranit olivat helpoimpia työllistää. He olivat alusta alkaen kuin kotonaan ja osasivat höyrytekniikan alkeet.

Ta-Matoranit halusivat uunien puolelle hommiin. Vaikka se kuulostikin luontevalta, Keetongu oli salaa yllättynyt. Stereotypiat kun yleensä osottautuivat vääriksi. No, kuulemma tulen Matoranit kestivät kuumuttaa paremmin.

Ga-Matoran oli aika vaisu kertomaan vahvuuksiaan, mutta hän vaikutti älykkäältä henkilöltä. Keetongu pisti hänet hoitamaan laivaston paperitöitä ja kuljettamaan viestejä. Matoranin nimi oli Daiwen. Hän teki hommansa tunnollisesti eikä valittanut.

Kirjanpitäjän hankkiminen tuotti heti hedelmää. Keetongu sai käsiinsä asiakirjan, jonka mukaan Keetongu oli tilannut Nynrah-haamuilta erikoisvalmisteisen ilmalaivan rungon pari kuukautta sitten. Keltainen kyklooppi oli unohtanut koko asian viime aikojen hämminkien takia, mutta kun hän näki paperin, asia nousi takaisin hänen mieleensä. Uusi laiva olisi tärkeä sodassa Nazorakeja vastaan, ja Nynrah-haamujen olisi pitänyt saada se valmiiksi jo viikkoja sitten.

Asiasta täytyi ottaa selvää.