Guardian

Postikeskus

Visokki tuijotti tiskin takana seisovaa Ga-Matorania silmiin. Ga-Matoran oli puhunut kohta jo kolme minuuttia yhteen menoon ja ei näyttänyt merkkejä väsymisestä. Kellonajasta huolimatta Matoran jatkoi puhettaan samalla innostuneella ja kirkkaalla äänellä kuin aikaisemminkin. Matoranin pirteys oli paranormaalia.
Visokki oli oppinut vuosien aikana, että telepatia oli erittäin hyvä tapa keskeyttää sanatulvat, sillä mieleen istutetun viestin huomaisi pakostakin. Hämmennyksekseen Visokki kuitenkin huomasi, että Ga-Matoranin puhetulva esti Visokkia keskeyttämästä jopa tämän mielessä. Astuttuaan pirteän pikkuneidin sokkeloiseen mieleen hän kauhistui sitä, minkälaisen groteskin vesiputouksen hajanaiset ajatukset pystyisivät muodostamaan.

“…niin, ja minä olen tosiaankin uusi täällä, en ole tottunut näihin tapauksiin, sillä viime työpaikassani ei ollut hirveästi näitä ‘mörkö paketissa tunkee itsensä vastaanottajan korvasta sisään ja pyrkii tekemään tämän tahtonsa orjaksi’-tapauksia, mutta toisaalta viime työpaikassani pääasiassa pistin hintalappuja tuotteisiin, mikä ei ole yhtä kivaa, koska ei pääse sosialisoimaan näiden kaikkien ihanien heppujen kanssa, sillä kaupanomistaja ei pitänyt siitä, että puhuin asiakkaille ja se omistaja oli muuten tosi hassu oranssi Matoran, miksiköhän senkin värisiä on olemassa, tai no, mitä väliä, ei minulla ole mitään eri värejä vastaan, kaikki ovat Mata Nuin edessä yhtä mahtavia tyyppejä, mutta toisaalta…”

Visokki yritti suojata mieltään hetkeksi. Liikaa infoa. Liikaa infoa. Ihan liikaa infoa.
Hän päätti vaihteeksi yrittää keskittyä Matoraniin itseensä vain pystyäkseen pitämään ajatuksensa kasassa. Sininen pirteä Ga-Matoran nähtävästi totteli nimeä “Dinem”, sillä se oli ommeltu hänen olallaan roikkuvaan vihreään kangaskassiin. Kassissa oli myös kukkakuvioita ja joillain kukilla oli häiritsevän pirteä ilme. Dinem-nimeä totteleva Matoran siirteli laukkua levottomasti olalta toiselle.
Visokki mietti hetken, voisiko tämä olla potentiaalinen merkki siitä, että Matoran oli hermostunut ja valehteli. Pieni sukellus Dinemin pään sisään olisi todennäköisesti selvittänyt, valehteliko tämä, mutta Visokki ei tehnyt sitä siinä pelossa, että jäisi mieleen vangiksi ja saisi vastustamattoman halun ommella kukkakuvioita kaikkialle.

“…ja minulla on tällaiset verhotkin, minusta ne ovat todella symppikset, mutta niitä tulee harvoin käytettyä sen jälkeen, kun lemmikki-Gukkoni vatsa oli kuralla-“

Visokki sai voimansa kerättyä ja onnistui vihdoin keskeyttämään Dinemin puhetulvan. Hän hämmästyi itsekin, miten pystyi siihen.

“Eli sinä et tiedä, kuka tämän lähetti?”

Dinem oli hetken hiljaa. Hän katseli pohdiskelevana ja siirsi yhden sormen suunsa alle. Ga-Matoranin leveä hymy ei ollut kuitenkaan muuttunut miksikään.

“En oikein tarkasti”, hän sanoi. “Se oli joku Skakdi. Vaikutti kyllä vain lähetiltä, sillä ei ollut niitä rumia sisällissota-arpia. Vaikka ei arvissa mitään vikaa ole, ovathan ne ihan siistejä-“

Kiitos, Dinem, Visokki sanoi matoranin pään sisällä. Tämä riittää tältä kertaa. Puhutaan myöhemmin lisää niistä tosi tosi söpöistä kukkaverhoistasi.

Aluksi Dinem näytti siltä, kuin viesti hänen mielensä syvyyksistä olisi säikäyttänyt Ga-Matoranin oikeasti. Virhepäätelmä korjautui heti Matoranin palauttaessa hymyn kasvoilleen. Visokki oli tyrmistynyt.

“Ole hyvä! Nähdään, Hämis!”

Vastaa