Suuri Arkisto

Onu-Metru

Hissi liikkui syvälle maan uumeniin, ohittaen valokivilouhoksia ja arkeologisia kaivantoja. Mustan ja violetin sävyisiä kaivosmiehiä oli hakkujensa ja kanokaporiensa kanssa tekemässä töitään. Siellä täällä kuului kilkutus ja räjähdyksiä kun joku räjäytti uusia kaivoskäytäviä. Hissimusiikki soi hiljaisella. Onu-Metru oli koko ajan liikkeessä kuin valtaisa organismi.

Suuret ilmalaivat laskeutuivat valtaisaan avolouhokseen, tuoden mukanaan erilaisia artefakteja ja raheja, joita rahdattiin ympäri maailmankaikkeuden Metru Nuille, jossa ne laitettiin Arkistoihin. Arkistoissa esineet ja asiat tutkittiin tarkasti, lajiteltiin ja jotkin laitettiin näytille. Suuri museokompleksi oli yksi Metru Nuin suurimmista nähtävyyksistä ja sinne tultiin kaukaa katselemaan erilaisia muinaisia kohteita kuten ensimmäisiä Kanohi-naamioita, outoja kranoja ja muita olentoja joita ei enää maan päällä tai merissä muuten asustellutkaan. Erilaisia Metru Nuin kiertoajeluoppaita jaettiin infopisteissä eri puolilla metruja, myös Onu-Metrussa.

Hissi vei klaanilaisporukkaa yhä syvemmälle ja syvemmälle. Joukkio oli jo perin tylsistynyt kun matka vain jatkui ja jatkui. Deleva koetti selvittää kätensä toimintamekanismeja ja tottelemattomuutta, Nurukan nuokkui kahvassaan, Umbra katseli maisemia hissin protoikkunoista ja Matoro mietti retken seuraavaa määränpäätä. Kapura taas mietti mitä tarpeetonta tietoa hän imisi itseensä Arkistokäynnillä.

“Taidan jäädä tässä pois”, Kapura mutisi. Muut eivät vastanneet sanallisesti, mitä nyt joku nyökkäsi hieman.

Aikaa kului. Pian kaksoisaurinkojen valo jäi kauas taakse ja se korvaantui valokivistä lähtevällä valolla. Hissi pysähtyi. Toat astuivat ulos hissistä ja heidän eteensä avautui sinertävillä valoilla valaistu mittava kompleksi, Suuret Arkistot. Jättiläismäinen tietopankki oli heidän ympärillään. He olivat sen sisällä, osa sitä. Tämä oli tiedon valtaväylä. Vaehranin ja Gahlok Van arkistot jäivät toiseksi tässä kokoluokassa.

“Mestariarkistoija toivottaa teidät tervetulleeksi Arkistoihin”, hissin kaiuttimista kuului. Toia vastaan tuli perin nopeasti erilaisia mustan, violetin, harmaan ja oranssin kirjavia matoraneja. Toiset olivat kaivosmiehiä, toiset tutkijoita.. Eri matoraneilla oli erilainen nimilappu kaulallaan ja siinä luki millekä osastolle he kuuluivat ja mitä asiaa he olivat tutkineet eniten. Kapura lähti itsevarmana jollekin sivukäytävälle.

Tila, johon he astuivat, oli valtaisa hallimainen rakennelma, josta risteili eri suuntiin suuria teitä, joita pitkin meni erilaisia rapujaloin varusteltuja ajoneuvoja, kuljettaen jähmetysputkia ja muita tarvikkeita alati kasvavaan Suureen Arkistoon ja sen eri kolkkiin. Arkistot muistutti itsessään enemmän suuren suurta kaupunkia kuin rakennelmaa ja jotkut sanoivat että Onu-Metrun nimi pitäisi vaihtaa Suureksi Arkistoksi, koska kompleksi kattoi koko alueen maan alaisen maailman.

Hissikeskuksen valvojana ja suojelijana toimi Damek-nimikylttiä kantava violettimustan sävyinen matoran. Matoran kantoi violettia Mirua, naamiota joka näytti koko ajan irvistävän. Hän oli juuri huomannut tulijat ja töni pois innokkaita matoraneja, jotka halusivat toimia oppaina. Damekilla oli vastuu tästä osastosta. Hän epäili hiukan näitä viittä toaa, koska toia ei pahemmin arkistoissa nähty.

“Mitä asianne koskee, Toat?” matoran kysyi ja asteli muita matoraneja tuuppien toain eteen. Matoran piti silmällä kauempana olevia Vahki Rorzakheja, Onu-Metrun suojelijoita ja poliiseja. Hän voisi aina tehdä salaisen kutsun vahkeille jos jotain ilmaantuisi. Metru Nuin suursodan muistot olivat yhä tuoreina matoranin mielessä.
“Olemme tulossa tekemään tutkimusta”, Umbra vastasi Damekille.

“Teidän kannattaisi varmaan palkata arkistomestari oppaaksenne jos ette ole olleet täällä ennen”, Onu-Matoran neuvoi. “Ilman sitä täällä menee yleensä ihan liikaa aikaa pelkästään sen tiedon etsimiseen.”

“Okei. Kiitos. Osaatko suositella jotakuta?”, Umbra kysyi.

“No Whenua ja Tehutti ovat parhaat siinä hommassa. Menkää tästä tuonne-“, Damek selitti ja kääntyi osoittamaan yhtä käytävästä lähtevää sivuovea. Sen yläpuolella oli elektronisella näytöllä teksti “Uskalias Ussal”. “Valtaosa vapaista arkistomestareista päivystävät tähän aikaan tuolla. Metrun paras pubi, jos minulta kysytään.”

“Meidän pitää näemmä etsiä omat oppaamme sieltä pubista”, Matoro vastasi ja johti poppoonsa sisälle pubiin.

Sisällä oli kirjastomainen pubi jossa oli nojatuoleja ja tammisia pöytiä. Tunnelma oli perin idyllinen ja muutamat arkistohoitajat olivat tauolla lukemassa kirjoja ja siemailemassa pohjoismanterelaisia viskejä ja etelämantereen viinejä.
Tilan kalusteet olivat puuta, ja se näytti muutenkin aivan muulta kuin suurkaupungin muiden metrujen rakennukset. Valaistus oli melko hämärä. Hau-kasvoinen onu-matoran sekoitti juomia tiskin takana.

Seinillä oli erilaisia mosaiikkeja ja tauluja ja baaritiskin takana oli suuri peili, jonka edessä oli avohyllyköitä, joissa oli viinipullotelineitä ja muita raaka-aineita joita asiakkaat voisivat tilata. Tiskillä oli kupissa erilaisia pähkinöitä ja perunalastuja ja tummasta puusta tehtyä pöytää pestiin jatkuvasti.

“Iltaa”, Matoro tervehti tiskin takana hääräävää matorania.

“No iltoja. Meillä ei taida olla juuri nyt toan kokoisia pöytiä”, baarimikko totesi hieman hämmentyneenä.

“Emme aikoneet jäädä. Etsimme meille hyvää opasta Arkistoihin.”

“Ai opasta, no sitten tulitte oikeaan paikkaan. Whenua, kuulitko?”

Nurkkapöydästä nousi suurta Rurua kantava onu-matoran valokivi kiinni otsassaan.

“Jep, Zemya. Kuulin”, Whenua totesi haukasvolle ja sitten kääntyi toien puoleen. “Vai olette alas menossa? Minä tunnen paikat kuin omat taskuni – voin opastaa teidät mihin haluatte sangen halvalla.”

Matoro ei ehtinyt edes vastaamaan, kun jaloa Hunaa kantava matoran syöksyi väliin.

“Ei, Whenuan palvelut tiedetään! Ne johtavat suoraan Fikoun verkkoon eikä ikinä takaisin! Ottakaa sen sijaan Tehutin opastuspalvelu, sillä minä olen oikeasti paras maan alla liikkuja koko saarella!”

Toat olivat hämmentyneitä. Nämä kaksi matorania alkoivat suuren tarjouskilpailun palveluistaan heidän edessään.

Whenua väitti viimeisimmän Tehutin asiakkaan pudonneen pohjattomaan kuiluun. Tehutti muistutti tapauksesta, jonka takia Whenua oli vahingossa vapauttanut joukon Artakha-härkiä Arkistoista. Vasta-argumentti. Toinen sellainen. Väitös. Henkilökohtainen hyökkäys. Väistöliike. Vahki-kortin käyttö.

“…” totesi Umbra.

“Entä jos me jätämme nuo riitelemään ja menemme ihan itse? Vaikka jollain ihme navigaattorilla?” Deleva ehdotti.

“Kannatan tuota navigaattori-ideaa”, Umbra sanoi, korottaen ääntään että väittelijät kuulisivat myös. Umbralla alkoi jo mennä hermot näihin matoraneihin. “Otamme Whenuan oppaaksemme”, hän lisäsi päättäväisenä ja yhdeltä istumalta. Umbra ei kestänyt Tehutin kimittävää ääntä ja Whenua oli sentään tullut tunnetuksi muinaisten petojen tutkimisestaan, Tehutti halusi vain olla julkimo.

Tehutti näytti murtuneelta.

”Noh. Selvä sitten”, hän totesi ja luovutti. Hän lähti välittömästi tarjoamaan apuaan eksyneen näköiselle parille Ga-Matoraneja. Whenua osoitti toille vielä yhden hissiin, joka johtaisi alemmille tasoille.