The Snowman

Bio-Klaani, Suuri sali

Snowman istui takarivissä pohdiskellen kuulemaansa. Hän oli kyllä tiennyt suunnilleen, mitä oli tekeillä, mutta tilanteen mittakaava alkoi hahmottua hänelle vasta nyt. Hänen vieressään Kepe avasi suunsa:
”Tule, mennään verstaalle. Olisi varmaan hyvä tehdä muutamia turvajärjestelyjä tilanteen takia.”
”Itse asiassa” Snowman aloitti ”En tule. Minulla on asioita hoidettavana. Tällä kertaa jopa ihan oikeita, ei ’niitä tavallisia'”.
”Ymmärrän. No, nähkäämme piakkoin.”

Snowman poistui salista tapojensa vastaisesti ensimmäisten joukossa. Hän harppoi käytävien halki portaikkoon, ja askelmat ylös päästyään lähti kävelemään huoneelleen. Oven takana odotti tuttu makuuhuone riippukeinuineen. Tällä kertaa Lumiukko kuitenkin suuntasi raskaalle, lukitulle kaapilleen. Yhdistelmälukko aukesi tutulla tavalla hassusti naksahtaen, ja Snowman vetäisi liukuovet syrjään. Hän otti kaapista kaksi suurta hakkuaan, ja testasi niiden mekaanisten osien toimivuutta. Tällä kertaa hän ottaisi aseistusta mukaan. Tehtävillä oli tapana onnistua sulavammin, kun oli varustusta mukana.

Snowman mietti, oliko ollut hyvä ajatus lupautua Ämkoon avuksi tälle tulevalle tehtävälle. Mustavihreä admin oli pyytänyt lumiukkoa ’tärkeälle tehtävälle’, vähän niinkuin Guardian ennen venereissua. Asiat saisivat tällä kertaa mennä hieman sulavammin, hän ajatteli, ja se taas puolestaan voi olle hieman vaikeaa. Viime yrittämällä olin sentään täysissä voimissani, nyt olen vielä hieman toipilas.

Viime päiviä lukuunottamatta Snowman ei ollut suorittanut kenttähommia aikoihin, eikä muutenkaan omannut mitään kovin kummoisia kykyjä tai voimia. Kaikesta huolimatta hän ymmärsi vielä mieltää itsensä mielessään sankariksi: kerran hän oli pelastanut kokonaisen saaren orjuudelta ja riistolta. Tosin hän ei ollut tehnyt sitä yksin, ja päivän tapahtumat pyörivät hänen mielessään vielä näinä päivinäkin.

Snowman oli huomannut sen saaren suurimpaan kylään saapuessaan matoran-ystävänsä makaavan pienen kiven takana kauhusta kankeana.
”Oletko kunnossa?” Snowman oli huohottanut toverilleen. Pieni matoran oli kohottanut katseensa lumiukkoon, sanomatta kuitenkaan sanaakaan. Taistelusta huolimatta Snowman oli tuntenut oleellisimmaksi rohkaista matorania, mutta se oli tuntunut kaikin puolin vaikealta. Eikä vähiten sen takia, että tämä matoran, Weltey nimeltään, oli eräs urheimmista lumiukon tuntemista henkilöistä. Hän oli etsivä, eikä ollut ainoastaan taistellut mitä vaarallisimpia petoja vastaan, hän oli myös uskaltanut toimia koko saaren yleistä mielipidettä vastaan aiheuttaen itselleen mitä huonoimman maineen. Kuitenkin Weltey oli lopulta ollut avaintekijänä saaren todellisen pahan paljastamisessa.

Snowman oli onnistunut rohkaisemaan ystäväänsä tuona epätoivon hetkenä, ja yhdessä he olivat liittyneet taisteluun. Jälkikäteen lumiukko, hänen ystävänsä veden toa Elgen, sekä paikallisen toatiimin johtaja olivat yhteistuumin naureskelleet Snowmanin onnistuneen rohkaisussaan ehkä vähän liiankin hyvin: Weltey piti mahtipontista puhetta ja poseerasi kukistetun vihollisen päällä.

Toinen kyseisen päivän tapahtuma, joka oli jäänyt Snowmanin mieleen harvinaisen hyvin, oli hänen yllättävä liittolaisensa. Tai pikemminkin ’vihollisen vihollinen’, mutta silti lumiukosta oli tuntunut harvinaisen hämäävältä työskennellä yhdessä arkkivihollisensa kanssa. Valkoinen toa ja sinivihreä mutanttiskakdi olivat yhdistäneet voimansa, ja lyöneet näin kaikkia uhkaavan pahan. Yhteistuumin he olivat myös todenneet sen olleen virkistävää. Ja kun skakdi oli lopulta poistunut paikalta, tällä kertaa poikkeuksellisesti koettamatta murhata Snowmania, oppi lumiukko viimeistään silloin, kuinka apu tulee aina odottamattomalta suunnalta.

Kuitenkin riippumatossaan makaavan Snowmanin mieltä vaivasi yksi asia: Olisiko hänen roolinsa tällä Ämkoon tehtävällä ’apu odottamattomalta suunnalta’ vaiko ’sankari, joka kuitenkin tiukan paikan tullen jäätyy’?

Vastaa