Luminen metsä eteläisellä saarella, rannan tuntumassa

Yliluutnantin silmissä kiilteli sairas mielihyvä tämän nostaessa lumiukon miltei elottoman oloisen ruumiin korkealle ilmaan. Taistelu oli ollut lyhyt ja epätasaväkinen. Seikoista ensimmäinen harmitti yliluutnanttia hieman, jälkimmäinen taas sai tämän myhäilemään tyytyväisenä. Kaiken kaikkiaan tämä oli ollut varsin mukavaa.

Juuri kun torakka oli kiristämässä otettaan lumiukon kurkusta, koki tämän ilonpito häiriön.

”Hei.”

Torakka irrotti otteensa Snowmanin kurkusta ja lumiukko putosi maahan epämääräisen tömähdyksen ja lumen pöllähdyksen saattelemana. Yliluutnantti kääntyi ympäri…

… ja yllättyi.

Yliluutnantti korjasi asentoaan ja arvioi tulijaa katsellaan, mutta turhaan. Lumen päällä seisovan hahmon kaapu peitti nimittäin kaikki yksityiskohdat. Hahmon kasvoja taikka naamiota oli käytännössä katsoen mahdotonta erottaa valtavan hupun alta. Tulija oli jopa hirviömäisen torakkasoturin mielestä hieman aavemainen ilmestys.

Hahmon huppu kääntyi katsomaan kahta maassa makaavaa klaanilaista. Kuului tuhahdus.

”Huonoa jälkeä.”
”Mitä?”
”Kun kohde saadaan kiinni, tämä tapetaan välittömästi. Molemmat uhreistasi ovat vielä elossa. Olet huolimaton.”

Torakkayliluutnantti katseli puhujaa hetken hölmistyneenä yrittäen ottaa selvää tämän äänensävystä ja alkoi sitten nauraa jo tavaramerkikseen muodostunutta ilkeää nauruaan. Sitten tämä avasi suunsa.

”Huolimatonta? Voi anteeksi, korjaan virheeni välittömästi.”

Siinä samassa torakan vielä panssaroidusta kädestä singahti esiin aiempiakin ilkeämmän näköinen terä. Terä heilahti kerran ilmassa ja syöksyi sitten kohti lumiukon ruumista.

Terä ei osunut kohteeseensa vaan upposi valkeaan kinokseen.

Torakkayliluutnantti ei jäänyt hämmennyksestään huolimatta aikailemaan vaan kiskaisi terän nopeasti irti maasta. Yliluutnantti katseli tarkasti ympärilleen koittaen samalla keksiä äskeiselle katoamistempulle jonkinlaista loogista selitystä.

Snowman avasi silmänsä. Hän makasi vielä hieman tokkuraisena lumihangessa, Kepe elottoman tuntuisena hänen vieressään. Lumiukko katseli toveriaan järkyttyneenä.

”Olen pahoillani. Taisin vähän myöhästyä.”

Snowman huomasi vieressään seisovan kaapuhahmon tunnistaen tutun äänen. Hän yritti kysyä jotain hänet hetki sitten maahan laskeneelta puhujalta, mutta hahmo ei kuunnellut vaan lähti varmoin askelin kauempana ihmettelevän vihollisen tykö.

Torakka ei pitänyt tilanteesta. Sitä ei pelottanut, mutta tulijan teleportaatiokyky vaikutti ongelmalliselta. Tässä tilanteessa jo menetetty tykki olisi ollut mitä mainioin lähestymistapa mystisen hahmon kykyjen selvittämisen kannalta, mutta nyt täytyi keksiä jotain muuta.

Teleportaation lisäksi yliluutnanttia häiritsi hahmon itsevarmuus. Tämä ei osoittanut pienintäkään pelon merkkiä astellessaan kevein askelin torakkaa kohti. Yliluutnantti aavisti, että tämä taistelu tulisi kestämään äskeistä kauemmin.

Hahmo pysähtyi muutaman metrin päähän luutnantista ja alkoi taas puhua.

”Et osunut.”

Torakka ei vastannut. Mystisen hahmon mitäänsanomattomuus ja omituinen asenne alkoivat muuttua äärimmäisen ärsyttäviksi. Yliluutnantti kohotti kättään.

”Muutin mieltäni. Hoitelen sinut ensin.”

Sitten alkoi tapahtua. Torakan panssarikäden uumenista lähti lentoon painoin varustettu raskas ketju. Ketju osui suoraan kaavun peittämään kohteeseensa ja teki tämän liikkumisen mahdottomaksi. Torakka myhäili ja lähti liikkeelle. Pian torakan tappavan näköisillä terillä koristeltu käsi lävisti kaapuhahmon.

Tai no, ainakin kaavun.

Raskaasta kankaasta valmistettu kaapu hajosi kappaleiksi yliluutnantin edessä. Tarkkakuuloinen torakka kuuli takaansa hiljaista naurua. Torakka käänsi päätään ja näki vastustajansa kunnolla ensimmäistä kertaa.

Hahmo näytti toalta, ainakin kokonsa puolesta. Tämän muuten mustaa vartaloa koristivat myrkynvihreät jalkaterät, kämmenet ja Miru nuvaa ulkomuodoltaan muistuttava naamio. Toa-hahmon punaisena hehkuvissa silmissä oli jotain äärimmäisen väärää, mutta torakka ei osannut sanoa mitä. Nämä tuntomerkit riittivät torakan pikaiseen analyysiin. Nyt hän tiesi kenen kanssa taisteli.

”ÄmKoo, mikä kunnia”, yliluutnantti totesi yrittäen kuulostaa ivalliselta.
”En pidä siitä, että kaltaisesi tuntee minut”, vastasi ÄmKoo.

Torakka naurahti. Tilanne muuttui oitis mielenkiintoisemmaksi. Vastassa oli aiempia vaativampi vastustaja, mutta mitä sitten? Tämän kukistamisesta yliluutnantti tulisi nauttimaan huomattavasti enemmän.

ÄmKoo tarkkaili vihollistaan. Torakan panssarointi näytti vahvalta, eikä tämän asearsenaalikaan voinut olla millään tapaa vaatimaton. Tätä taistelua ei voitettaisi raa’alla voimalla. Lisäksi ÄmKoolla oli kiire. Hänen hieman kauemmas siirtämänsä klaanilaiset olivat vielä hengissä, mutta silti jossain määrin huonossa kunnossa. Erityisesti toinen. Oli aika aloittaa.

Torakkasotilas hyökkäsi. Tällä kertaa se ei kuitenkaan rynnännyt suoraan vastustajaansa kohti vaan lähti kiertämään tätä vasemmalta. Sitten se ampui kädestään uuden, entistä pidemmän ketjun tarttuen itse sen toisesta päästä. ÄmKoo ohitti ketjun sulavalla väistöliikkeellä ja loikkasi hieman etäämmäs. Torakka pani merkille, että ÄmKoo ei ollut tällä kertaa vain kadonnut iskun tieltä.

ÄmKoo kyyristyi maahan valmistautuen uuteen väistöliikkeeseen. ÄmKoon panssareihin valetun kanohi Kualsin piti antaa latautua hetken aikaa. Pikasiirtyminen oli siis toistaiseksi mahdoton ajatus. Sama ei onneksi pätenyt muutamaan muuhun naamioon…

Torakan seuraava liike oli vielä aiempaakin harkitumpi. Yliluutnantti syöksähti ensin suoraan ÄmKoota kohti, loikkasi sitten hallitusti ilmaan ja pudottautui kädet ojossa vihreänaamioista vastustajaansa kohti. Samalla torakka tulitti kätensä uumenista sarjan teräviä heittoveitsiä. ÄmKoo ehti juuri ja juuri siirtää katseensa taivaalta lähestyvää torakkaa kohti, mutta terävät heittoaseet upposivat syvälle vihreään naamioon.

Torakka tarttui saman tien kiinni ÄmKoon kurkusta ja kohotti tämän nauraen ilmaan. Oli sen vuoro pilkata vastustajaansa.

”Kutsutko tätäkin huolimattomuudeksi? Ei hätää, aion murskata sinut varsin perusteellise-”

Torakka pudotti käsistään kasan lunta. Siinä samassa torakka tunsi voimakkaan iskun alaselässään ja horjahti yllättyneenä paksuun kinokseen.

Kanohi Mahiki oli tehnyt tehtävänsä. Äkkiä luomansa illuusion turvin ÄmKoo oli onnistunut väistämään valtaosan iskusta ja ainoastaan yksi terävä veitsi oli päässyt kohteeseensa saakka. ÄmKoo sähähti ja kiskaisi syvään uponneen teräaseen irti olkapäästään. Sen jälkeen ÄmKoo veti miekkansa esiin.

Yliluutnantti nousi muristen pystyyn ja katsahti ÄmKoota kohti. Tämän taistelutekniikka alkoi valjeta torakkasotilaalle.

”Nuo ovat naamiovoimia.”
”Terävää.”
”En ole nähnyt naamiosi vaihtuvan kertaakaan.”

ÄmKoo virnisti.

”Meillä on molemmilla kovin kätevät haarniskat. Pian selvinnee, kummasta on enemmän hyötyä.”

Tilanne alkoi valjeta yliluutnantille. ÄmKoon haarniska mahdollisti siis jollain tavalla usean naamiovoiman käytön yhtäaikaisesti. Mutta mitä kaikkia naamiovoimia ÄmKoolla oli hallussaan? Kuinka kauan tämä kykeni käyttämään niitä? Torakka pani merkille myös ÄmKoon miekan. Kyseessä näytti olevan kevyehkö yksipuolinen lyömämiekka vailla mitään erikoisempia koristeita. Ase näytti varsin hyödyttömältä – juuri se teki siitä äärimmäisen vaarallisen oloisen. ÄmKoon kaltainen taistelija tuskin olisi ottanut esille asetta josta ei olisi mitään hyötyä.

”Pidätkö siitä?” ÄmKoo kysyi. ”Tämän miekan kautta moni sinuakin vaarallisempi olento on menettänyt henkensä. Tulet pian ymmärtämään miksi.”

Torakka ei ehtinyt valmistautua siihen mitä seuraavaksi tapahtui. ÄmKoo heilautti miekkaansa aivan liian nopeasti samalla kun tämän ruumis suoritti monia vaikeasti hahmotettavia liikkeitä. Liikehdintää seurasi sarja salamannopeita iskuja. Torakka sai väistettyä osan, mutta muutama viilloista iskeytyi kohteeseensa. Yliluutnantin rintapanssari säröili.

Yliluutnantti ei voinut jäädä odottelemaan. Torakkahaarniskan jaloista kuului voimakas pamaus ja torakka lensi taivaalle. ÄmKoo katseli kun torakkasotilas putosi vähän matkan päähän, siististi jaloilleen.

Yliluutnantti ei pitänyt ÄmKoon miekasta. Terä oli juuri tehnyt teknisesti ottaen vahingoittumattomaan haarniskaan muutaman selvästi näkyvän halkeaman. Jos taistelu jatkuisi tällä lailla, haarniska olisi pian kappaleina.

ÄmKoo heilautti miekkaansa tottuneen oloisesti ja pyöräytti sen sitten sivuun. Miekan voimilla oli ollut juurikin toivottu vaikutus. Torakkasotilas näytti nimittäin epäröivän. Se ei ollut selvästikään osannut odottaa katanan yliluonnollisia leikkuuominaisuuksia.

Ongelmaksi koitui ainoastaan torakan nopeus. Kualsi ei ollut vielä täysin latautunut, eikä ÄmKoo ollut onnistunut eliminoimaan vihollisen haarniskassa piileviä suihkumoottoreita. Tilannetta ei parantanut lainkaan se, että ÄmKoon haarniskassa piilevien kykyjen limiitti alkoi lähestyä. Mitä enemmän ÄmKoo joutui turvautumaan taistelussa fyysisiin ponnisteluihin, sitä hitaammin haarniskassa piilevät naamiovoimat latautuivat. Jos torakka saisi ÄmKoon kiinni ennen sitä, kualsin tai minkään muunkaan naamion tuomasta pelastuksesta olisi turha haaveilla…

Torakka lähti liikkeelle juosten ÄmKoota kohti. Sen panssaroidun käden uumenista kohosi esiin ilkeän näköinen sirppi, ilmeisesti ÄmKoon miekan vastavoimaksi.

ÄmKoo valmistautui ottamaan hyökkäyksen vastaan yrittäen keksiä parhaiten tilanteeseen sopivaa siirtoa. Kualsi ei ollut vieläkään käyttövalmis.

Torakka käynnisti suihkumoottorinsa ja lähti kiitämään yhä nopeammin ÄmKoota kohti.

Suihkumoottorit.

Torakka lähestyi ja ojensi aseistetun kätensä.

Tosiaan. Suihkumoottorit. ÄmKoo sai hullun idean.

Yliluutnantin yllätykseksi ÄmKoo ei edes yrittänyt väistää vaan antoi torakan paiskautua itseään kohti. Kaksikko lensi lumista maastoa pitkin eteenpäin torakan suihkumoottoreiden aiheuttaman nopeuden turvin. Molemmat pitivät toisistaan tiukasti kiinni. Torakka koitti mukautua tilanteeseen ja käänsikin kulun taivasta kohti, aikeenaan pudottaa ÄmKoo kyydistä.

”Kanohi Felnas”, ÄmKoo sanoi ja riuhtaisi itsensä irti.

Yliluutnantin aivot raksuttivat hetken tämän analysoidessa ÄmKoon sanoja. Felnas? Mikä sen naamion voima taas olikaan? Mitään ei näkynyt tapahtuvan, joten kyseessä ei voinut olla mitään kovin vakavaa.
…Häiriön naamio, sehän se oli. Hetkinen.

”Voi ei”, yliluutnantti totesi kiitäessään kohti taivaita.

ÄmKoo ei yrityksistään huolimatta onnistunut hallitsemaan putoamistaan vaan tömähti selälleen lumiseen maastoon. Hän nousi kuitenkin äkkiä seisomaan ja käänsi katseensa taivaita kohti. Vihollinen oli menettänyt täysin suihkumoottoreidensa hallinnan ja lenteli pitkin taivasta näyttäen alhaalta katsottuna psykoottiselta kärpäseltä. Sitten suihkumoottorit pettivät.

Taivaalta kuului räjähdys. Torakka putosi.

Yliluutnantti makasi maassa putoamisensa aiheuttaman lumipilven keskellä. Se oli raivoissaan. Aiemmat ÄmKoon miekan aiheuttamat halkeamat rintapanssarissa olivat levinneet pitkälle äskeisen putoamisen aiheuttaman iskun seurauksena.

ÄmKoo huomasi vihollisen saamat vauriot tarkkaillessaan tätä muutaman metrin päästä. Hän lähestyi torakkasotilaan liikkumatonta ruumista varovasti ja saapui tämän vierelle.

”Mitä pidit lentomatkasta? Toivottavasti maisemat olivat nautinnolliset.”

Torakka ei vastannut. ÄmKoo otti muutaman askeleen lähemmäs.

”Sääli, että leikkimme loppui tähän. Olisin mielelläni pahoinpidellyt sinua vielä vähän enemmän, kiitokseksi siitä mitä teit kumppaneilleni.

Torakka ei vastannut. ÄmKoo potkaisi tätä kylkeen.

Potku ei tosin mennyt perille. ÄmKoon yllätykseksi torakan käsi otti iskun vastaan ja tarttui ÄmKoon jalkaan. Torakan silmät avautuivat ja tämä naurahti voitonriemuisesti.

Sitten räjähti.

ÄmKoo lensi monen metrin matkan korkeassa kaaressa ja upposi ensimmäistä kertaa lumihankeen. Yliluutnantti nousi hitaasti ylös ja nauroi.

”Kuka nyt oli huolimaton?”, se nauroi. ”Seuraavaksi tuhoan loputkin raajasi!”

ÄmKoo nousi pystyyn. Torakan yllätykseksi äsken räjähdyksestä osuman saanut raaja oli vielä ehjä, joskin se savusi hieman. ÄmKoo kykeni seisomaan, vaikka äskeinen isku oli selvästi tehnyt vahinkoa.

Torakka tuijotti vihollistaan pettyneenä. Äskeinen isku oli uhrannut toisenkin käden panssaroinnin eikä jäljellä ollut enää mitään erityisen vahvoja aseita. Suihkumoottoritkin olivat poissa pelistä, joten seuraava hyökkäys tulisi suunnitella tarkoin. Ja millä ihmeen konstilla ÄmKoo oli onnistunut välttämään äskeisen iskun pahimmat vauriot? Ja miksi ihmeessä yliluutnantti kuuli rapinaa…

ÄmKoo virnisti.

Yliluutnantti irvisti.

Torakan haarniska hajosi osiksi ja rapisi maahan. Yliluutnantti tuijotti järkyttyneenä tajuamatta mitä oli tapahtunut.

”Kanohi Jutlin”, ÄmKoo selitti. ”Turmelemisen naamiovoima.”

Yliluutnantti ymmärsi. ÄmKoo oli kaiketi käyttänyt naamiovoimaa samalla hetkellä kun haarniskan käsi oli räjähtänyt. Jo valmiiksi kärsinyt haarniska ei ollut kestänyt naamiovoiman vaikutusta. ÄmKoo lähestyi.

”Normaalisti naamion käyttäjä kykenee syövyttämään elottomia asioita näköpiirissään. Haarniskani tuo naamiovoimille kuitenkin tiettyjä rajoituksia, joten tarvitsin voiman käyttämiseen kosketuskontaktin.”

Torakkasotilas ei vastannut. Se tarkkaili näköpiiriään ja huomasi maassa räjähtäneestä haarniskan käsioasta irronneen pitkän terän. Torakka otti terän ja osoitti sillä ÄmKoota kohti.

”Ai, aiot vielä taistella? Kuinka ihastuttavaa.”
”Revin sinut kappaleiksi vaikka paljain käsin, jos on pakko.”
”Sopii yrittää.”

Torakka hyökkäsi. ÄmKoo väisteli iskuja ja vastasi niihin huitomalla miekallaan. Normaalitilanteessa teräasein käytävä lähitaistelu olisi väistämättä koitunut ÄmKoon eduksi, mutta haavoittunut jalka hidasti merkittävästi ÄmKoon liikkeitä. Osittain siitä syystä hän ei ehtinyt väistää torakan voimakasta potkua. ÄmKoo sai osuman keskiruumiiseensa ja lensi iskun voimasta kauas taaksepäin.

Snowman seurasi tilannetta tuntien itsensä kovin unohdetuksi. Loppujen lopuksi unohdetuksi tuleminen ei kuitenkaan hirveämmin häirinnyt häntä. Kauempana tapahtuva taistelu ei nimittäin näyttänyt lainkaan sellaiselta tilanteelta johon hänen olisi tehnyt mieli liittyä. Lumiukkoa kuitenkin huolestutti hänen ystävänsä tilanne…

ÄmKoo nousi pystyyn. Torakka tuijotti häntä ilkeästi virnistäen ja valmistautuen seuraavaan iskuun. Silloin ÄmKoo huomasi jotain. Valmis, hän totesi itsekseen.

Yliluutnantti ei osannut odottaa ÄmKoon seuraavaa siirtoa. Tämä heitti miekkansa yliluutnanttia kohti. Tämä vaikutti tilanteen huomioiden äärimmäisen surkealta siirrolta, sillä jos torakka kykeni väistämään tämän, tulisi ÄmKoo olemaan ilman asetta ja täysin yliluutnantin armoilla.

”Nautit nähtävästi riskien ottamisesta”, torakka tuumi. Tuumailua seurasi pikainen väistöliike. ÄmKoon katana viuhahti torakan ohi tämän vasemmalta puolelta.

”Aliarvioit minut!” torakka huusi nauraen. Vain huomatakseen puhuvansa tyhjyydelle.

Seuraavaksi torakka otti muutaman epämääräisen askeleen eteenpäin ja katsoi rintakehästään ulos työntyvää terää.

”Ei. Sinä aliarvioit minut”, sanoi ÄmKoo, kiskaisten miekkansa irti vihollisestaan. Torakka kaatui hiljaa koristen maahan.

ÄmKoo huokaisi ja lähti kävelemään hieman ontuen haavoittuneiden kumppaneidensa tykö, jättäen elottoman vihollisensa makaamaan lumihankeen. Kualsin voima oli latautunut käyttökuntoon juuri sopivasti.

[spoil]Pahoittelen mahdollisia asiavirheitä. Olen ihan ymmärrettävistä syistä vähän pihalla tästä hommasta, mutta tein kuitenkin parhaani. Ja juu, teksti on kielellisesti aivan hirveää luettavaa. Koittakaa antaa se minulle anteeksi.[/spoil]