The Snowman

Pienehkö saari

Snowman ohjasti veneensä laituriin, ja nousi Kepen kanssa maihin. Saari oli pieni, ja sitä hallitsi jyrkkärinteinen kukkula. Hieman rannasta sisämaahan oli puinen mökki, jonka savupiipusta kiemurteli savuvana. Snowman sanoi iloisesti: ”Mennään kysymään, josko kaksi Toaa saisivat lepopaikan, jossa odotella myrskyn laantumista.”

Suuri hahmo katsoi ikkunastaan ulos sateeseen. Myrskystä lähestyi kaksi hahmoa, jotka eivät olleet mitään matoraneja. Hahmo huolestui. Kukaan ei käynyt hänen mökillään, paitsi postin tuova matoran. Hän nousi tuolistaan, asteli raskaasti kaapilleen, ja kaivoi sieltä vanhanaikaisen mutta silti hyvin toimivan Cordak-laukaisimensa.

”Tai siis, mikä voisi mennä pieleen, kuka nyt ei haluaisi tämmöistä kahta hilpeää kaveria vieraakseen pitämään vähän sadetta?” Snowman puheli tarpoessaan polkua mökille.

Hahmo latasi asettaan, ja vilkuili ikkunasta ulos. Viimeksi, kun jotain tällaista oli käynyt, oli ovella ollut Steltiläinen sotilas hakemassa karkuria takaisin.

”Olemme ihan harmittomia. Plussaa myös siitä, että minulla on näin kaunis hymy” Snowman jatkoi monologiaan.

Mökin asukki pysähtyi ulko-ovelle. Hän antaisi vieraiden koputtaa ensin.

”Sitä paitsi, mitä muutakaan voimme?” Snowman tokaisi, ja koputti oveen kolme kertaa. Oven avasi suuri, roteva ja oikeastaan melko groteski hahmo, joka osoitti heitä pirun isolla tykillä suoraan naamaan.
”Öh, tässä on nyt varmaan sattunut pieni väärinkäsitys” Snowman aloitti, mutta hahmo ei näyttänyt kuuntelevan, vaan laukaisi aseensa. Molemmat Klaanilaiset onnistuivat heittäytymään sivuun, ja kaksikosta nopeampana Kepe pääsi ensin jaloilleen. Hän jäädytti Cordak-laukaisimen tilapäisesti, ja jäi odottamaan körilään seuraavaa siirtoa. Hyökkääjä heitti Kepeä aseellaan, mutta tämä väisti täpärästi. Hahmo rynnisti Kepen kimppuun, vain saadakseen Snowmanin hyppäämään selkäänsä. Lumiukko tuli kuitenkin melko vaivatta heitetyksi pois selästä, vaikka painava olikin.

Kepe yritti tapansa mukaan keksiä nokkelaa ratkaisua tilanteeseen. Toistaiseksi fiksuimmalta tuntui kuitenkin potkaista möhkälettä naamaan ja kiinnittää huomio pois maassa retkottavasta Snowmanista. Hahmo ei kuitenkaan ollut potkusta moksiskaan, vaan tarttui Kepeä nilkasta, ja nosti roikotettavaksi. Saman hän teki Snowmanille.

Siinä kaksi Klaanilaista nyt sittten roikkuivat, valtavan hahmon kourissa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen saaren asukki avasi suunsa: ”Mutta tehän olette toia!” Sitten hän laski kaksikon maahan, ja ojensi kätensä Kepelle ja Snowmanille: ”Minun nimeni on Kapher.”

Klaanilaiset tuijottivat hahmoa epäuskoisesti, mutta pian Snowman vastasi: ”Olen Snowman, ja tuo tuossa on hyvä ystäväni Kerosiinipelle, kavereiden kesken Kepe, minä kutsun häntä kyllä välillä myös Spinnyksi tai Rätsieksi.”

Hetken kuluttua kolmikko istukin jo mökissä selvittelemässä väärinkäsitystä lämpimän kupposen äärellä.
”Juu, pahoittelen äskeistä” Kapher sanoi, ja selitti, miksi oli niin epäluuloinen muukalaisia kohtaan. Snowman ja Kepe hyväksyivät selityksen, niin humaaneja kun olivat. Siitä eteenpäin jutustelu siirtyikin leppoisampaan sävyyn, ja äskeiselle pikku nahinalle/päänräjäyttämisyritykselle naureskeltiin jo.

Vastaa