Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Makuta Nui

0 kommenttia

Blargh

Manu istui yksinään kalliolla lähellä Klaania ja tuijotti merelle. Meri kuohui ja löi aaltonsa vasten kalliota säännöllisesti. Taivas oli synkän harmaa ja mustumaan päin. Tuuli puhalsi niin, että ruoho taipui melkein vaakatasoon asti. Alkoi tihkuttaa vettä.

Makuta istui siinä. Ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen väliaikaisruumiinsa oli koottu pienistä vihollisten palasista. Makutan pää oli täynnä epämiellyttäviä ajatuksia. Kurkistus Makuta Nuin mieleen saattaisi olla mielenterveydelle haitallista. Tosin niinhän se oli aina ollut. Tämä oli masentava ajatus.

Pimeys otti vallan maailmasta. Klaani vaipui yön syvyyksiin. Yhä vain aallot löivät pimeydessä. Sade piiskasi karua kalliota, tuuli puhalsi kylmästi pitäen samalla aavemaista ujellusta. Yhä vain musta hahmo istui, läpimärkänä ja kylmissään.

Missään ei näkynyt elävää sielua. Pimeyden kätköissä vain istui pimeys itse. Kukaan ei tiennyt hänen olevan täällä, kukaan ei kaivannut häntä. Kukaan ei muistanut hänen poissaoloaan, pieni hämähäkki oli vain livahtanut ulos linnasta hautajaisten jälkeen. Killjoy oli menossa operaatiolleen Xialle. Klaanin korjaus jatkui. Hänestä ei olisi hyötyä kenellekään.

Manu katseli yhä vain merta. Nazorakeilla oli yhä kuningatar. Tehtävä oli epäonnistunut. Mutta oliko kukaan odottanut sen onnistuvan?
Kyllä. Hänen tiiminsä oli odottanut sitä. Ja hän itsekin. Vai oliko? Ei, ei hän ollut.

Hän oli pettänyt kaikki.

❊❊❊

user posted image