Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Operaatio Beeta osa 20: Tracker räkyttää

0 kommenttia

Xia

Matoro, Kapura ja Summerganon syöksyvät hissin mukaan alaspäin, DEVASTATORin jäädessä karjumaan ylös, mutta se löytäisi kolmikon kuilun pohjalta, jos he jäisivät sinne liian pitkäksi aikaa… Niinpä hissin tömähdettyä kuilun pohjalle, vieläpä kolmikon kannalta melko kivuliaasti, lähtivät he samantien liikkeelle ja päätyivät käytävälle. He kuulivat jostain meteliä, mutta ainakaan vielä ei lähistöllä tuntunut olevan mitään. Mutta edes alimmat kerrokset eivät olleet tyhjillään ja hetken aikaa yksitoikkoista, kivistä käytävää käveltyään kolmikko päätyi suureen halliin, jossa oli useita ovia. Keskellä oli jonkinlainen koroke ja Metsästäjien välineitä lojui siellä täällä. Hallin seinustalla oli portaat ylemmille tasanteille, jossa näkyi olevan jonkinlaisia monitoreja.

Kolmikko tutki hallin läpikotaisin, muttei nähnyt jälkeäkään vihollisista. “Ne ovat jahtaamassa meitä toisaalla.”, lausui Kapura koko kolmikon ajatukset ääneen ja samalla hetkellä yksi ovi levähti selälleen ja sieltä rynnisti Tracker, ilman kuulua lemmikkiään. “Mokomat nuuskijat! Luulitteko todellakin olevanne niin ovelia, etten löytäisi teitä linnoituksesta, jossa asustan?”, metsästäjä puhisi. Summerganon, Kapura ja Matoro katsoivat vihollistaan kylmästi. “Olet meidän ja tehtävämme suorittamisen välissä, joten tästä tulee hiukan kivuliasta.”, Matoro sanoi Trackerille ja syöksyi moottorisaha suristen vihollisen kimppuun.

Tracker yllättyi toan asevalinnasta ja perääntyi, antaen Summerganonille ja Kapuralle tilaisuuden hyökätä sivusta ja Tracker olikin pian hätää kärsimässä. Hän huitoi minkä ehti ja Matoro lensi sahoineen maahan, mutta Summerganonin raivokas hyökkäys ja Kapuran tuli-isku suoraan selkään saivat metsästäjän perääntymään nurkkaan. Matoro nousi ja tuli toveriensa luo. “Noniin, hoidetaanpa tämä tuhmeliini.” “EI!”, huusi Tracker ja löi voimiensa tunnosta ja niin voimakas oli tuo huitaisu, että Summerganon lensi hallin keskustan koroketta päin kaataen lentäessään myös Kapuran. Matoro perääntyi Kapuran kanssa korokkeen luokse. Kolmikko seisoi nyt keskellä hallia, kuullen jostain askelia ja heidän edessään seisoi Pimeyden metsästäjä, Tracker.

“Niin typerältä kuin tämä tuntuukin, emme voi jäädä tänne.”, Summerganon toteaa ja hyppää miekkansa kanssa Trackeria kohti. Muut seuraavat esimerkkiä ja he kirjaimellisesti jyräävät Trackerin ja säntäävät ovelle, jossa lukee “porraskäytävä”. Tracker nousee oven mennessä kiinni kolmikon perässä ja metsästäjäjoukon rynnätessä ylätasanteiden ovista huoneeseen. “Pakenivatko ne?!”, kuuluu jonkun metsästäjän huuto porraskäytävään, jota kolmikko kiipeää ylös. Käytävä vei heidät ylempiin kerroksiin, joissa he juoksivat satunnaisista metsästäjistä yli. Heidän mielessään poltti vain yksi asia: Nimdan löytäminen.

He kulkivat vielä yhdet portaat ylös ja heidän edessään avautui korkea huone täynnä pilareita ja useita portaita ja huoneen päädyssä oli muutaman metsästäjän joukko syventyneenä keskusteluun: “Komentotornin mukaan tunkeilijat ovat kellarikerroksissa.”, yksi metsästäjä puhui ja kolmikko, jota ei vielä huomattu vetäytyi pilarien taakse kuuntelemaan. “Ei, keskuksesta ilmoitettiin, että saivat Trackerilta viestin, jonka mukaan tunkeilijat suuntasivat ylöspäin, ovat mahdollisesti jo poistuneet täältä.”
“Olet aina niin optimisti, luultavasti ne mokomat piileksivät jossain ja iskevät aina kun vartioinnin silmä välttää. Koko linnoitus on jo kaaoksessa, kun ne tuntuvat vipeltävän kerroksesta toiseen kaataen puolet meidän porukastamme.”
“Meidän pitää kai mennä kyselemään komentotorniin lisäohjeita jossain vaiheessa…”

Kolmikko kuunteli metsästäjien keskustelua mielenkiinnolla. Heidän pitäisi pysyä nyt salassa ja löytää jokin kätevä piilopaikka, josta käsin he voisivat sitten tehdä iskunsa komentotorniin, sikäli mikäli heidän kohteensa siellä yhä majaili.