Kirikori II
Koillinen sakara

Valtavan saaren ääriviivat hahmottuivat sumussa useiden kilometrien päässä. Guardian vilkuili saarta ilma-aluksen pyöreästä sivuikkunasta mekaanisella katseellaan. Kukaan muu ei tuntunut keskittyvän valtavaan saareen, jota Kirikori II ohitti varovaisesti.
Saaren keskiosista nousi yönmustia päästöpilviä ja suuri tukikohtarakennelma erottui juuri ja juuri.
Onhan tuo se, mikä luulen sen olevan? Manun juomatelineen suunnasta kaikuva ääni kysyi.
“Odina, kyllä”, Guardian nyökkäili. “Lennetään matalalla.”

Keetongu suostui komentoon napisematta ja Kirikori II laski korkeuttaan. Pian se lensi vain parikymmentä metriä vedenpinnan yläpuolella. Kun lentokone liisi meren yllä, sen vetämät ilmavirrat repivät melko tasaiseen aallokkoon valtavaa jälkeä. Vesi pärskyi ja kasteli koneen ulkopinnan ja ikkunat. Tuulilasinpyyhkijät nykivät pakkoliikkeisesti oikealta vasemmalle. Muutama hassu vesitilkka tippui jostain katon aukosta Kirikori II:n jo melko kodikkaaksi osoittauneeseen sisätilaan. Osa ryöpsähti tulikuumana hehkuvan moottorin päälle ja höyrystyi miltei välittömästi.
Jokin hyppäsi ikkunan ohi. Vasta toisen hypyn jälkeen matkustajat tajusivat, että pieni joukko hampaattomia haita muistuttavia, kirjavanvärisiä kaloja kulki Kirikori II:n imussa ja hyppi innokkaasti sen tasolle.

“No hei, pikku kaveri”, Tongu kuiskasi vilkuillen yhtä merenelävistä. Kalat räpyttelivät eviään ja yrittivät jopa imitoida Kirikori II:n tasaista liitoa, mutta eivät pysyneet koskaan kovin pitkään ilmalennossa.
Kun Pimeyden metsästäjien tukikohta oli jo kaukana takana, alus nousi jälleen korkeuksiin voimakkaasti jyrisevän moottorinsa voimin. Innokkaasti hyppivät kalat yrittivät seurata mukana hetken aikaa ennen kuin niiden kiinnostus lentämiseen loppui kokonaan.
Sumuinen sää selkeytyi hieman. Guardian tepasteli Kirikori II:n tiloja pitkin ja venytteli raajojaan. Hän ei ollut tottunut pysymään samassa paikassa näin vähäisellä liikunnalla näin kauaa. Matka alkoi jo kyllästyttää skakdia.

“Muuten”, Keetongu sanoi kytkien tuulilasinpyyhkimet pois. “En nyt oikeasti tiedä tästä kamalasti, mutta eikö yksi niistä…’Nimda’-sirusta ole tuolla Odinalla?”

“Mitä luultavimmin”, Guartsu sanoi mietteliäänä. “Aivan toinen juttu on se, miten saamme sen sieltä. Minä en astu tuolle saarelle enää vapaaehtoisesti.”
Makuta Nuin purkki sihisi.
Siis. Haamut ovat pystyttäneet pajansa Visorakien kotisaaren ja maailman suurimman rikollisjärjestön päämajan väliselle merialueelle.
Purkissa oleva kaasu liikkui aavemaisesti ja sihisi vihaisesti.
Miksi kaikki ovat niin valtavia idioottej-, Manu ärisi telepaattisesti, mutta lopetti huomatessaan Keetongun yksisilmäisille kasvoille vääntyneen merkillisen ilmeen.
…Tongu? Onko kaikki kunnossa?

Keetongu tuhahti. “Kyllä on.”

“Oletko aivan varma?”, Guardian sanoi kohottaen kulmaansa. Tongu painoi Kirikori II:n ohjaimissa muutaman tärkeän kytkimen valmiusasentoon, nousi valtavalta ohjauspenkiltään ja viittoi Guartsua ottamaan ohjat samalla kun itse käveli poispäin.

“Huonoja muistoja vain”, Keetongu murahti. Normaalisti helposti hymyilevän keltaisen jättiläisen kasvoilla oli poikkeuksellista ärtymystä.
Manu oli hetken hiljaa, mutta muutamassa sekunnissa hän tuntui ymmärtävän jotain.
Aaaaaaa-aaaaaaaaa. Ah. Ehe. Viso-krhm. Anteeksi, en…muistanut asiaa.

Tongu löi Kirikori II:n seinää ja pienellä tasolla lojuva jakoavain putosi lattialle. Suuri Rahi poimi sen pian käteensä.
Guardian oli keskittynyt lentokoneen ohjaukseen, mutta käänsi päätään hieman. “Hei. Meidän ei tarvitse edes sylkeä sen saaren suuntaan, jos et halua.”

Tongu pyöritteli jakoavainta kädessään. “Niinpä kai”, hän sanoi hiljaa. “Anteeksi, taidan mennä moottorin kimppuun.”
“Mikäs siinä”, Guardian sanoi. Mitään vastaamatta Keetongu käveli aluksen peräosaan.

Psst, Manu viesti vain Guartsulle.
“Niin?”
Onkohan hän vihainen minulle.
“Miten niin?”
Minä olen tavallaan makuta. Hämikset ovat makuta-tuotantoa.
“Ai oikeasti?” Guartsu sanoi vilkuillen vihreänhehkuista purkkia.
Joo.

Guartsu nojasi suureen istuimeen. “On tai ei. En kyllä usko, että hän kykenee olemaan kovin pitkävihain…”
Guardian vaikeni huomatessaan ohjaamon radion sihisevän. Hän käänsi sen äänenvoimakkuusnuppia. Radiosta tuleva ääni oli pyörremyrskymäistä kohinaa, mutta Guartsu ja Manu olivat erottavinaan matoranin äänen. Sanoista ei vain saanut selvää.

“…Tehmut?” Keetongu kysyi koneen perältä. “Yrittäkää vastata sille.”

Guardian nosti vaalean luurin ja avasi suunsa.
“Kirikori II kuulee. Kuuleeko Tehmut?”

Tehmut oli vastaamassa jotain. Silloin yhteys kuitenkin katkesi täysin. Guardian jäi tuijottamaan radiota pöllämystyneen näköisenä.
Mitä sinä teit.
“Puhuin”, Guartsu vastasi hämmentyneenä.
Älä tee sitä enää.
“En usko sen auttavan.”
Radioyhteys ei ollut vain katkennut. Kaikki sähköllä toimiva oli sammunut, mutta Kirikori II pysyi alkeellisen tekniikkansa ansiosta vielä hyvin ilmassa.

Alan jotenkin ymmärtää Tongun sähkölaitevastaisuutta, Makuta Nui murisi.