Eeppinen laavaluolasto suoraan Bio Klaanin saaren syvyydessä Mt. Ämkoon alla, tarkasti sanottuna noin viiden Bion pituinen laavakivinen paasi laavavirrassa

No, kuten jo ylempänä mainitsin, sankari-kuusikko ovat nyt siis ison kivipaaden päällä, laavavirrassa. Oikein ihanaa.
Kukaan heistä ei erityisesti pidä tilanteesta. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

Virta viettää loivasti alaviistoon. Katosta irronneita kiviä kelluu vähän aikaa laavassa kunnes ne hajoavat. Sankareiden oma pysyy kasassa jäävoimilla.

Jyrkemmästä laskusta paatti hieman tömähtää. Ilmaa on vaikea hengittää ja on todella kuuma. Mahriking imee kuumuutta itseensä.
Matoro tähystää teleskooppisilmällään eteenpäin. Laavaa – tummanpunaista kajoa – kiviseinämä – suoraan edessä!

Matoro tajuaa tilanteen. Edessä tunneli jakautuu kahteen. Vasemmalla on laavaputous, oikealla joki jatkuu normaalina. He ovat ajautumassa putoukseen.

“Kääntäkää!!!”, Glatorianking huutaa paniikissa.
“Miten?”, Manu tokaisee.

“Pakko meillä on olla joku keino…”, Mahriking pohtii ankarasti.

Matoro jäädyttää laavaa keulan edestä mahdollisimman nopeasti. Vauhti hidastuu.

“Hei, minulla on idea!”, Keetongu huudahtaa ja iskee Zyglakilla olleella veitsellä Manun hännän poikki. Makuta-Zyglak karjaisee kivusta ja luo murhaavan katseen Keetonguun.

Keetongu sitoo veitsen häntään, vääntää silkalla voimalla sen terän koukuksi ja heittää laavakiviseen seinään kiinni. Koukku tapailee hetken kalliota kunnes tarttuu kahden kiven väliin.

“Mahtavaa, Keetongu! Voisin syleillä sinua!”, Mahriking huutaa innostuneena. He vetävät paattinsa kiinni seinämään hännän (köysi-koukun) avulla ja kääntävät kivipaatensa normaaliin jokiuomaan.

Matoro on peräti onnellinen siitä, että he ovat taas laavajoessa. Vaikka ilma onkin tulikuumaa ja hänen voimansa heikkenevät, Matoro tuntee olonsa erittäin turvalliseksi – olosuhteisiin nähden.