Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Guardian

0 kommenttia

Bio-Klaani, käytävä

Guardian tähtäsi kiväärillään sätkivää mustaa olentoa pitkään. Hän odotti, että se lopettaisi vastenmielisen yskimisensä ja sätkimisensä ja valahtaisi veltoksi. Kuvottavan varjovanukkaan yskäisyt ja vinkaisut alkoivat vähitellen hidastua ja lopulta sen lonkeromaiset raajat kaatuivat lattialle lässähtäen nestemäisiksi. Guardian tökkäisi mustaa limaa kerran kiväärinsä pistimellä eikä se reagoinut.
G kääntyi kohti Kepeä.

“Kiitos”, hän sanoi henkäisten hitaasti. “mutta vaahtosammutin?”
Kepe oli hiljaa hetken ja siirteli painoaan jalalta toiselle. Hän nosti kädessään olevaa tyhjää purkkia päänsä tasolle ja katsoi sitä epävarmana.
“Vaihtoehtoina olivat lasinsirut, Cordak ja tämä”, hän sanoi.

“Etkö sinä ole Toa?” Guardian sanoi silmät puoliksi ummessa.

“Joo?”

“Sinä voit jäädyttää asioita ja luoda köynnöksiä.”

“…ja?”

“Ja ensimmäinen asia, joka tuli mieleesi, oli vaahtosammutin.”

“…minä panikoin, hei. Jotain piti tehdä.”

“Ainakin se toimi.”
Guardian kytki kiväärinsä varmistimen päälle ja laittoi sen selkäänsä. Hän katsoi maassa olevaa mustaa limaa hetken yökiikarillaan varmistaakseen, liikkuiko se.
“Lämpö. Päälle.”

Lima oli kylmempi kuin Tawan reaktio parin kuukauden takaiseen kahviojekkuun. Tämä tarkoitti, että lonkeroisen möykyn täytyisi olla kuollut, mutta Guardian ei ollut täysin varma, oliko lima koskaan ollut elossa.
“Lämpö pois. Skanneri. Päälle.”

Guardianin silmän mikrotietokoneen osoitin lukittui limaan ja kulutti viisi sekuntia sen analysoimiseen pitäen tasaista piipitystä. Piipitys loppui pehmeään “valmis”-ääneen. Skannauksen tulos ja liman ominaisuudet ilmestyivät Guardianin silmäskannerin näytölle.

404. Virhe. Skannatussa kohteessa ei järkeä. Ei. Ei. Ei. Virhe. Virhe. Virhe.
se sattuu

liian pimeää

auttakaa

äiti

Viestin sisällöstä ei ollut selvästi paljoakaan hyötyä Guardianille. Hän päätti vain sulkea skannerin.

“Mitä täällä tapahtuu?” Kepe kysyi huolestuneena.
Guardian harkitsi hetken, mitä vastaisi. Todennäköisesti joku teknisesti taitava oli häirinnyt Klaanin radiosignaaleja ja pommittanut apuvirtageneraattorin. Ei ollut salaisuus, että Kepen tekninen osaaminen olisi viholliselle hyödyllistä.
Kepe olisi kuitenkin yksi niistä harvoista, joilla oli tarpeeksi teknistä tietotaitoa apuvirtageneraattorin korjausoperaatioon. Vaihtoehtoja ei ollut.

“Petturi”, Guardian sanoi. “Petturi tapahtuu.”
Kepen silmäkulma nousi saaden hänet näyttämään hämmentyneeltä. “Mitä?”

“Joku häiritsi Klaanin sisäisiä radioaaltoja ja vahingoitti apuvirtageneraattoria”, Guardian sanoi. “Joku päästi vihollisen sisään.”

“Ovatko Nazorakeja vai…?”

Guardian näytti merkillisen ilmeen. “En tiedä. Jotain mekaanista on liikkeellä. Mahdollisesti. Mutta tämä musta möykky ja tuo nauru…”
Sininen Skakdi piti pohdiskelevan hiljaisuuden.
“Kepe”, hän sanoi.

“Niin?”

“Herätä kaikki parhaat taistelijat ja hae Paaco. Yrittäkää korjata apugeneraattori parhaanne mukaan. Haluan jotain hiton valoja.”

“Miten luulet minun löytävän oikean paikan tässä pimeydessä?” Kepe kysyi skeptisesti. “Toisilla ei ole yökiikaria.”

Guardian ei vastannut kysymykseen heti. Hän käveli kaapille, josta Kepe oli juuri kaivanut esiin vaahtosammuttimen. Kepe ei nähnyt mitään, mutta hän kykeni kuulemaan tavaroiden putoilevan seiniltä kolisten, kun Guardian kaiveli hyllyjen läpi kiireisesti.
Pian Skakdi palasi Kepen luo. Guardian ojensi Kepelle jotain pientä ja kevyttä. Se oli neliön muotoinen.

Kepe katsoi kysyvästi.
“Ne ovat tulitikkuja”, Guardian vastasi yksiselitteisesti.

Kepen suu aukesi puoliksi. Suusta ulos lennähtävä “mitä” oli niin tunteeton, hämmentynyt ja hidas, että sen oikea kirjoitusasu olisi “Mitä.”

“Ei löytynyt muuta”, Guardian vastasi. “Noilla vähillä tikuilla löydät tiesi edes Paacon luo. Jossain pitäisi olla hätäsoihtuja, mutta ei näemmä tässä kaapissa.”

Kepe oli sanomassa jotain taskulamppujen hyödyllisyydestä, mutta sitten valkovihreä Toa muisti tilanteen vakavuuden. Hän lähti juoksemaan toiseen suuntaan. Pian hän kuitenkin hidasti hieman vain huutaakseen jotain Guardianille.
“Mihin sinä sitten menet?”

“Kuulithan naurun?” Guardian huusi takaisin.

“Niin?”

Guardian kääntyi kohti toista käytävää ja otti kiväärin selästään.
“Se on menossa admin-siipeen.”

Admin-siipi

Musta massa syöksyi läpi käytävien ja konferenssihuoneiden villipetolauman tavoin. Se veteli itseään eteenpäin pitkillä ja höllyvillä käsillään, joita oli kymmeniä. Välillä massalla oli pää, välillä se katosi sen satojen raajojen kaaoksen keskelle. Valtavalla rujolla hammasrivillä varustettu suu nauroi edelleen, mutta nyt erilaisia ääniä oli kuusi. Äänet vaihtelivat korkeuksiltaan. Yksi kuulosti Matoranilta, toinen oli käärmemäistä sihinää ja kolmas oli matalaa demonista murinaa, joka tärisytti lasisia esineitä ja ikkunoita Klaanin linnoituksessa. Yksi olennon kuudesta äänestä kuulosti kuitenkin enemmän itkulta kuin naurulta.

Välillä pienet Matoraneilta tai Toilta näyttävät hahmot ilmestyivät mustan massan eteen. Ne nostivat säälittävät aseensa kohti massaa ja vetivät liipaisimistaan. Ammuksia lenteli läpi ilman ja jotkut niistä osuivat, mutta useimmat vain läpäisivät yönmustan hirviön, joka ei näyttänyt merkkejä kivusta vaan vain jatkoi epäluonnollista naurukuoroaan.

Jotkut säälittävistä tinasotilaista eivät ymmärtäneet väistää edes silloin, kun musta massa tuli lähemmäs. Jotkut niistä yrittivät yhä vastarintaa pienillä teräaseilla. Yleensä ne lensivät päin seiniä. Välillä ne lensivät niiden läpi. Jos kaoottisen massan keskellä oli yhä mieli, sen täytti suuri huvittuneisuus.

Musta massa alkoi saapua määränpäähänsä. Syvä Nauru ei ollut tarvinnut aikaisemmin näkemänsä Toan opastusta löytääkseen kohteensa. Ainoa syy, miksi kammottava massa oli antanut Toan opastaa hetken aikaa oli se, että se nautti suuresti pienen olennon sisällä vellovasta pelosta. Syvä Nauru oli jättänyt Toan jälkeensä jo minuutteja sitten.

Tämä punaisen ja mustan sekava yhteensulautuma tiesi, mitä etsi ja tiesi, missä se oli. Kohteen olemus heijastui kauas Klaaniin. Harva kykenisi tuntemaan sen lähettämät aallot, mutta Syvä Nauru haistoi, maistoi, tunti, kuuli ja näki ne.
Ja kyseiset aallot olivat kauneinta, mitä Syvä Nauru oli koskaan nähnyt tuhannella silmällään. Se oli puhdasta ja voimakasta ja se tulisi kuulumaan työnantajalle.

Adminien komentokammio

Visokki seisoi taisteluvalmiudessa pimeässä komentokammiossa. Valot olivat poissa, mutta Visorak kykeni tarkoilla aisteillaan kuulemaan ja haistamaan, että jotain oli tulossa.

Jokin iskeytyi komentokammion paksuun metallioveen. Ovi tärähti voimakkaasti, mutta pysyi kiinni liitoksissaan. Pian ovi tärähti kuitenkin uudelleen.

Hohtava Rhotuka-kiekko alkoi latautua Visorakin selässä.