Domek the light one

Bio Klaanin linnake, Domekin asuintila.

Hiljaisuus täytti kohtalaisen suurta huonetta. Huone oli koristeltu erillaisilla maalauksilla ja monen muotoisilla huonekaluilla, jotka mukailivat sen viinin punaisia seiniä.
Valon Toa makasi omassa sängyssään. Hän ei keskittynyt ympäristöönsä ja katseli vain seiniä ajattelematta mitään. Tässä kohdin Domek olisi yleensä noussut pois sängystään ja alkanut vaeltamaan taas ties minne. Mutta tällä kertaa hän alkoi miettiä synnyinpaikkaa, hän alkoi miettiä Degoh Nuita, sitä kaupunkia jota hän oli suojellut kauan sitten. Kaikki nuo ihmiset ja kaikki nuo rakennukset, kaikki olivat ennen hänen ja muutamien muiden Toien vastuulla. “Matoralaiset ovat Kaikki”, niin hänelle sanottiin.
Hän alkoi ajattelemaan mitä kaikille heille oli tapahtunut hänen lähdettyään. Mitä he ajattelivat? Olivatko he vihaisia? Alkoivatko he seurata hänen mallia? Huomasivatko edes poissaoloaan?
Domek alkoi muistamaan myös Toa-tiimiään. Kaikki olivat hyvin mukavia mutta etäisiä ihmisiä. Hän pohti johtuiko se hänestä itsestään. Silloin hän muisti samalla yhden Toan. Toa, joka oli erillainen kuin muut ja joka oli osallisena siitä mikä hän nyt on.

Mutta juuri silloin Valon Toan päähän osui taas muisto siitä. Siitä, josta hän ei halua koskaan puhua kenellekään. Hän ei halunnut enään muistaa sitä; hänen päätä alkoi särkeä. Toa yritti rauhoittaa itseään, nousi sängystä ja käveli punaisen huoneensa vesialtaan luo. Hän pesi naamansa ja vilkaisi hetken tyhjää. Häntä hämmennytti. Miksi hän alkoi muistelemaan kaikkea tätä? Miksi juuri nyt?

“Hiivatin varjoseinä. Hiivatin tekopyhä virnistelijä”, Domek lausui itselleen.

Sen jälkeen hän otti hattunsa ja huivinsa ja lähti ulos kävelemään. Ainoa asia mitä hän yritti miettiä oli seuraavan suosikki-kirjasarjan jatko-osaa

Vastaa