Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Liskojen ja ötököiden hutera liitto

0 kommenttia

Klaanin rantakalliot, pieni kanjoni

Pieni lintu säikähti suuren kiven takaa esiin ilmestyvää rumaa pärstää. Suiposta, teräväpäisestä kallosta tuijotti kaksi punaista, verestävää silmää. Pian koko zyglak laahusti esiin kolmen lajitoverinsa kanssa, ja lintu lehähti äkkiä tiehensä.

Neljä groteskia matelijaa tarkkailivat ympäristöään odottavan näköisinä, mutta alkoivat pian elehtiä kärsimättömästi.
“Missä ne taas viipyvät?” yksi zyglakeista ihmetteli raastavalla äänellään. “Luulisi nyt pystyvän sentään kokouspaikalle saapuvan kaikilla niillä vempaimilla.”
Muut murahtelivat hyväksyvästi.

Kuitenkin melko pian mereltä alkoi kuulua moottorin ääniä. Zyglakeista suurin siirtyi kanjonin merta kohti aukeavalle suulle tarkkailemaan. Sieltä saapui nazorakein vene, kannellaan tusinan verran torakoita.
“No niin. Ötökät saapuvat.”

Moottorin ääni hiipui, ja vaihtui lukuisten askelten töminäksi. Neljä zyglakia asettautuivat riviksi, ja tuijottivat kylmästi nurkan takaa saapuvaa torakkajoukkiota. Yli kymmenen torakkaa olivat melkein kaikki todella raskaasti aseistautuneita.

Torakoiden asetuttua kahteen riviin astui joukosta esiin sinibarettinen nazorak, joka oli avaamassa suutaan, kun poikkeuksellisen laiha zyglak keskeytti.
“Mikäs teillä kesti?”
Sinilakkinen torakka keräsi itsevarmuutensa vastatessaan kiusallisen lähelle kasvonsa tuoneelle matelijalle.
“Polttoaineen kannalta oli taloudellista saapua juuri nyt, ja-“
“Taloudellista! Itse sovitte tämän tapaamisen, pistätte meidät odottamaan riskialttiissa kanjonissa, ja tulette paikalle useita kymmeniä minuutteja myöhässä!”

Siinä missä sinilakkinen torakka otti peloissaan pari askelta taaksepäin, kaksi hänen vierellään seisovaa suurempaa nazorakia astuivat esiin, ja osoittivat zyglak-joukkiota aseillaan. Muut aseistetut torakat ottivat tästä mallia.

Zyglakit vaikenivat hetkeksi, kunnes sama matelija avasi taas suunsa: “Mikä syy teillä sitten on tälle tapaamiselle?”
“Aluevastuun uudelleenjaottelu.” Puhuja oli taas laivastonsinistä barettia päässään kantava nazorak. “Teidän tehtäväksenne tulee lähettää tiedustelijoita Kummitusten Suolle.”
“Luuletko, pikku ötökkä,” Zyglak sihisi “voivasi noin vain lähettää joukkojamme saaren vaarallisimmille alueille? Luuletko, että meillä riittää miehiä moiseen?”
Takana seisoneet zyglakit tarttuivat jo keihäisiin ja miekkoihinsa, mutta lopettivat toimensa suuren nazorak-joukon uhatessa heitä moderneilla zamor-kanuunoillaan.

Pian torakat poistuivat, jättäen jälkeensä ankean nelikon zyglakeita, joilla olisi huonoja uutisia lajitovereilleen vietäviksi.

Lentokone

Ämkoo tutki vielä hetken karttaa, ja alkoi sitten puhumaan.
“Snowie?”
“Niin?”
“Alamme lähestyä määränpäätämme.”
“No hyvä, sinulle riittää kahvia liptettäväksi takaisintulomatkallekin.”

Klaanilaiset katsoivat ikkunoista ulos. Hieman heidän edessään levittäytyi trooppinen saari. Se oli metsäisä, ja oli siellä vähän vuoriakin. Ämkoon silmään kuitenkin osui muuannen yksityikohta. Asutusta oli liikaa. Ja se oli aivan vääränlaista.
“Snowie… En usko, että matoralaisten mökit näyttävät aivan tuolta.”