Guardian

Adminien komentokammio

Visokki perääntyi hitaasti neljällä pitkällä jalallaan pitäen tarkan katsekontaktin komentokammion oviaukon edessä vellovaan mustaan massaan. Katseen kohdistaminen yhteen paikkaan osoittautui yllättävän vaikeaksi, koska hitaasti itseään raajoilla eteenpäin vetävän massan koko groteski ruumis oli täynnä pieniä silmiä. Tällä hetkellä ne kaikki kuitenkin katsoivat Visokkia punertavina.

Mustan massan keskellä oleva epämuodostunut suu nauroi edelleen. Sen tasaisen valkoiset hampaat erottuivat pimeydessä poikkeuksellisen hyvin. Pieniä kuusisormisia käsiä pullahti välillä ulos olennon suupielistä. Ne tarttuivat olennon turvonneisiin ja painaviin huuliin ja vetivät niitä ylöspäin pakottaakseen hymyn mustan massan keskelle.

Olennon kauhistuttava moniääninen nauru heikensi Visokin taistelumoraalia, joten hän keskitti mielensä kaikki voimat siihen, että ei kuuntelisi sitä. Normaalisti tässä vaiheessa Visokki olisi jo aloittanut telepaattisen pommituksensa kohti vihollista, mutta nyt punaisen Visorakin täytyi keskittyä suojaamaan päänsä sisältö kaikin tavoin.
Visokki oli ammattitelepaatti. Hän tunsi, milloin häntä itseään käsiteltiin. Silloin oli vain pakko suojautua.

Mustan massan ote Visorakin mielestä vahvistui, mutta niin teki myös Visokin sisäinen suojaus.

Ole rauhassa, Visokki sanoi itselleen. Ole rauhassa. Et ole täällä. Olet kaukana. Rauhallinen paikka. Iloinen paikka. Mukava paikka.

Mustan olennon nauru tuntui vain voimistuvan. Silloin Visokki tajusi, että olennon ote hänen mielestään ei ollut telepaattinen, sillä Visorak kykeni tuntemaan hyökkäysaallot muuallakin kuin mielessään. Tämä oli jotain aivan muuta, jotain tuntematonta.

Visokki perääntyi entisestään.

Vähitellen mustan massan kasvava naurukuoro hiljeni. Visokki ehti sekunnin ajan ajatella, että olento luovuttaisi, mutta kyseinen harhaluulo korjasi itsensä välittömästi, kun olento avasi suuren suunsa jälleen.
Tällä kertaa olento puhui vain yhdellä äänellä. Se oli suhteellisen tavallinen Matorania muistuttava ääni, mutta ääni oli uskomattoman karismaattinen. Sen puhetta olisi voinut kuunnella tunteja, jos olisi jättänyt huomioimatta, minkälainen olento äänen tuotti.

Sitten musta massa teki jotain, jota Visokki ei koskaan olisi voinut odottaa. Se lauloi.

Hämä-hämä-häkki…” olento aloitti laulaen virheettömästi. Sen jälkeen se piti hetken tauon, mutta sen koko musta vaahtomainen olemus alkoi sätkiä hillittömästi. Olennon kymmenet raajat alkoivat sulautua toisiinsa ja sen suureen mustaan kehoon, joka muodostui parin sekunnin kuluessa suureksi, silmättömäksi mustaksi palloksi. Pian muodoltaan melkein täydellinen pallo kuitenkin luovutti osan massastaan muodostaakseen Syvälle Naurulle kaksiosaisen vartalon.

Kiipes’ langalle…”

Olennon yönmustan vartalon etuosasta lennähti kohta kahdeksan pitkää raajaa. Olennon kahdeksan jalan päihin ilmestyi kämmenet, joiden sormien määrää Visokki ei edes yrittänyt laskea. Muodostuttuaan täysin samanlaisiksi nuo kahdeksan raajaa laskeutuivat maahan ja nostivat mustan epämuodostuneen torson ylös.
Silloin Syvä Nauru avasi jälleen silmänsä, mutta kuten tavallista, hän ei tyytynyt kahteen. Eikä edes kahdeksaan.

Tuli sade rankka…”

Silmiä oli joka puolella hämähäkkimäistä olentoa. Niitä oli jopa sen jalkojen taipeissa ja massiivisessa takaruumiissa. Silmissä oli kuitenkin sama psykoottinen kiilto kuin aiemmin. Olennon häiriintyneen ilmeen viimeisteli se, että se esitteli aina niin kauniin valkoista hammasriviään Visokille. Hampaiden raoista suihkusi mustaa öljymäistä nestettä komentokammion lattialle. Neste sihisi äänekkäästi hetken lattialla ennen kuin haihtui pois. Suuri musta hämähäkkimäinen massa alkoi vähitellen kävellä äänekkäin askelin kohti Visokkia.

Hämähäkin…vei.”
Musta hämähäkki lopetti laulunsa viimeisen sanan täysin poissa melodiasta, eikä edes yrittänyt laulaa sitä tunteella. Siinä samassa yksi sen pitkistä raajoista syöksähti salamannopeasti kohti Visokkia avaten tusinalla sormella ja yhdellä silmällä varustetun kämmenensä.

Käsi ei kuitenkaan osunut Visokkiin, vaan törmäsi komentokammion lattiaan voimakkaasti tärähtäen. Hyönteismäisen Rahin refleksit eivät olleet heikentyneet vuosien varrella. Syvä Nauru joutui hetken tutkimaan, mihin Visokki oli kadonnut, mutta lopulta tajusi Visorakin hypänneen huoneen kattoon. Se roikkui neljällä jalallaan kivisessä katossa erittäin vaivattoman näköisesti.

Musta hämähäkki naurahti jälleen, mutta nyt sen ääni oli palautunut demoniseksi kuoroksi.

”En henkilökohtaisesti pidä tuon laulun lopusta”, hyönteismäinen suu sanoi hymyillen leveästi. ”Suosittelen sinua pysymään paikoillasi, pieni ystävä. En satuta sinua.”

Hyökkäys Visokin alitajuntaa kohti oli heikentynyt ja nyt hän kykeni keskittymään muuhunkin kuin jatkuvaan suojaamiseen. Visokki ei kuitenkaan uskaltanut avata täysivaltaista telepaattista yhteyttä, sillä tämän olennon mielessä oli jotain pahaa. Visokki päätti pitäytyä vain yksittäisissä viesteissä.
”Sinä olet Avde, etkö?”

Tähtien välistä avaruutta pimeämpi hämähäkki naurahti. ”Minä. Tai me. Nyt ehkä enemmänkin minä. Se on kuitenkin samantekevää. Nyt, pieni ystävä, ole kiltti ja pysy paikallasi.”

Sen sanottuaan Avde sinkosi yhden mustista raajoistaan kohti kattoa. Visokki hyppäsi jälleen salamannopeasti sivuun ja laskeutui tällä kertaa Avdesta katsottuna huoneen vasemmalle seinälle.

”En ajatellut pysyä”, Visokki sanoi.

”En aikonut satuttaa sinua, Visokki”, Avde sanoi antaen ymmärtää, että ei ollut mitenkään yllättävää, että hän tiesi Visokin nimen. ”Haluan vain puhua kanssasi. Kasvokkain.”

Visokki ei vastannut. Tottunut mielten tuntija tiesi, että Avde yrittäisi pelata hänen ajatuksiaan ja että pimeyden pedon puhetta ei edes kannattaisi kuunnella. Toisaalta taas Avde tulisi ennen pitkää huomaamaan Visokin selässä hitaasti käynnistyvän Rhotukan, joten huomio olisi siirrettävä muualle.

”Ja siksi yrität liiskata minut?” Visokki sanoi väistäen taas yhden hyökkäyksen nopealla hypyllään.

”Haluan sinun vain pysähtyvän, ystävä”, Avde sanoi. ”Pysähtyisitkö, että voimme puhua. Tarvitsen linnoituksestanne jotain, joka auttaa minua lopettamaan tämän toivottoman sodan. Jos edes kuuntelisit, voisit muuttaa mielesi.”
Visokki pysähtyi hetkeksi maahan suoraan mustan hämähäkkidemonin eteen.
”Ai, sinulle on oikein väliä, mitä mieltä olen?” Visokki sanoi tuijottaen Avdea vihaisin silmin. ”Minä näytän sinulle mieleni.”

Visorakin silmät syttyivät hohtamaan kirkkaasti pimeydessä ja sen tajunta syöksyi täyteen hyökkäykseen kohti Avdea. Psyykkinen aalto osui mustaan hämähäkkiin ja tunkeutui syvälle tämän sisimpään. Visokki tunsi, kuinka Avden labyrinttimainen ja monimutkainen alitajunta ryhtyi välittömään vastahyökkäykseen. Mustat kädet täyttivät Visokin pään ja tarttuivat vahvasti kiinni hänen ajatuksiinsa, mutta Visokki ei välittänyt. Visokki ei välittäisi, vaikka Avde repisi hänen mielensä pieniksi palasiksi. Tällä hetkellä hän keskittyi pidättelemään hirviötä kaikilla voimillaan paikallaan siihen asti, että Rhotuka olisi täysin ladattu.

Sen jälkeen pitäisi vain luottaa siihen, että Rhotuka toimisi.

Avde huusi. Kaikki hirviömäisen hämähäkin kuudesta äänestä huusivat yhtäaikaisesti puhtaasta tuskasta. Olennon tuskanhuudot olivat melkein yhtä sielua raatelevaa kuunneltavaa kuin sen nauru ja kestikin vain kymmenen sekuntia, että Avden tuskaisat huudot muuttuivat tuskaisaksi nauruksi.

”Kyllä!” Avde huusi naurun joukosta. ”Näytä minulle, mistä sinut on tehty! Näytä, mihin kaunis, täydellinen mielesi pystyy! Tuhoa kaikki! Revi, raasta! Älä jätä mitään jäljelle! Ja ennen kaikkea…”

Avde hiljeni. Sekä sen kivun täyttämät huudot että raastava nauru loppuivat. Visokki jatkoi olennon labyrinttimaisen, synkän, hajanaisen ja pelottavan mielen häiritsemistä lähettämillään aalloilla, vaikka hän tiesikin, että oleilu näin syvällä Avden mielessä tulisi vahingoittamaan myös häntä.

Ennen kaikkea, Visokki, pehmeä Matoran-ääni sanoi Visorakin alitajunnasta. Visokin sydän pysähtyi sekunniksi järkytyksestä. Näytä minulle, minkälainen peto oikeasti olet.

Visokin vihainen ilme jäätyi paikalleen. Hän unohti hetkeksi jopa keskittyvänsä Avden pidättelemiseen.

Sinä olet älykäs, Visokki, ystäväni. Mutta olet silti Rahi. Tiedäthän, mitä Rahi tarkoittaa Matoran-kielessä? Olet peto. Lajitoverisi tappoivat Keltaiset Jättiläiset ja kuka tietää, kuinka monta muuta lajia. Ja näin sinä vain yrität esittää rauhanomaista olentoa.
Kylmä hiki valui pitkin Visokin kasvoja.

Entä jos kaikki sisällesi pakkautunut luontainen, eläimellinen viha vain…repeää ulos? Entä jos vahingoitat joskus ystäviäsi?

”Ei”, Visokki viesti hymyilevälle hämähäkkipedolle, mutta ei ollut enää varma, luottiko omaan viestiinsä. ”Ei ikinä.”

On varmasti ikävää olla telepaatti. Siinä mielessä, että tiedät, mitä muut ajattelevat. Varsinkin sinusta, ystäväni. Ovatko ne mukavia ajatuksia…vai onko joillakin vaikeuksia hyväksyä nelijalkaista hirviötä?

Visokin järkyttyneet kasvot muuttuivat vähitellen jälleen vihaisiksi. Visokki ajatteli sisimmässään, että tilanteessa olisi pian pakko siirtyä henkiseen suojaukseen, mutta hän ei enää ollut varma, kykenisikö kontrolloimaan itseään. Ehkä Avde olikin oikeassa.

Juuri noin. Päästä ulos kaikki tuo patoutunut raivo. Näytä minulle, mikä peto olet. Päästä ulos puhdasta, kaunista, hallitsematonta idiä ja suuntaa se minuun.

Tee aivan samoin kuin teit Metru Nuilla.

Se riitti Visokille. Koko punaisen Visorakin mieli suuntautui hyökkäykseen. Se hyppäsi mustan hirviöhämähäkin kasvoille ja puri molemmilla pistimillään tiukasti, pommittaen Avden petollista mieltä samanaikaisesti koko päänsä voimalla.

Avdeen kohdistui täysi henkinen tuska, mutta hän jatkoi nauruaan. Nauru oli tauotonta ja siitä hehkui puhdas riemu. Se oli voitonriemua.

Avden nauru keskeytyi, kun sen mustan hämähäkkimäisen kehon läpi räjähti ammus hehkuvan kuumaa ja käsittämättömän kirkasta plasmaa. Plasma läpäisi hämähäkin täysin ja räjähti liekkiaalloksi vasta osuessaan sen takana olevaan seinään. Osuma keskeytti sekä Avden että Visokin hyökkäykset. Visokki putosi maahan Avden päältä ja käänsi katseensa oviaukkoa kohti. Myös Avden punaiset silmät suuntautuivat katsomaan hyökkääjää.

Oviaukossa seisoi sininen Skakdi, joka piteli kädessään savuavaa kivääriä ja jonka mekaanisen vasemman silmän valo hohti tummanvihreänä. Skakdin vieressä oli keltainen Toa, joka osoitti sähköisesti rätisevällä sauvalla Avdea.

”Miksi keksin siistejä toimintarepliikkejä vasta, kun nämä tilanteet ovat ohi?” Guardian kysyi happamasti ladattuaan kiväärinsä. Tawa ei sanonut mitään, vaan jäi tuijottamaan vihaisena.

Syvä Nauru jäi poikkeuksellisen hiljaiseksi pitkäksi aikaa.
”En ole koskaan välittänyt pahemmin taistelusta”, musta massa sanoi. ”Toisin kuin luulette, minä en nauti tappamisesta. Teen sitä vain pakon edessä. Haluan mieluiten mahdollisimman monen elävän.”

Visokin Rhotuka pyöri nyt täyttä vauhtia. Tawa ja Guardian tähtäsivät Syvän Naurun mustaa ruumista.

”Haluatteko te pakottaa minut?”

Vastaa