Makuta Nui

Nyt tästä vasta pitkä tulikin. Hupsista. Ja anteeksi, että liikutin sinua näin paljon, Matoro, mutta se oli vähän pakko, kun tulit mukaani.

Metsä ei niin lähellä Klaania

Makuta Nui kulki tiheässä kasvillisuudessa erittäin nopeasti. Matoron oli hankala pysytellä mukana. Makuta oli sulauttanut siipensä pois, hän oli muuttunut muotoon, jossa hänen oli helppo kulkea aluskasvillisuudessa. Viidakosta kuului ääniä; rahit ääntelivät melko paljon. Sen huomasi, kun keskittyi kuuntelemaan. Välillä puiden välistä saattoi vilahtaa eläimiä, välillä jokin saattoi jopa juosta Matoron edestä. He tarpoivat metsässä varmaankin tuntikausia, tai siltä se ainakin Matoron mielestä tuntui. Hän ihmetteli, minne Makuta mahtoi johdattaa häntä. Tämä tuntui vain kiihdyttävän vauhtiaan.

Pitkältä tuntuneen ajan kuluttua jotain tapahtui: metsästä syöksyi rahi Matoron kimppuun. Matoro kaatui maahan eläimen painosta. Liian myöhään hän huomasi, että se oli Tuhon kyy. Kuusipäinen käärme sihisi ja katsoi Toaa julmasti. Makuta näytti jo kadonneen lehvästöön. Matoro oli kauhuissaan, olihan tämän rahin hengitys tappava. Matoro huomasi Makutojen sadistisen luonteen tässä asiassa. Millainen henkilö loisi rahin, jonka hengitys voi tappaa minkä tahansa eläimen tai kasvin? Käärme laski yhden päistään kohti Matoroa. Matoro yritti välttää sen suuta. Se sihisi hänelle. Suurin osa päistä kääntyi nyt hänen suuntaansa. Se valmistautui tappamaan.

Juuri silloin viidakosta syöksyi jotain. Se jokin iski pitkällä miekalla ja sivalsi käärmeen kaikki päät irti. Ruumis retkahti rennoksi Matoron päälle. Hän työnsi sen inhoten pois päältään. Makuta Nui seisoi hänen vierellään laittaen miekan pois.
”Vältä kuolemista”, Makuta lausui.
”Minne itse katosit, kun tarvitsin apua?” Matoro ärisi.
”Minähän autoin sinut taas pulasta.”
Matoro ei keksinyt tähän vastausta. Kaikki hänen mielessään olevat vastaukset tuntuivat liian turhilta. Makuta harppoi jo viidakkoon. Matoro seurasi kiireesti.

Taas erittäin pitkältä tuntuvan ajan jälkeen he saapuivat vesiputoukselle. Matoro arvasi jo, että he menisivät sen taakse. Se tuntui niin itsestään selvältä. Hänen uskomuksensa hieman horjui, kun vesiputouksen takana ei näyttänyt olevan minkäänlaista oviaukkoa, mutta kun Makuta Nui painoi jotain salaista kytkintä, seinään avautui mustana ammottava aukko. He menivät sisään. Käytävä oli aivan pimeä. Pian Makuta Nui kuitenkin sytytti jonkinlaisen sähköä säilövän lampun salamavoimillaan. Matoro huomasi, että he olivat jonkinlaisessa risteyskohdassa. Lamppu oli keskellä avaraa tilaa. Joka suuntaan lähti käytäviä. Lamppu valaisi melko kauas käytäviin. Makuta mietti hetken, ennen kuin lähti johdattamaan heitä syvemmälle. Matorolle alkoi jo tulla melkoisen kuuma.

Matka kesti vieläkin. Matoro arveli, että he olivat nyt jo meren pinnan alapuolella. Ja vielä matka jatkui yhä syvemmälle. Käytävä vietti hieman alaspäin, ja koko ajan tuli pimeämpää. Ei mennyt kuitenkaan enää kauan, kun he jo tulivat uudelle ovelle. Ovessa oli ilmeisesti jonkinlainen koodilukko; Makuta syötti koodin, ja ovi aukesi. He menivät sisään.

Matoro katseli hämmentyneenä ympärilleen. He olivat ilmeisesti syvemmällä, kuin Matoro oli osannut arvioida. Kutakuinkin valtaisan salin keskellä oli suuri laava-allas, johon valui laavaa suurena virtana katossa olevasta reiästä. Ilmeisesti tämä oli maanalainen laavavirtaus, eli he olivat erittäin syvällä maan alla. Altaasta laava valui pieninä ”puroina” uusiin luoliin seinissä olevista aukoista. Luolan seinät olivat hiekanharmaat ja täynnä kaiverruksia, seinämaalauksia ja kirjoitusta. Myös muutama raskas, kivinen ovi oli näkyvissä, mutta jokainen oli suljettu. Huoneessa oli myös suuri määrä ylellisiä huonekaluja: sohvia, nojatuoleja ja pöytiä oli yhdessä kohtaa huonetta, suurimmalla laavavirtojen erottamalla maakappaleella. Makuta istua rojahti yhteen tuoleista.
”Ole kuin kotonasi”, hän tokaisi. Matoro katseli yhä ällistyneenä paikkaa. Hän istahti sohvalle vastapäätä Makutaa.
”Mikä tämä paikka on?” hän kysyi.
”Hmm… Voisinkohan kutsua tätä pesäkseni?” Makuta Nui vastasi. ”Olen tehnyt täällä pieniä valmisteluja tällaista hetkeä varten jo hyvinkin pitkän ajan.”
”Mitä valmisteluja?”
”Ensinnäkin: aseita. Voit löytää yhdestä huoneesta kokonaisen asevaraston. Toiseksi: luolastostani löytyy huone, jossa sijaitsevat kaikki jähmetysputkeni. Olen sullonut luomuksiani niihin. Niitäkin on tässä ajan mittaan kertynyt jonkin verran. Kolmanneksi: tietoa. Olen arkistoinut tärkeätä tietoa vihollisistani ja ystävistänikin. Kääröistä löytyy tietoa myös omasta elämästäni, kohtaamistani ja luomistani raheista sekä Bioklaanista.”
”Tämä… on uskomatonta”, Matoro sanoi. Hän mietti tätä kaikkea.
”Keitä tarkoitat ’vihollisillasi’?”
Makutan kasvoille oli levinnyt vastenmielinen hymy.

Viidakossa Metorakk Skakdeineen oli tullut vesiputouksille. Vesi oli hukuttanut kaikki jäljet. Metorakk kirosi huonoa tuuriaan.

Vastaa