Nimdasaari, tunnelit

Matoro nousi täydessä pimeydessä ylös hitaasti. Hän piteli polveaan, joka olisi osunut kiveen pudotuksessa.
Teleskooppisilmän yökiikari alkoi näyttää paikkoja valkoiselle Toalle. He olivat pudonneet korkealta. Ylhäällä olevasta luukusta kajasti etäistä valoa.

Huone oli yllättävän iso mutta täysin pimeä. Matoro tajusi heti, että luukku oli ansa. Sitten hänen silmänsä osui selällään makaavaan Äksään. Toa syöksyi klaanilaisen luo, ja totesi onnekseen Äksän olevan elossa ja tajuissaan. Myös Jardirt oli kunnossa, mutta Notfunia ei näkynyt missään.

“Oletteko kunnossa?” Matoro kuiskasi. Ääni tuntui valtavan kovalta syvässä hiljaisuudessa.
“Joo, kai”, Äks vastasi ja mumisi jotakin.
“Onko valoa?” hän jatkoi.

Matoro nousi varovasti seisomaan ja katseli huonetta. Häne nsilmänsä osuivat seinällä olevaan lyhtyyn.
Hän syöksyi sen luo, mutta huomasi öljyn loppuneen aikoja sitten.

“Lyhty. Munkit eivät käytä tälläisiä”, Matoro sanoi.
Sitten hän näki mustan mytyn huoneen nurkassa.
Toa meni lähemmäs ja käänsi sen itseensä päin. Välittömästi hän kavahti ja liikahti kauemmas.

“Matoranin ruumis”, Matoro kuiskasi.
Hiljaisuuden jälkeen taustalla syttyi valo. Jardirt oli saanut tulitikun vyöstään.

“Miten pääsemme pois?” Äks kysyi, haparoiden piemässä jotain.
“En tiedä”, Matoro vastasi. Seinässä oli tekstiä ruumiin lähellä.

Hän pyyhkäsi hämähäkinseittejä ja paksua pölyä kiviseinästä.

“Hei. Olen Tarip ‘Ruostesilmä’, merirosvo. Kirjoitan muistelmani tänne, sillä luulen… etten enää koskaan voi jättää tätä paikkaa”, Matoro luki ääneen tekstiä.
“Minä tulin ystäväni, Kapteeni Arupakin kanssa tänne, etsimään suurta aarretta. Nimdaa. Nimda on myytti, eivätkä kaikki suko sen olemassaoloon. Arupak uskoo, ja sai minut vakuutettua. Minä lähdin kapteenini kanssa suurelle seikkailulle muiden jäädessä rannalle odottamaan. Pelkurit.”

Jardirt pyyhki pölyjä seiniltä. Koko päätyseinä oli täynnä hiilellä kirjoitettua tekstiä.

Me onnistuimme ohittamaan ne oudot Athinpalvojat helposti. Arupak oli suuri merikarhu, hän osasi kaiken. Me pääsimme näihin mystisiin tunneleihin.

Luulimme, että olimme yksin. Me tulimme myyttisen sirun luo. Se oli kamalaa. Nimda oli äärimmäisen kaunis ja mahtava. En unohda sitä ikinä. Tunsin valtavaa pelkoa. Otimme sirun. En tiedä, kostivatko sen henggggettt. Ne olivat karmeita. En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.

Tekstin väri muuttui mustasta punaiseksi.

“O-onko tuo… verta?” Jardirt kysyi lamaantuneena.

Matoro jatkoi lukemista.

N-ne olivat jotain. Jotain, mikä ei ollut tästä maailmasta. N͎̽̓́͡u̖͈̪͙͖̫̽͐͒͂͋ͭk̸̼̗̤ͨ̈́̍ͮ͘ę̧͍͖̼̙̍ͬ̔ͦ̋͐͢t͎̱͖̻̦̲̦̠̣͒̉͐̒́. Ei ei ei. Me otimme sen. Me otimme Sirun. Ne kostivat. Ne tappavat.

Matoro nielaisi. Ensimmäsitä kertaa pitkään aikaan, häntä pelotti.

[spoil]Gurvana teki runo-osuuden.
Ja muistakaa teorioida tästä.[/spoil]