Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Avde lumiukon unissa

0 kommenttia

Riippukeinussaan makaavan, menneitä muistellessaan nukahtaneen Snowmanin mieli, eräs suurehko saari vuosia sitten

Matoranin kokoiseksi itsensä muokannut Snowman käveli saaren suurimman asutuskeskuksen katuja pitkin. Tarkoituksena oli etsiä saaren matoranvoimien Kapteeni Ryhtinä tunnettu päällikkö, ja saada tämä ymmärtämään, että hänellä oli väärät henkilöt vankilassa. Kaduilla vaelsi tottuneen oloisesti matoraneja sinne tänne. Pian lumiukko löysi matoranvoimien päämajan. Hän koputti oveen, ja jäi odottamaan rauhallisesti. Hän oli hermostunut, mutta onnistui silti säilyttämään tyyneytensä. Kului hetken aikaa. Snowman katseli olkansa yli. Oliko jotain tapahtunut?

Lopulta oven kuitenkin avasi ko-matoran, joka hieman töykeästi kysäisi: ”Mitä asiaa?”
Snowman mietti sopivinta lähestymistapaa. Hän ei kuitenkaan keksinyt siihen hätään mitään erityisen fiksua: ”Viekää minut johtajanne luo.”
”Hah” hopeinen matoran naurahti ”Meillä on kädet täynnä hommia muutenkin, viimeaikaisten tapahtumien johdosta.”
”Oikeasti, minun täytyy saada puhua Kapteeni Ryhdille.”
”Kiitos, ja näkemiin.”
Ko-matoran oli jo sulkemassa ovea, kun Snowman vielä huudahti: ”Kylän siivooja on terroristi!”
Hetken hiljaisuuden jälkeen ko-matoran aloitti: ”Nuo ovat vakavia syytöksiä. Onko sinulla esittää perusteluja väitteillesi?”
Matoranin kokoisenakin Snowman oli melko vahva, ja kiskaisi ko-matoranin ovesta ulos, ja veti tämän syrjään kahden talon väliin. Lumiukko tukki matoranin suun ja sitoi tämän kädet ja jalat löytämällään köydellä. Tänään ei ollut Snowmanin paras ”puhu itsesi ongelmista” -päivä.

Siitä hän tallusti suoraan sisään ja Ryhdiksi kutsutun matoranin huoneeseen. Kapteeni katsoi tulokasta hämillään:
”Kuka olet?”
”Se ei ole nyt tärkeää, vaan se, että sinulla on kaksi syytöntä henkilöä vangittuina, kun taas syyllinen kauheuksiin on yhä vapaalla jalalla!”
”Selitä minulle, miksi nämä kaksi ‘syytöntä’ juuri pakenivat vankilasta?”
Tätä Snowman ei ollut kuullutkaan, ja vetihän se kieltämättä melko sanattomaksi. Nämä paenneet vangit olivat kuitenkin Snowmanin mittavan henkilökohtaisen kokemuksen mukaan sitä tyyppiä, jotka eivät jää istuskelemaan vaaran uhatessa. Kapteeni Ryhti jatkoi:
”Tahdotko, että hälytän toat hakemaan sinut pois?”
”Älkää hätiköikö, Kapteeni. Ystäväni tässä on täysin kunnollinen” sanoi ovesta sisään asteleva matoran rauhalliseen äänensävyyn.

Snowman pysähtyi miettimään kuullessaan äänen. Tämä ei nyt ollut oikein, jotain kaavaa rikottiin. Jokin oli pahasti pielessä, ja… Hetkinen. Tämähän on unta, Snowman ymmärsi. Tämä on unta vuosien takaisesta seikkailustani! Mutta siinä tapauksessa, kuka tuo on? Snowman katsoi hämillään tulokasta.

”Kuka sinä oikein luulet olevasi?” Ryhti tiedusteli kulmat kurtussa huoneeseen saapuneelta, sinipunaiselta matoranilta. Tämä ei kuitenkaan vastannut, heilautti vain sormeaan. Samassa matoranin varjo muuttui valtavaksi kouraksi, joka tarttui Kapteeniin, ja heitti tämän seinään. Ryhti lysähti tajuttomana lattialle. Huoneeseen tullut matoran kääntyi Snowmaniin päin, ja sanoi: “Yleensä olen joko ‘ystäväsi’ tai ‘vihollisesi’. Kun olen oikein hienolla päällä, olen ‘Punainen Mies’. Tai ‘Syvä Nauru’. Tällä kertaa voisin kuitenkin olla ihan vain… Avde.”

Snowmanille tuli outo olo. Hän tiesi tämän olevan unta, mutta silti se tuntui todelta. Tai ei ainakaan unelta. Huoneeseen tulleessa hahmossa oli sitä paitsi jotain pahasti vialla. Snowman toivoi kovasti heräävänsä pian.
”Hyvä on, ‘Avde’” hän aloitti. ”Mitä haluat, ja mitä ihmettä teet unessani?”
”Erittäin hyviä kysymyksiä, Snowman. Erittäin hyviä” hahmo vastasi ”Minulla on sinulle pari lisää.”
Lumiukosta tilanne meni hetki hetkeltä huolestuttavammaksi. Mistä tuo tiesi hänen nimensä, ja miksei hän voinut herätä? Avde jatkoi: ”Tämä on unesi. Tämä on mielesi. Miksi kysyt jotain itseltäsi, kun jossain sisimmässäsi tiedät jo vastauksen?”
Snowman ahdistui enemmän ja enemmän. Oliko tämä enää unta?
”Mistä olet varma, että minä en ole sinä?” Avde jatkoi hymyillen vaimeasti. Silloin hänen varjonsa alkoi vääntyä Snowmanin näköiseksi.
”…eikö tämä ole jo aika absurdia?” lumiukko sai sanotuksi, eikä ollut varma, oliko se viisasta.
”Tämähän on unta, rakas ystävä.” Nyt Avden hymy kävi todella huolestuttavaksi. Huone vääntyi kaikkien luonnonlakien vastaisesti aivan kieroon, ja Snowman alkoi melkein voida pahoin. Avde jatkoi: “Ja sinulla on todella, todella absurdi mieli, ystäväni. Kaikella kunnioituksella.”
”Jos tämä on kerran unta, niin miksen voi herätä? En väitä olevani mikään aamuvirkku, mutta tämä menee jo huolestuttavan pitkälle.” Snowman kysyi.

Avden hymy leveni entisestään. Snowman huomasi yllätyksekseen sen olevan mahdollista.

”Unikaasu huoneessasi auttaa siinä.” Avde valaisi.
Snowman ymmärsi olevansa todellisessa pulassa. Hän kyllä muisti saaneensa paketin, jota ei ollut vielä ehtinyt avata. Avde jatkoi: “Okei, tunnustan. En ole alitajunnastasi. Olen ystäväsi. Ystävä, jonka visiittiaika riippuu suuresti siitä, kuinka valveilla olet.”
”Huumasit minut? Aikamoinen ystävä. Tohdinko kysyäkään, mitä seuraavaksi?”
”Voi, tohdit kyllä. En pyydä sinulta paljoa. Kun yö tulee, päästät minut sisään.”
”Silkasta ystävien pettämisen riemusta?”
Avde naurahti kolkosti. Kaikki huoneen ikkunat paiskautuivat kiinni, ja varjo alkoi täyttää huonetta. Snowman huomasi punaisten silmien avautuvan ympärillään.
”Sinä et petä ystäviäsi, Toa. Sinä pelastat heidät” Avde aloitti ”Jos päästät minut sisään, kaikki tulee olemaan ohi. Saan haluamani. Allianssi hajaantuu”
Snowman kuunteli vaitonaisena, kun Avde jatkoi puhettaan: ”Sinä tiedät, että te ette voita tätä sotaa.”
Snowman ei sanonut mitään, kuunteli vain Avden sanoja.
”Nazorakit. Zyglakit. Skakdit. Metsästäjät. Veljeskunta. Ihan liikaa, eikö?”
Lumiukko mietti kuulemaansa, sanaakaan sanomatta.
”Klaanin lattia tulee lainehtimaan ystäviesi verestä. Se ei tee niin, jos sota loppuu ennen alkuaan.”
Avde piti tauon, ennen kuin jatkoi: ”Mikä on sinulle tärkeintä?”
“Eh, minä… En oikein ole hyvä tekemään päätöksiä omillani. Tämä on todella tärkeä asia, en minä ole oikea henkilö tähän…” Snowman vastasi epävarmana.
”Voi, sinä olet juuri sopiva, Snowman. Juuri sopiva.” Avde asteli kiusallisen lähelle lumiukkoa, ja lisäsi: ”Ja enkö minä muka näytä luotettavalta?”
“…oikeasti, tahdot ehkä kääntyä jonkun muun puoleen, olen se heppu, joka istuu kahviossa ja syö patonkia…”

Hetken oli aivan hiljaista.

“Tiedätkö, että Ämkoo olisi tuskin voittanut sen saastaisen torakan ilman sinun ja ystäväsi toimia?”
Snowman tuijotti hiljaisena Avdea silmiin, joka jatkoi:
“Olet pieni lumipallo, mutta vieriessään alas mäkeä voi siitäkin tulla jotain suurta.”
”Mutta…”
”Niin…?”
Snowman ei keksinyt mitään sanottavaa.

Samassa Avde kuitenkin haihtui huoneesta. Tai oikeastaan koko huone haihtui. Snowman avasi silmänsä, ja huomasi olevansa turvallisesti omassa riippukeinussaan.

[spoil]Spoilereista suurin, G kirjoitti Avden osat. Mikä yllätys.[/spoil]