Majakka

Vuosikymmeniä ennen sarastusta

Tuulet olivat hyytävän kylmiä, mutta jokin niiden viillossa antoi matkalaiselle toivoa. Jokin sai hänet uskomaan, että kesä oli tullut.

Myrskytuuli tarttui haikeasti kiinni kevään viimeiseen sivuun. Se viipyili sivun viimeisillä sanoilla vain hetken sirpaleita ennen kuin puhalsi keväänkin menneeseen. Salamat taivaankannella puhuivat muutoksesta, kun ukkonen mylvi vihaisena tumman meren yllä. Myrsky paiskasi saaren rannoille vettä, joka oli matkannut tänne tuulten mukana toisilta sakaroilta.

Salamoiden ja veden huuto heräsi aamuyöstä, kun pilvirintama peitti kuunsirpit. Pilvien takana aurinkokin ehti nousta, eikä luonto edes huomannut.
Taivaan musta oli niellyt maailman sisäänsä. Valkoinen tanssi laineilla vain pieninä ryppäinä, kun viima ruoski merestä vaahtoa.

Rannalla seisoi majakka. Valo kivitornin kärjestä kiipi äänettömänä sinivalkeana viiruna läpi sumun ja sateen. Tuo valo huusi viestiään merelle myrskyn läpi. Se huhuili ja kutsui matkalaista luokseen.

Täällä on turvallista, majakka huusi kaukaisuuteen. Täällä meri ei niele sinua.

Sadevesi tummensi rannan vain varjoksi itsestään. Se kasteli hiekan upottavan raskaaksi. Ohuena rantaa ja kallioita vasten liukuva aallonripe otti sateen iskuja vastaan. Pystysuora, rankaiseva ja armoton sade sai matalan veden porisemaan kuin se olisi kiehunut tulisen kuumana. Mutta meri oli hyytävä ja jäinen, ja sen pistossa eli muisto talvesta, joka oli pysäyttänyt kaiken ja tehnyt horisontista vain viivan.

Rannalla seisoi majakka.

Tule luokseni, majakka huusi. Tänne voit perustaa vaikka kodin.

Lähemmäs majakkaa kohti keinui tunti toisensa jälkeen vene. Myrsky riepotteli ulapalla sen valkeaa purjetta. Kannella matkalainen pyyhki sadepisarat naamionsa visiiriltä ja tuijotti valoa, joka kurkotti häntä kohti rannalta. Roiskeet iskeytyivät raivolla veneen kannelle. Vesi loikki ees ja taas lattialautoja pitkin, kun laineet keinuttivat purtta.
Matkantekijä asteli huojuen ja kumarassa maston luo, haparoi myrskyn pesemää köyttä käsiinsä ja alkoi kiskoa siitä kaikin jäljellä olevine voimineen.

Kestä vielä hetki, matkalainen mietti. Kestä vielä hetki, niin olemme rannassa.

Vene keinui suuremmalla raivolla. Salamat sirpaloivat yön pimeyttä. Rankkasade riipi läpi matkalaisen kaavunkin. Tumman violetti kangas painoi naisen olkapäitä vasten kylmän kosteana, ja hän tunsi, kuinka sen läpi tihkuvat pisarat valuivat jo hyisinä hänen selkärankansa kumpuja pitkin.

Aallot iskivät veneeseen kaikin voimin. Vanha masto natisi ja purje karjui tuulen riepotteluissa. Salamat iskivät rannan korkeimmille kallioille valaisten mustan myrskyn sekunneiksi.

Myrsky teki kaikkensa murtaakseen veneen aalloille. Hirviömäiseltä mereltä matkalaista suojeli vain puu, rauta ja purje, johon viima tarttui. Sama tuuli, joka oli kuljettanut häntä kaiken tämän aikaa, yritti nyt syöstä hänet syvälle mustan meren kuohuvaan kitaan.

Vaikka ranta oli niin lähellä. Se oli niin lähellä. Sinivalkea valokiila jylhästä tornista hohti kuin tähti, joka lähestyi joka hetki.

Ja rannalla seisoi majakka.
Tule luokseni, majakka huusi. Täällä olet turvassa.

Oli kestettävä rantaan asti. Salama iski veneen yläpuolella, mutta matkalainen ei pelännyt. Salamat eivät ikinä saisi häntä. Vain hetkiä, ennen kuin pilvi syöksi sähköä maailmaan, tunsi matkalainen jo ennalta, mihin hohtava halkeama taivaassa repeäisi.

Vaikka ukkonen yritti monesti kohti, vain yhdellä sormenliikkeellään matkalainen sinkosi sen raivon poispäin veneensä mastosta.

Myrsky ei saisi häntä. Pimeys ei nielisi häntä.
Ei enää ikinä.

Vaikka purje petti riekaleiksi viimassa, oli tuuli yhä matkalaisen puolella. Loppu jäisi aaltojen tehtäväksi. Vene kolahti vauhdilla rantaan työntäen märän hiekan tieltään. Matkalainen huojui hetken paikoillaan, kunnes loikkasi veneen keulasta uupuneena matalikkoon. Sadeviitan liepeet haukkasivat vettä, kun naisen nilkat kahlasivat vellovissa vesissä. Naisen kädet tarttuivat tiukasti köyteen veneen nokassa ja alkoivat vimmalla sitoa sitä suureen rantakiveen.

Ja kun nainen nosti katseensa rannan terävistä kivistä ylemmäs, näki hän entistä kirkkaammin valon, joka oli ohjannut hänet näille rannoille.

Myrskyävän meren korkealla rantatörmällä, jota kohti meren vaahtokourat kurottelivat turhaan, seisoi majakka. Tumma torni kohti taivasta, jonka huipusta loisti pieni valosilmä. Pieni, heikko ja huomaamaton, mutta valoa se oli. Valkoista ja yön tummassa sinertävää.

Tule luokseni, majakka huusi. Täällä sade ei kylmetä sinua.

Täällä mennyt ei sinua saa.

Tänne voit rakentaa kodin. Täällä unesi voi muuttua todeksi.
Minä voin tehdä siitä totta.

11 thoughts on “Majakka”

  1. ”Ja sen, mikä taakse jää
    Pian edestään löytää
    Ja siitä minkä unohtaa
    pian jokin muistuttaa

    Ja kun käy näillä aalloilla
    kokka halkoo valkoista hurmetta
    ja jos näin meri kuljettaa
    niin se myös tahtoo unohtaa.”

    – Punaisen Kuningattaren Periaate, Röyttä

  2. Olipa mystinen tunnelmointipätkä! Hienoa tekstiä kyllä, vähän erilaista kuin yleensä. Sain tästä mielikuvan, että Tawa saapuu Klaanin saarelle ensimmäistä kertaa, mutta en kyllä ole yhtään varma, onko tämä sitten sitä. :D

    Tawan lisäksi mieleen tuli Profeetta. Onko missään koskaan sanottu, että Profeetta ei olisi nainen? Musta ritari ei kyllä ollut mukana. Hmm.

    … vai ovatko nuo kaksi eri asiaa sama asia???

  3. Ohhoh, joo! Olipas dynaamisen eloisaa (ettei sitten peräti sähköistä!) tekstiä. Oli melkein vaikeaa pysyä mukana, mutta sillä lailla hyvällä tavalla. Teksti meinasi tuupata minutkin laidan yli, suoraa myrskyävään mereen. (Tai, vaiht. eht., meinasi muistuttaa minua juomaan kahvia ja kaivamaan lukulasit esiin?)

    Hieno sekoitus vaikeaa merenkäyntiä ja kaiken voittavaa toiveikkuutta, ja musiikillakin oli paikkansa tässä sekoituksessa. Vaikka tässä oli aika vähän Tawa-oletetun päänsisäistä maailmaa, se mikä oli (ja mikä välittyi toimistansa) oli rohkaisevaa, vaikkei mitenkään kevyttä.

    Voimakasta!

  4. luo mielessäsi säkenöivä aivo meemi:
    – se on tawa
    – se on profeetta
    – se on tawa joka on profeetta
    – se on tawa joka on profeetta joka on työnantaja

    Mutta siis kiva viesti ja niin edelleen. Kertonee aika paljon Klaanonista, että helposti tyylikeinoksi tajuttava valinta olla sanomatta suoraan näkökulmahahmon nimeä herättää kommenttiosion teoriasedät pohtimaan, oliko se sittenkään oikeasti Tawa. Myös se, että on oikea mahdollisuus, että ei ollut.

  5. Oli taas hyvää tekstiä.

    Pidän paljon tämän tyylin tunnelmasta. Ja se tekee tästä tapahtumasta aika voimakkaan. Aiheuttaa myös tunteen että tällä on implikaatioita, mitä pureskelen vielä hetken.

Vastaa