Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

MahriKing

0 kommenttia

Varoitus: sisältää lihansyöntiä, paljon lyhyitä lauseita ja mäntyjä

Bio-Klaanin linnoitus (tai mitä siitä on jäljellä), korkea torni, seinästä pullottavan tukipalkin päällä

Make istuskeli palkin päällä, katsellen horisonttia. Alhaalla Matoranit työskentelivät ahkerasti Klaanin linnakkeen korjausten parissa, suruajasta huolimatta. Aurinko oli jo lähes laskenut, ja alkoi olla pimeää. Tämä yö tosin ei vetänyt vertoja sille synkälle yölle, jona hän saapui tähän paikkaan. Silloin, kun hän käyttäytyi kuin mikäkin aivoton Rahipeto…

Klaanin linnakkeen läheinen metsä, joitakin aikoja sitten

On synkkä jä myrskyinen yö. Puut ovat ovat taipuneet aika lailla kovan tuulen takia ja vesipisarat osuvat maahan kuin kaatopaiakn yli lentänyt lintuparvi. Punainen, viirusilmäinen olento lentelee metsän puiden yläpuolella. Tuo otus on Make. Hänen olisi muuten ollut helppo lentää tällaisessakin säässä, mutta hän oli melko väsynyt lennettyään putkeen monia päiviä, etsien rauhasiaa asuinpaikkaa. Täältäkään sitä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän. Täällä häntä eivät jättäeen rauhaan edes liskomaiset, kahdella raajalla kävelevät olennot, jotka olivat melkein oudompia kuin hän itse. Maken voimat alkoivat jo hiipua. Hän huomasi pian melkein osuvansa erääseen mäntyyn, onnistuen väistämään sen täpärästi, osuen kuitenkin toiseen, matalampaan puuhun. Pian hän joutui pujottelemaan ahtaikossa metsässä puiden lävitse, mikä ei ollut ollut hänen elämänsä helpoin tehtävä. Lopulta hän joutui räpyttelemään siipiään hyvin kolibrimaisesti välttääkseen omaperäiseksi pannukakuksi muuttumisen.

Make onnistui vaivoin nousemaan takaisin puiden yläpuolelle. Mutta hänen olisi pakko levähtää. Pian hän huomasi pienehkön kanjonin (tai sen tapaisen). Se näytti hyvältä levähdyspaikalta. Make laskeutui varovaisesti (niin varovaisesti kuin siinä puuskassa pystyi) pienen lammen luokse. Hetken ajan hän ehti katsella ympärilleen, ennen kuin löysi seinään muodostuneen kolon, johon hän hyvin mahtuisi. Ja jos ei mahtuisi, ainakin itkisi ja mahtuisi. Ei siinä mitään, hyvin hän sai sinne ängettyä itsensä. Hän valutti hieman tulta suustaan makuupaikkansa alle mukavuuden lisäämiseksi. Hän asettui kyljelleen, jalat koukkuun, siivet kiedottuna kehonsa ympärille, yrittäen nukahtaa. Ulkona jyrisi ja salamoi. Pian Make kuuli vierestään alapuolelta pinetä vikitystä. Hän raotti vasenta silmäänsä. Suurisilmäinen, pieni nisäkäsrahi katseli häntä anovasti. Make käänsi molempien silmiensä katseen siihen. Rahi katseli Makea hurmaavilla silmillään jonkni aikaa kunnes Make poimi sen eturaajallaan maasta. Ja puraisi sen pään irti, maiskutellen sitä hetken. Puan hän kuitenkin sylkäisi sen ulos päästäen melko häiritsevän ilmeen ja epämieltyneisyyttä kuvaavan äännähdyksen. Maistuu pahalta… Jäänteet hän heitti ulos sateeseen. Takaisin nukkumisyritykseen…

Aamu sarasti. Make heräsi oudon linnun pitämään ääneen. Ääni oli rasittava. Make ampui lintua tulipallolla. Palava linnunraato putosi metsään. Make asteli lammikon luo, päivien lentomatkan jälkeen vesi oli poikaa. Vedessä ui myös kaloja, jotka tosin olivat liian vikkeliä hänen kidalleen. Tämä paikka kuitenkin oli mukavan viihtyisä (kunhan linnut vain pysyvät poissa), tänne hän jäisi. Tämä olisi hänen oma reviirinsä.

Illemmalla, aiemmin alas ampumaansa lintua syödessään hän huomasi pienen, vihreän olennon astelevan hänen mailleen. Make tunnisti olennon ruumiinrakenteen. Se oli yksi niitä pieniä olentoja, joita hän oli ennen auttanut aina kun mahdollista, mutta hänen muutoksensa jälkeen ne kaikki olivat kääntäneet hänelle selkänsä. Make seurasi olennon touhuja hämärästä kolostaan rauhattomana. Olento otti käteensä kepin, josta roikkui jotain, paiskaten sen veteen. Make katseli häiriintyneenä, kuinka tuo olento kehtasi roskata hänen lammikkoaan? Pieni hetki kului, kun olento nosti keppinsä vedestä, kala mukanaan. Tämä alkoi olla jo liikaa Makelle. Hänen kalojaan ei vohkittaisi ilman seurauksia. Make lähti syöksyyn. Olento ei ehtinyt paljon reagoida, ennen kuin löysi itsensä painettuna selkä kiveä vasen, Maken sormet kurkullaan. Make tuijotti olentoa raivoissaan. Hänen riistansa varastaminen oli vakava asia. Make avasi kitaansa. Hänen olisi tehnyt mieli puraista olentoa naamaan. Jostain syystä hän kuitenkin epäröi. Ihan kui nvanhasta tottumuksesta hän ei voisi vahingoittaa tuon pienen rodun edustajia. Make teki siirtonsa. Hän karjaisi kovaa päin olennon naamaa, valuttaen vähän sylkeään tämän päälle. Toimenpiteen jälkeen hän pästi olennosta irti. Ei tapahtunut mitään. Olento vain seisoi hiljaa paikallan. Make päästi vielä sähisevän äänen. Olento pinkoi pakoon maantiekiitäjämäisesti jättäen taakseen paksun pölypilven. make poimi olennon varastaman kalan maasta hampaisiinsa, vieden sen mukanaan koloonsa. Minun kala…

Rauhaa ei kuitenkaan jälleenkään kestänyt kauaa. Sama olento palasi takaisin hänen alueelleen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut yksin. Sen mukana oli pidempi, vihreän lisäksi kultaisia sävyjä omaava olento. Se pieni olento viittoi maken koloa päin, jolloin pidempi olento alkoi lähestyä koloa. Make päätti ajaa myös tuon toisen tunkeilijan matkoihinsa. Make syöksyi ulos kolostaan olentoa päin, odottamatta kuitenkaan raivokasta vastahyökkäystä…

Maken muistelot keskeytyivät ukkosen jyrinään, mikä sai hänet hätkähtämään. Oli ilmeisesti viisasta siirtyä sisätiloihin…

[spoil]Eipä ollut hahmolleni juuri muutakaan käyttöä…[/spoil]

Gaggulabion vartiolinnakkeen lähellä oleva teltta

Gaggulabion lähettiläsSkakdi astui teltan ovesta sisään. “Hei, sinä, minulla on viesti Gaggulabiolta”, Skakdi ärisi. Matalan pöydän edessä, selin sisäänkäyntiä päin oleva tummahaarniskainen hahmo käänsi päätään luoden katsekontaktin Skakdin kanssa. Tuo hetki tosin oli Skakdille melko hämmentävä. Tämän ilme vääny sellaiseksi, että se vasta yhtäaikasita hämmennystä ja pelkoa. Pöydän ääressä istuva hahmo lopetti uusimman proteesivälineensä asetti kasvomaskinsa takaisin päähänsä. “Mitä asiaa?” “Niin, oh, eeh, Gaggulabio halusi kysyä, milloin lähdet suorittamaan tehtävää”, Skakdi kysyi hermostuneena ja änkyttäen. Palkkasoturi asteli Skakdin viereen, tuottaen tätä kasvomaskinsa silmäraon lävitse, “Heti.” Skakdi nyökkäsi. Samassa hahmo kuitenkin tarttui Skakdilähettilästä kurkusta. Vaikka kasvomaskin silmäraosta ei juuri näkynyt, pystyi Skakdi näkemään hahmon tuijottavan häntä melko murhaavalla katseella. “Et sitten kerro kenellekään mitä näit. Ja olettele koputtamaan”, hahmo sanoi hiljaisesti ja tiukasti, päästäen uhrinsa irti, joka valahtu lattialle. Palkkasoturi käveli teltan oviaukosta ulos.