Kelluva lankku, laiva siis. Nyt ei ole kirjaimellista, kuten viimeksi.

Notfun makasi maassa rommipullo kädessään. Sitten hän nousi, joi rommipullon tyhjäksi, ja heitti sen ikkunasta mereen. Kun piraatti avasi ovea, siihen oli liimattu kirje. Notfun avasi sen.

Kuten jo huomasit, kulttia ei petetä.

Notfun tippui taas tuoliltaan. Tämä on varsin mielenkiintoinen seikka, kun otetaan huomioon, että hänellä ei juuri nyt ollut tuolia allaan. Tapahtuman syytä on yritetty selvittää jälkeenpäin, ja syyksi on todettu “värikäs menneisyys”. Ottakaa huomioon myös, että Matoro oli huoneessa, ja melkein tuli hulluksi nähdessään tämän.

Notfun nousi maasta jälleen. Sitten hän imi kirjeestä musteet, ja heitti sen ikkunasta mereen. Tällä kertaa hän onnistui oven avauksessa, ja turhia tuolilta tippumisia ei tarvittu. Notfun käveli ulos ovesta Matoro perässään.

“Arrr, ihana päivä purjehtia, etsiä aarteita, ja etsiä aarteita purjeestani”, Notfun huokaisi.

Piraatti käveli mastoa kohti, ja kiipesi purjeeseen. Kuten oli odotettu, Notfun löysi suuren aarrearkun purjeesta. Hän avasi sen tyytyväisenä, mutta siellä oli vain lappu.

Ymmärsitkö jo pointtini, kulttia ei petetä, tule hyttiini.

Notfun mätkähti alas, ja purjeen uumenista tuoli tippui hänen päällensä. Ottakaa huomioon, että tällä kertaa hän ei tippunut tuolilta, vaan tuoli tippui häneen. Matoro katsoi Notfunia hieman kummissaan.

“Mikä tämä kulttihomma nyt oikein on?”, Kysyi jään Toa.

“Se on pitkä tarina, johon liittyy sotaa, jumalia, sotaa, ja rommia. Ja kultti”, Notfun kertoi, “Ensinnäkin, minä en ole matoran. Olen itseasiassa vanhempi, kuin tämä teidän maailmanne. Olen tämän maailman testiversiosta. Olen ainoa, joka selvisi”

“Jaahh.. Se kertoo jo paljon siitä, miksi olet hullu.”

Notfun katsoi Matoroa vihaisena.

“Köh. No kuitenkin, Jotkut jossain joskus loivat testiversion tästä maailmasta. He loivat myös testiversiot Matoraneista ja Toista. MUTTA Toille annettiin luomisvoimat, ja Toia oli vain kaksi, totta kai ihan liian übereilla elementeillä. Noh. Nyt mennään tähän klassiseen eeppisyyttä tavoittelevaan kliseiseen sontaan, joka tällä kertaa on totta. Ne “toat” loivat kaikenlaista, pari eri ulottuvuutta ja sellaisia, sitten toinen halusikin lisää voimia, ja tappoi toisen. Toinen sitten lukitsi jotain suuria voimia miekkaansa, ja viimeisillä voimillaan löi miekan maahan, eikä sitä ole löydetty. Toinen olento taas orjuutti meidät Matoranit, ja lopulta humaltui vallasta niin, että juuri kun oli tuhoamassa testiversiota, ylemmät voimat tuhosivat sen. Älä kysy, miksi minä elän, en tiedä itsekään”, Notfun selitti.

Matoro katsoi häntä epäuskoisena.

“Miten tuo liittyy mihinkään?”

“No, ne sitten palvoivat tätä kuollutta jumalaa ne kulttilaiset, ja itse päätin ryhtyä kultin johtajaksi. Tunsin kuitenkin kutsumuksen rahaa, rommia, ja merta kohti, joten eräänä yönä poltin kultin tukikohdan, vein kaikki ruoat, ja pakenin”, Notfun selitti, “Loppu.”

Matoro katsoi Notfunia edelleen sama epäuskoinen kummallinen ilme kasvoillaan.

“No, nyt saimme vastauksen siihen, miksi olet noin lyhyt”, Matoro sanoi, ja käveli pois.