Tervetuloa ZombiRokkiKoneeseen

Meksi-Koro, kauan sitten

Kutsuvieraita tallusteli hiljalleen kohti kirkkoa, joka nökötti keskeisellä sijainnilla Meksi-Koron keskustassa. Valkea, jokseenkin matala rakennus oli loppujen lopuksi melko askeettinen. Sen punertava harjakatto ja keltaiseksi maalattu ovenkarmi olivat ainoat väripilkut valkean kiven keskellä. Kattoa koristi lisäksi kaari, johon oli kiinnitetty puusta veistetty Suuri Hau, Mata Nuin symboli. Oven vieressä kasvoi pieni kaktus.

Ja niin kirkkoa kohti asteli myös Meksi-Koron Sheriffi. Ilmeisesti häitään vietti joku melko iso tekijä, kun kaupunki oli vaatinut häntä henkilökohtaisesti vastaamaan turvajärjestelyistä. Hänen miehensä olivat jo asemissa, mutta hän itse oli saapumassa paikalle hieman myöhemmin kuin olisi halunnut – olosuhteiden pakosta. Hänen edellisen kuukauden turvallisuuspoliittisen raporttinsa käsitellyt virkamies oli halunnut jututtaa häntä tavallista pidempään, vaikka hän oli kertonut olevansa kiireinen tänään.

Toa Mexxi astui sisään kirkkoon ja järkyttyi hieman näkemästään. Kirkon puisilla penkeillä istui muun yleisön muassa useita suuren profiilin rikollisia: toa löysi katseellaan ainakin Pimeyden metsästäjät Vaanijan ja Keräilijän, huumeparonit Noitatohtorin ja Herbalistin, paikallisen rikollispomon el Kanen sekä näyttävästi haarniskoituneen skakdisotalordin, jonka nimeä hän ei muistanut. Hän ymmärsi, että kuka ikinä hänet olikaan tähän hommaan vaatinut oli halunnut säilyttää jonkinlaisen kauhun tasapainon ja estää välikohtaukset. Siltikin, tilaisuuden luonteen vuoksi Mexxin revolveri ei roikkunut tänään näkyvillä.

Mexxi mietti hieman hirvittyneenä, kenen häihin hän oli tullut rauhaa turvaamaan. Hän ei voisi edes pidätyttää vieraita, sillä – sen lisäksi, että hänellä ei ollut mitään virallista näyttöä mistään Meksi-Koron maaperällä tapahtuneista rikoksista suurinta osaa näistä kriminaaleista vastaan – näillä oli varmasti omia… rauhanturvaajia yleisön seassa, helvetti sentään, ehkäpä jopa soluttautuneina hänen poliisivoimiinsa. Hän nielaisi. Oli parempi jättää arvailu sikseen, jos halusi nukkua yönsä hyvin.

Kauan Mexxin ei tarvinnut odottaa vastausta pohdintoihinsa häiden järjestäjästä, sillä sulhanen asteli hänen viereensä ja puhutteli häntä.
”Neiti sheriffi, kuinka mukavaa, että pääsitte tulemaan”, totesi lipevän oloinen mustaa hau-naamiota kantava toa, joka oli pukeutunut hienostuneeseen frakkiin, ja ojensi kätensä kätelläkseen häntä. Mexxi kurtisti hieman kulmiaan mutta tarttui käteen ja totesi:
”Enhän minä varsinainen juhlavieras ole.”
”Ette ehkä, mutta pidän teitä sellaisena. Saavutuksenne yhteiskuntamme hyväksi ovat kiistattomat.”
”Toivottavasti tämä on teille ikimuistoinen päivä”, sheriffi vastasi lievästi kiusaantuneena yrittäen päättää tilanteen mahdollisimman nopeasti. Sulhanen teki hänen olonsa epämiellyttäväksi, eikä se johtunut keskustelusta itsestään. Miehen punaiset silmät säihkyivät tämän vastatessa:
”Uskoisin sen olevan.”

Mies käveli hänen luotaan kohti paikkaansa alttarin lähistöllä. Mexxi huokaisi hitaasti ja jatkoi sitten vieraiden silmäilyä siirtyen samalla seinustalle. Hän huomasi ensijärkytyksen jälkeen muutaman muun kuuluisahkon, joskin vähemmän rikollisen, vieraan: rivistöiden keskellä istuivat ainakin Mustan Käden toa Ficus, eräs shasalgradilainen suurruhtinas, jonka hän oli kuullut olevan kaupungissa – ja tiesi nyt miksi tämä siellä oli –, sekä muuannen paroni, jonka nimeä hän ei halunnut edes ajatella, ilmiselvistä syistä.

Sulhanen kiitteli eturivissä istuvia paikalle saapumisesta. Mexxi vahvisti katsekontaktin eri puolilla salin seinuksia partioiviin alaisiinsa. Nämä ainakin tiesivät mitä tekivät. Vihkimisen toimittava turaga saapui paikalle. Turaga Pedro ei valitettavasti ollut päässyt paikalle, sillä oli diplomaattisella matkalla, mutta hänen tilalleen oli saatu jokin vanha käppänä jostain lähisaarilta. Vihertävä ilman turaga näytti siltä kuin saattaisi tuupertua hetkenä minä hyvänsä ja nojasi sauvaansa epätoivoisesti joka askeleella. Sulhanen riensi auttamaan tämän paikalleen alttarin taakse.

Seremonia alkoi. Mexxi huomasi huvituksekseen, että bestmaninä toimi yhä nimeltämainitsematon tohtori, joka myös jäisi nimeämättä, kunhan kukaan ei toimisi typerästi. Seuraavaksi morsian saapui. Kauniin ja hyvin näyttävän hörhelöisen, valkean häämekon alta pilkisteli kultaista ja sinistä. Mielenvoimain toa, Mexxi päätteli. Naisen kasvoilla oli Kanohi Crast, joka näytti tämän yllä jopa kauniilta, mikä oli Mexxille uutta – vaikkei hän kyllä kovin monta kertaa elämässään ollut moista kanohia nähnytkään. Toat eivät usein käyttäneet sitä. Mexxillä oli päivässään jo tarpeeksi murehdittavaa, mutta vaikka kyse oli itse tilaisuuden tähdestä – tai ainakin puolet siitä – ei hän osannut karistaa selkäpiistään sitä osaa, joka huolestui enemmän tuntemattomista toista kuin tuntemattomista pimeyden metsästäjistä.

Hymyilevän morsion takana taapersi matoralainen morsiusneito, joka oli kompastua omaan mekkoonsa useita kertoja pitkällä matkalla alttarille. Lopulta he pääsivät perille ja asettuivat paikoilleen. Mies hymyili naiselle. Nainen hymyili miehelle. Pappismiehen roolia toimittava turaga alkoi messuta. Mexxi ei kiinnittänyt sisältöön huomiota kuin silloin tällöin, sillä väkisinkin hänen huomionsa siirtyi aina uudestaan uhkaaviin hahmoihin yleisössä. Nämä kuitenkin näyttivät suhteellisen rennoilta, lukuun ottamatta ehkä Vaanijaa, joka näytti siltä kuin vaanisi jotakin, mikä oli ehkä ihan olennon luonteeseen sopivaa.

”… Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi! Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Mata Nuita. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat Punaisella tähdellä. Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat. Kaikki maan asukkaat kumartavat sitä – kaikki ne, joiden nimi ei maailman luomisesta alkaen ole ollut…”

Oli virhe seurata turagan saarnaa. Mistä pedosta tämä nyt oikein metelöi? Mexxi päätti kiertää toiselle puolelle salia. Hiljaa kävellessään hän ei voinut olla hieman pohtimatta, että sulhasessa oli jotain hyvin outoa. Tämä oli selkeästi toa, mutta tämä ei selkeästikään tuntunut toalta. Jokin oli pielessä, eikä hän osannut sanoa, mikä.

”… pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä…”

Kun Mexxi saapui toiselle puolelle huonetta, yksi hänen alaisistaan, komatoralainen konkari, lähestyi häntä. Hän kumartui hieman alaspäin kuullakseen paremmin tämän kuiskauksen.
”Onko”, tämä aloitti ja nyökkäsi hyvin hienovaraisesti Synkkiä saalistajia päin, mihin Mexxi nyökkäsi vähäeleisesti.
”Ja”, tämä jatkoi liikahtaen marginaalisesti el Kanea päin, mihin Mexxi nyökäytti päätään yhtä marginaalisesti. Matoralaisen suu mutristui ja tämä kääntyi jälleen tarkkailemaan vihulaisia.

”Olemme kokoontuneet tänne tänään”, turaga julisti, ”liittämään yhteen nämä kaksi sielua, sitomaan yhteen kaksi kohtaloa!”
Vihdoinkin, seremonia jatkui asiallisesti.
”Tahdotko sinä, toa Uder-Ufunam”, turaga sanoi katsoen sulhasta, ”ottaa toa Gadudein puolisoksesi ja rakastaa häntä, kunnes kohtalo teidät erottaa?”
”Tahdon”, vastasi tumma hahmo.
”Entä tahdotko sinä, toa Gadudei, ottaa toa Uder-Ufunamin puolisoksesi ja rakastaa häntä, kunnes kohtalo teidät erottaa?”
”Tahdon”, vastasi valkea hahmo, hymyillen.
”Jos joku tätä liittoa jostain syystä suunnattomasti vastustaa, hän esiin astukoon nyt tai vaietkoon iäksi.”

Kukaan ei vaikuttanut astuvan esiin, joten turaga jatkoi:
”Julistan teidät –”
”SEIS!” huudahti joku yleisössä. Kaikkien katseet kääntyivät.
”Vastustan!” jatkoi keskeyttäjä ja nousi seisomaan. Tämä oli pomatoralainen vanhempi mies, joka oli selvästi odottanut tätä hetkeä. ”Huijausta! Hän ei ole toa!”
Vieras osoitti syyttävällä sormellaan sulhasta, joka näytti – kumma kyllä – tyrmistyneen sijaan mairealta.
”Hän ei ole toa, hän on m-” ehti vieras aloittaa, ennen kuin tarttui sydänkiveensä ja jähmettyi paikoilleen järkyttyneen näköisenä noin kymmeneksi sekunniksi.

Minkä jälkeen hän oksensi edessään istuvan vieraan päälle. Ylenannon antien uhri, hennon oloinen vorttix-neiti, pomppasi kirkaisten seisomaan ja tajuttuaan tippuvansa oksennusta ja haisevansa hirveältä ryntäsi kohti käymälöitä raskaasti nyyhkyttäen.
”Sheriffi, voisitteko poistaa tämän epäkohteliaan kuokkavieraan”, sulhanen totesi häijysti hymyillen. ”Hän ei ole vieraslistalla, joten teidän ei olisi pitänyt alun perinkään päästää häntä sisään.”

Mexxi katseli hieman pöllämystyneenä ensin po-matorania, sitten sulhasta, ja jälleen matorania. Lopulta hän antoi merkin miehilleen viedä pomatoralaisen pois. Seremonia jatkui kuin ei olisi koskaan keskeytynytkään.
”Julistan teidät toaksi ja toaksi!” turaga lausui…

… ja jatkoi sitten saarnaansa uudella ponnella.
”Niin merikin, tuo suuri ja aava – miten luvuton lauma siinä vilisee, parvittain raheja, pieniä ja suuria! Siellä kulkevat laivat, siellä on Leviathan, merihirviö, jonka…”
”Ei! Eeeei! Te ette ymmärrä!” parkui kuokkavieras samalla, kun kaksi poliisia raahasi häntä kohti ulko-ovia. ”Teidän täytyy saada tiet-”
Hänen rääkymisensä keskeytyi, ja hänen silmänsä kääntyivät ympäri. Mexxi pani merkille, että silmäkulmastaan sulhanen tarkkaili yhä po-matorania. Oliko tällä jotain tekemistä asian kanssa?


Seremonian päätytyä seurue oli siirtynyt viereiseen huvilaan jatkamaan ilottelua. Ovelle oli asetettu kyltti, joka huomautti rakennuksessa järjestettävästä yksityistilaisuudesta. Suuren huoneen seinät oli päällystetty arvokkailla taideteoksilla, ja seinien vierustat aseteltu täyteen mukavia samettiverhoiltuja sohvia. Keskellä huonetta oli tarjoilupöytä, johon tarjoilijat tasaisin väliajoin kävivät lisäämässä syötävää ja juotavaa. Huoneen perällä oli esiintymislava, jolle oli viritetty selvästi jonkin yhtyeen soittovälineistö.

Tämän kaiken Mexxi sai selville nopealla silmäilyllä, ja se oli kaikki, mitä tarvittiin juuri nyt. Häntä olisi haluttanut kovasti mennä kuulustelemaan kuokkavierasta ja selvittää asioiden todellinen luonne, mutta hänen täytyi vähintään näyttäytyä juhlissa ensin, muodon vuoksi. Hänen saappaansa kilisivät, kun hän asteli ottamaan juotavaa.

Sitten jotain, mitä hän oli hieman pelännyt koko hääseremonian ajan, tapahtui. Vieras tuli juttelemaan hänelle. Eikä kuka tahansa.
”Sheriffi”, totesi Keräilijä pirteästi. ”Näen, että nautitte juhlallisuuksista.”
Mexxi tarkasteli Pimeyden metsästäjää kiireestä kantapäähän. Tämä oli hieman lyhyempi kuin hän itse, hyvin raskaasti haarniskoitunut ja varmasti myös aseistettu, vaikka kaikille vieraille olikin tehty turvatarkastus – minkä vuoksi oli varsin outoa, että kuokkija oli päässyt läpi; hänen pitäisi todella tutkia asiaa tarkemmin. Jostain haarniskan syövereistä kiiluivat oranssit silmät, jotka Mexxin kuuleman mukaan olivat joskus kuuluneet onu-matoranille. Ehkä kaiken tuon metallin alla sellainen elikin, mutta joka tapauksessa tämä teki töitä Varjotulle. Se oli hyvä muistaa.

Vastaukseksi Synkälle saalistajalle toa vain murahti ja kulautti ison lasillisen boolia alas kurkustaan.
”Koetteko olevanne turvassa?” Keräilijä jatkoi.
”Kyllä. Tämä on meidän kaupunkimme, tätä tilaisuutta turvaavat minun joukkoni, eikä kenelläkään meistä ole mitään syytä huoleen”, Mexxi ärähti, ”ellei sitten ole aikomuksena ruveta rettelöimään. Missä tapauksessa syytä huoleen tosiaankin on!”
”Ei toki, sheriffi hyvä”, Keräilijä sanoi. ”Minulla ei ole mitään teitä vastaan. Ilmoitin vain, että… jollakulla muulla saattaa olla.”
Mexxi ei halunnut ajatella asiaa, mutta Vaanija varmasti vaani häntä tälläkin hetkellä.
”Kuinka ihanaa. Syytä huoleen ei silti ole, enköhän pysty takaamaan turvallisuutenne”, hän irvaili. Keräilijä kohautti olkiaan ja – yhtäkkiä – päätti siirtyä rivakasti toisaalle. Mexxi ihmetteli, miten metsästäjä säikkyi niin vähästä, kunnes ymmärsi tämän todellisen huolenaiheen, joskin liian myöhään.
”Mutta sehän on itse sheriffi!” huudahti DOKTOR VIKTOR VON NEBULA ja löi kätensä Mexxin olkapäälle. ”Emme olekaan nähneet aikoihin!”
”Emme”, toa vastasi kylmästi. ”Enkä oikeastaan välittäisi nähdä nytkään.”
”No mutta, ette kai te ole yhä vihoissanne siitä taannoisesta pikku jutusta?”
”Se pikku juttu yritti syödä turaga Pedron elävältä”, Mexxi huomautti ja loi sitten katseensa lähestyvään morsiameen. Pelastus.
”Paronilla näyttää olevan kova meno päällä”, neito totesi ja sai innokasta nyökkäilyä vastauksekseen. Mexxi sen sijaan yritti väistää takavasemmalle, mutta sulhanen liukui salakavalasti paikalle hänen takaansa ja tarttui häntä olkapäistä ystävällisesti. Hän ei ollut lainkaan niin läheisissä väleissä tämän kanssa, että olisi tuntenut kosketuksen minään muuna kuin epämiellyttävänä.
”Viktor, älä viitsi kiusata Mexxi-parkaa. Hän ei näytä välittävän seurastasi”, Uder-Ufunam naurahti. Pöyristynyt paroni aikoi sanoa jotain ja tilanteeseen kaikin puolin tyytymätön Mexxi pyristellä irti hienovaraisesti, mutta Gadudei, morsian, huomautti seuraavan ohjelmanumeron alkavan.
”Ah, loistavaa!” Uder-Ufunam hihkaisi. ”Olen tilannut suosikkiyhtyeeni soittamaan meille tänään. Ja he eivät muuten, paroni hyvä, ole kovin halpoja nykyään. Varsinkaan Meksi-Koroon.”
Ja totta tosiaan, lavalla oli alkanut tapahtua.

Viisi matoralaista oli kiivennyt soitinten ääreen: yksi rumpujen ja yksi koskettimien taakse, yksi basson ja yksi sähkökitaran varteen. Viimeinen heistä oli tarttunut mikrofoniin ja sanoikin sitten:
”Tervetuloa tänne sitten tänään, meillä on täällä tosi spessu häppeninki. Harvemmin sitä mennään naimisiin Meksi-Korossa, kun avioliitto ei kai oo ees laillinen missään muualla.”
Yleisö, joka oli suurimmaksi osaksi suunnannut huomionsa lavalle, hörähti.

Jokainen bändin jäsen oli pukeutunut hyvin erikoiseen kanohiin. Rumpalin naamiossa oli valtaisa kita. Basistin naamiossa taas häränsarvet. Kitaristin kanohi oli verhoiltu siteisiin kuin muumio konsanaan, ja kosketinsoittaja näytti, ainakin Mexxin mielestä, ryppyiseltä haamulta. Laulajan naama taas näytti siltä kuin se olisi tehty pizzasta. Siitä törrötti myös muutama sarvi.
”Jos joku ei tiennyt, niin me ollaan Lörde”, laulaja sanoi. ”Mutta oishan se nyt aika perverssiä olla tietämättä, keitä me ollaan.”

Sulhanen vaikutti olevan melko innoissaan, morsian vaikutti aidosti iloiselta uuden puolisonsa innosta ja paroni oli päätynyt – heti, kun silmä vältti – häiritsemään jotakuta muuta.
”Alotetaan biisillä, jota ei olekaan soitettu hetkeen, varmaan sataan vuoteen tai jotain. Tervetuloa ZombiRokkiKoneeseen!”
Muhkea kitarariffi kaikui ilmoille ja rumpali hakkasi kannuillaan hyvin perinteistä komppia. Mexxi hiippaili hakemaan lisää juotavaa. Vaikka hän uskottelikin itselleen, ettei ollut kovin raskaan musiikin ystävä, hänen jalkansa löi silti, lähes hänen itsensäkään huomaamatta, tahtia musiikille.

Kappaleen päätyttyä laulaja köhäisi ja siirtyi seuraavaan välispiikkiin.
”Sitten, kun on tämmönen… juhlatilaisuus, niin mie vähän aattelin, että jospa soitettais vähän erikoisempi biisi. Tätä ei ole koskaan soitettu livenä, hähää! Tää on meidän ihan ensimmäiseltä albumilta, jota ei koskaan kyllä julkaistu. Tämä on Mie oonkin Leviathan!”

Ja musiikki alkoi, jolloin Mexxi huomasi, miksi levyä ei ollut koskaan julkaistu. Olihan se biisi nimittäin aikamoista kuraa.

”SIE KERROIT KAIKEN MINKÄ
MIE VOIN TAI EN VOI TEHDÄ!
NYT MIE EN KYLLÄ TOTTELE!”

Hirveää rääkymistä, Mexxi totesi ja päätti hiippailla ulos rakennuksesta samalla, kun laulaja karjui itse asiassa muuttuvansa Leviathaniksi. Päästyään ulos Mexxi hengitti syvään raitista ilmaa. Koko touhussa ei tuntunut olevan mitään järkeä. Hän käveli takaisin toimistoonsa, jossa lysähti tuolilleen.

Epämääräinen koomailu söi epämääräisen pitkän ajan. Lopulta Mexxi keitti itsellen kupin kahvia ja päätti vierailla putkassa, johon häiden kuokkavieras oli sijoitettu. Herätettyään vanginvartijan laittomilta nokosilta hän asteli selliosastolle ja vilkaisi selliin, johon po-matoran oli hänelle kerrotun mukaan laitettu.
”Haloo, oletko ihan kunnossa siellä?”

Oli vaikea nähdä pimeään selliin, joten Mexxi painoi katkaisijasta sellin valot päälle. Ja näki, että se oli tyhjä.
”Mitä pirua.”
”No sitä minäkin kysyisin, jos olisin sinä”, sanoi ääni hänen takaansa. Mexxi kääntyi ketterästi kohti äänen lähdettä, joka näytti olevan nurkassa kököttävän jakkaran päällä istuva pitkä hahmo.
”Uder-Ufunam, minne helvettiin vankini on mennyt?” sheriffi kysyi tiukasti. Hau-kasvoinen toa katsoi tätä pahoittelevasti.
”Ehkä häntä ei koskaan ollutkaan? Ehkä meidät kaikki huumattiin kesken seremonian.”
”Mitä peliä sinä pelaat? Kuka hän oli ja mitä olet tehnyt hänelle?”
”Hei, miksi oletat, että minä olen tehnyt jotain?”
”Sinä”, Mexxi ärähti, ”olet täällä. Sinun ei olisi pitänyt edes päästä sisään!”
”No se on totta”, toinen vastasi. ”Täällä olen. Mutta meidän kummankaan ei ehkä pitäisi. Liity seuraani. Palatkaamme takaisin pieniin pippaloihimme. Kakku on vielä leikkaamatta, ja haluan päästä leikkaamaan sitä ihan saatanan isolla miekalla. Ja lahjoin Lörden soittamaan yhden lempikappaleistani, Sykkivän Dynamon. Koen, että se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen… jos tiedät, mitä tarkoitan.”
Mexxin teki mieli tintata silmää iskevää hämäräveikkoa turpaan, mutta hän hillitsi itsensä.
”Tässä ei nyt ole mitään järkeä. Mihin sinä pyrit? Tämä ei tunnu johtavan mihinkään!”
”Hmm, ei”, mies myönsi, ”ehkäpä ei johdakaan. Myönnän, että olen täällä vain lämmittelemässä. Mutta siitä sinä et tiedäkään mitään, ethän.”
Mexxi ei ollut ollut kärryillä enää hetkeen ja päätti nyt, että ehkä sulhasen oli aika tulla pidätetyksi. Hän otti varustuksestaan esiin käsiraudat ja totesi:
”Tuletko suosiolla vai pitääkö käyttää voimaa?”
”Ah, lähtisin sitomisleikkeihisi ilomielin, mutta menin juuri naimisiin ja, noh, enhän minä nyt hyvänen aika oikeasti ole täällä.”
Mexxi hyökkäsi kohti nauravaa olentoa mutta törmäsi vain seinään. Nauru ja sitä myöten myös kuvajainen sulhasesta haihtuivat ilmaan.

Vartija ryntäsi huoneeseen hätääntyneenä.
”Pomo, tarviitko apua?” hän henkäisi.
”Ei”, Mexxi huokaisi hieroen kipeää kohtaa käsivarressaan, jonka oli telonut seinää vasten, ”ei tässä mitään. Puhun näemmä yksikseni.”
”Oletko ihan kunnossa?” kysyi vartija hämmentyneen huolestuneena.
”Olen, taidan palata takaisin juhliin.”



Kärttyinen Mexxi asteli takaisin juhlasaliin juuri parahiksi kuullakseen uuden kappaleen alkumöykän.
”Tervetuloa takaisin, sheriffi”, lausui hyvin yhtäkkisesti hänen viereensä ilmestynyt morsian. Sätkyn saatuaan Mexxi murahti vastaukseksi.
”Toivottavasti viihdytte. Ja pahoittelut miehestäni, hän pyysi sanomaan, että neljättä seinää rummutellessa hyvän maun raja on jo aikoja sitten kadonnut hänen taakseen. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.”
”Mihin hän sitten on kadonnut, kun ei itse sitä voinut minulle kertoa?” Mexxi kysyi.
”Hän valmistelee seuraavaa ohjelmanumeroa”, kuului vastaus. Pahaenteistä.

Seuraavaksi bändi soitti sulhasen mainitseman kappaleen, ainakin sanoituksista päätellen.

”Minä tahdon tietää,
että minne mennään.
Minä aion puhaltaa
sykkivän dynamon.
Minä maahan astahdan
murskaavan askelman.
Minä olen ääni
sykkivän dynamon.”

Kertosäkeistö olikin melko tarttuva.

Kappaleen päätyttyä Lörde lopetti soittamisen ja teki tilaa Uder-Ufunamille, joka ilmaantui lavalle.
”Hyvä yleisö, kiitän teitä kaikkia vielä kerran paikalle saapumisesta.”
Hänen takanaan kaksi skakdia raahasi näkyviin suuren, kankaalla peitetyn mysteerin.
”Sitten hetki, jota me kaikki olemme odottaneet. Tai ainakin te olette odottaneet. Häiden kohokohta, enkä suinkaan puhu nyt kakun leikkaamisesta, joka on seuraava ohjelmanumero.”

Yleisöstä kuului hienoista supinaa. Sulhanen virnisti häiriintyneesti ja jatkoi.
”Viktor, voisitko.”
DOKTOR VIKTOR VON NEBULA asteli lavalle henkseleitään paukutellen. Uder-Ufunam veti kankaan syrjään, ja sen alta paljastui mitä ihmeellisin laitteisto.
”Niin, mastoon onkin ruuvattu tämä tukeva poljin”, alkoi sulhanen selittää, ”joka polkee tätä vanhaa pyörää, taitaapi olla Helkama.”

Mexxi raapi päätään hämmentyneenä.
”Ja kun dynamo toimii”, huudahti sulhanen voitonriemuisesti, ”syntyy sähkövirtaa! Ampeeri, tai kuusi, tai jotain sinne päin.”
”Eli ei kovin paljon”, tiesi paroni kertoa.
”Ei”, vastasi sulhanen ja piti sitten pienen tauon. ”No niin. On aika paljastaa tulevaisuutemme pelastus. Kaikkien aikojen innovaatio. Keksinnöistä suurin. Ja tämä kone sen tekee, tai sen me panemme sen tekemään.”
Sitten tämä viittoi, edelleen yleisöön päin katsoen, konetta kohti epämääräisesti ja totesi:
”Viktor, tee se juttu.”

”Mikä juttu.”
”Se juttu! Ilmiselvästi juttu!”
”Mikä juttu, ei minulla ole mitään hajua, mistä sinä puhut, hyvä mies!”
”Juttu!” sulhanen kivahti. ”Olet surkea avustaja, Moltrazille ei koskaan tarvinnut kertoa, ’mikä juttu’!”
”Hei, en ole avustajasi, olen vain bestman!” paroni puuskahti. ”Mutta jos kaipaat avustajaa, niin Voitto Korporaatio on kyllä tuonut markkinoille uuden M1-XD-malliston.”
”Käännä nyt vain sitä vipua.”
”Ai vipua. No hyvä on.”
Ja niin paroni väänsi vipua, sulhasen mieliksi.

Ja sitten alkoi tapahtua. Laite sihisi ja puhisi, ja valtavasta torvesta sen keskellä nousi höyryä samalla, kun koko koneisto värisi hallitsemattomasti. Yleisöstä kuului nyt kovaa supinaa, jopa yllättyneitä huudahduksia.

Sitten laite lakkasi tärisemästä. Sen etuosassa olevat suuret ovet avautuivat, ja sen sisukset paljastuivat yleisölle.

Mexxi henkäisi yllättyneenä, kuten koko muu yleisö.

Tätä Naho ei kyllä uskoisi.

MEXXI WILL RETURN IN DYNAMO.

8 thoughts on “Tervetuloa ZombiRokkiKoneeseen”

  1. Luin tämän kyllä mökillä, mutten ehtinyt kommentoida; ei minulla toisaalta hirveästi sitä syvällisempää sanottavaa ole kuin ”kiva viesti heh ja kiva DOKTOR VIKTOR VON NEBULA”. Mexxiä oli hauska nähdä taas, ja kyseisen hahmon läsnäolo nostaa hypemittarini lukemaa suhteessa Dynamoon (mikä viddu???)

    Erityiskiitos möggiklaanonin jalon instituution tukemisesta näinä vaikeina Klaanon-aikoina.

  2. Mexxi on minusta maanläheisyydessään hyvin tällaiseen sekoiluun sopiva näkökulmahahmo. Johanneksen ilmestyksen bionicle-kontekstoiminen oli tämän viestin mielenkiintoisinta antia. Rytmitys ja tempo viestissä olivat toimivia.

  3. Ööh. Manfredin häät Meksi-Korossa? Dynamo-hypetin? Mexxi-seikkailu?

    Olen hämilläni, mutta hyvällä tavalla. Tongulla on tässä nyt kyllä ihan oikea ajatus, että Mexxin maanläheisyys on hyvää vastapainoa kaikelle… oudolle.

  4. Tämä on kyllä vaihteeksi taas siitä progressiivisemmasta päästä. Meksi-Koro-ilottelu kaikkine huumeparonisivuhahmoineen ja Mexxin ihastuttavan lakonisella suhtautumisella oli tietty ihan puhdasta iloa lukea, ja odotan mielenkiinnolla miten, jos mitenkään, tämä täysin kontekstoidaan Dynamon edetessä.

Vastaa