The Snowman

Trooppinen saari, Nazorak-tukikohta

”Woooaaaaaah!” Snowman huusi liukuessaan jyrkkää katonharjannetta alas. Hän näki, kuinka matoralaiset hänen edessään ponnistivat, ja loikkasivat juuri ajoissa seuraavalle katolle. Lumiukko teki perässä, lensi ilman halki, laskeutui, ja säilytti tasapainonsa niukin naukin. Sitten hän jatkoi pikkuväen perässä juoksemista.

Matoralaiset olivat kertoneet suunnitelman menneen hienosti, Snowmanin taistellessa vangit oli saatu käytäviin kohti rannassa odottavia veneitä. Pahaksi onneksi nazorakit olivat kaivautuneet läpi aiemmin löytämästään tallin sisäpihan tunnelista, ja päässeet perille koko vastarintaliikkeen maanalaisesta tunneliverkostosta. Nyt matoralaiset, niin orjatyöstä vapautetut vangit kuin vastarintatiimikin oli siirtynyt ”suunnitelma B:hen.” Toisin sanoen villi kirmaus ennakolta sovittuja ja ansoitettuja reittejä pitkin halki tukikohdan. Viidakossa he olisivat käytännössä selvillä vesillä, suurimmalta osin Le-Matoraneista koostuvaa tiimiä eivät torakat millään saisi kiinni metsässä.

Snowman vain toivoi, ettei parkoreitti olisi ollut ”tällaista ihmeen telinejumppaa” hyppiessään katolta toisille ja heilahdellen milloin mistäkin tukirakenteesta ja palkista.

Juuri, kun lumiukko pelkäsi jääneensä matoralaisista lopullisesti jälkeen, huomasi hän muutaman pikkukaverin odottavan varjoisassa suuaukossa.
”Tänne päin!” he kuiskasivat.
Snowman katsoi takaansa tulevaa torakkapartiota, ja sukelsi sisään.

Kirmaus jatkui suurehkon, mutta tyhjän hallin läpi. Kun nazorakit rymistivät sisään zamorit laulaen, työnsi varjoihin vetäytynyt matoran vivusta. Kattoon kiinnitetyt tukit ja laatikot romahtivat takaa-ajajien päälle kammottavasti rymisten, mutta ovesta puski sisään lisää torakoita, ja meno jatkui.

Snowman ja matoranit juoksivat ulos mutaiselle kadulle, ja eräs vihreä pikkumies jäi taas kyttäämään pimentoon. Torakoiden tullessa hallista muuan vivu tuli vedetyksi, ja tunneli kadun alla romahti vieden mutaisen kulkutien mukanaan. Nazorakit putosivat kadun mukana parin metrin pudotuksen, ja lähtivät kammottavasti kiroten kapuamaan ylös. Jahti jatkui.

Aikansa taas juostuaan matoranit tulivat puiselle lauta-aidalle. He ottivat läheisestä kaiteesta tukea, ja heilauttivat itsensä jalat edellä puuaidan alla olevasta ohuesta raosta.
”Öh?” Snowman reagoi maan ja aidan väliin jäävää pienen pientä tilaa, ja otti vauhtia. Hän heittäytyi olka edellä ohueksi toivomaansa aitaa vasten, ja se räsähtikin rikki. Matoralaiset auttoivat lumiukon jaloilleen, ja Snowman mutisi jotain sekavaa oikoteistä.

Siitä päästyään joukkio huomasi päässeensä tukikohdan rajamuurille. Matoralaiset kiskoivat auki naamioidun luukun, ja hyppäsivät esiin tulleesta reiästä sisään. Snowman teki perässä. He kulkivat enää lyhyen pätkän tunnelia, kunnes eteen tuli tikkaat. Yksi kerrallaan he kapusivat ylös, ja viimeisenä ylös tullut Snowman pällisteli ympärilleen sademetsässä, muurin toisella puolella.
”Kiitos, toa. Toivattavasti näemme vielä” eräs matoraneista sanoi lumiukolle, ja niine hyvineen koko matoralais-joukkio viiletti sademetsän suojiin. Snowman teki vakiotemppunsa, kiinnitti valkean ruuminsa täyteen kasvillisuutta ja heittäytyi pensaikkoon, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Nazorakit tulivat juuri luukusta ylös, ja lähtivät painamaan viidakkoon. Snowman tiesi, että matoranit olivat jo käytännössä laivoilla.

Hän oli tehnyt sen. Hän oli auttanut matoralaiset vapaiksi. Sitten seurasikin se vaikea osuus. Piti etsiä ninjasoturi hälytyksessä olevasta vihollistukikohdasta, ja sitten paikantaa mystinen Nimda-siru. Ja poiskin olisi kiva päästä.

Tästä tulee vielä pitkä yö, Snowman tuumi.

Vastaa