Keskellä merta

Snowman katsoi suihkumoottoreilla varustetun, valonsäteitä sinkoilevan kaksikon koettavan tavoittaa Guardiania pitelevää lonkeroa merihirviön kymmenien muiden raajojen joukosta. Kepe hänen vieressään ei näyttänyt olevan taistelukunnossa, mutta pystyi vallan mainiosti käyttämään Cordak-laukaisinta veneestä käsin.
“Räts, ei sinulla mitään mahtavaa suunnitelmaa olisi valmiina?” lumiukko tiedusteli.
“Ei oikeastaan, tuo möhkäle on sen verran iso, etteivät perinteiset keinot oikein auta. Pakeneminen tässä ensinnä tulisi mieleen.” Kepe vastasi, ja arvioi meripedon nopeutta. Kaikesta päätellen se saisi lumiukon veneen kiinni, mutta nyt ei ollut sen murehdinnan aika.
“Ensinnä pitäisi varmaan vapauttaa Gurttuisa ystävämme tuon olennon niljaisesta otteesta.”
Ääni kuului ÄmKoolle, joka oli ilmestynyt veneeseen kuin tyhjästä.
“Aivan, mutta mikä tässä auttaisi?” Snowman mietti ääneen.

Samaan aikaan Domek piteli kovasti kiinni Killjoyn haarniskasta kaksikon koettaessa väistellä joka suunnassa viuhuvia lonkeroita. Hän toivoi myös hartaasti, ettei hänen tyylikäs hattunsa lentäisi ilmavirran mukana.
“Suoraan edessä!” Killjoy huusi tuulen huminan ja meren pauhinan yli.
Domek katsoi kello kahteentoista, ja huomasi sinisen hahmon lonkeron otteessa. Hän sinkaisi kädestään valonsäteen kohti kyseistä raajaa, mutta se ei osunut.
“En osu näin kaukaa, liitele likemmäs!”
Killjoy nosti korkeutta, ja kierähti pikaisesti vasemmalle väistäen taas yhden lonkeron.

Guardian pysyi tajuissaan silkan tahdonvoimansa ansiosta. Hirviön ote oli juuri niin tiukka, kuin pienen saaren kokoiselta elukalta voisi olettaakkin.

“Oletko aivan varma, että pystyt siihen?” ÄmKoo ksysyi Kepeltä, jonka nyökkäys riitti vastaukseksi. He tarttuivat toisiaan kädestä, ja huomasivat olevansa Domekin veneen kannella, aivan hirviön tuntumassa. ÄmKoo otti vauhtia, ja suoritti huiman loikan, laskeutuen eräälle olennon lonkeroista. Siitä hän ponnisti seuraavalle, ja siitä seuraavalle, loitontuen aina vain kauemmaksi Domekin veneestä, hyppien taidokkaasti alati mukautuvassa lonkeromyllerryksessä. Kepe ei jäänyt vain katselemaan, vaan lähetti molemmista käsistään jäähyökkäyksiä suojatan siten mustavihreän toverinsa etenemistä.

Snowmanille tuli suorastaan nostalginen olo, kun hän kaarsi yksin veneellään, kiertäen hirviötä. Hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin matoranin kokoinen, mutta tämä oli välttämätöntä. Loput kehostaan lumiukko oli muovannut ulkoiseksi tukirangaksi pitämään Kepen tolpillaan tämän auttaessa ÄmKoota. Nyt Snowmanin tuli vain ajaa vene jonnekin lonkeromyllytyksen keskelle, ja olla valmiina ottamaan muut Klaanilaiset tarvittaessa vastaan.