Nazorak-luolasto

006 ei pitänyt tilanteesta laisinkaan. Hän seisoi laboratorionsa ulkopuolella kuuntelemassa, kuinka hullu Makuta turmeli hänen laitteistoaan ja välineistöään. 006 ei olisi halunnut päästää Abzumoa sisään, mutta auktoriteettia ei käynyt uhmaaminen. Tiedemiestorakka huokaisi ja istahti konttorituoliinsa käveltyään toimistoonsa. Hän lajitteli hetken papereitaan, mutta lakkasi lopulta teeskentelemästä itselleen, että asiat olisivat olleet kunnossa. Ne eivät olleet. Hän oli henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kenraali teki pahan virheen liittoutuessaan sadistisen Makutan kanssa. 006 oli nähnyt, mitä tämä hirviö oli tehnyt eräälle Matoran-paralle, joka lojui yhä tyrmässä. Hän oli kerran vienyt ruokaa tälle, mutta katunut tekoaan heti, kun oli melkein jäänyt kiinni. Torakoiden luonteeseen ei sopinut sellainen käytös.

Makuta Abzumo oli saanut eteensä kaiken tarvittavan tutkiakseen Nazorakin genomia.
”Tiedätkös, Charlie”, Makuta virkkoi vieressään seisovalle Nazorak-avustajalle, ”te olette puutteellisia.”
”Niin ovat kaikki olemassa olevat olennot”, toinen vastasi nyrpeänä. Makuta vähät välitti vastauksesta.
”Minä tein virheen”, hän mutisi. ”Jos olisin ryhtynyt toimeen yksin – ilman sitä petollista Mukau-lehmänlannan syöjä䅔
Nazorak kuunteli puolella korvalla Makutan jupinoita.
”… kyllä. Puutteet. Ne pitää poistaa. Sanohan, Charles” Makuta sanoi yhtäkkiä. ”Mitä puutteita Nazorakeihin luotiin?” Apuri häkeltyi moisesta kysymyksestä.
”Minä… tuota”, hän takelteli. ”Öh, tunteet?” Makutan silmät kiiluivat pelottavasti.
”Tunteitahan te olette ilmeisesti yrittäneet poistaa. Työ on hankala, mutta mahdollinen. Hyvin mahdollinen. Noh, Charlie, muita heikkouksia?”
Nazorak mietti hetken. Sitten hän vastasi:
”Kuolevaisuus. Se on heikkouksista suurin, ja sitä ei voi poistaa. Keneltäkään.”
”Lienet oikeasssssa, ysstävä hyvä”, Makuta naurahti. Hänen äänensä oli kylmä ja vailla iloa. Nazorak ei tiennyt, pitäisikö hänen hymyillä vai pysyä ilmeettömänä. Makuta katseli vielä hetken mikroskoopin avulla soluja, joita oli tutkinut. Sitten hän veti silmänsä irti linssistä ja alkoi hivellä leukaansa mietiskelevänä.
”Kuolevaisuus… mikä meidät tappaa.” Nazorak ei tiennyt, oliko kysymys tarkoitettu hänelle, mikäli se kysymys oli. Hän ei kuitenkaan uskaltanut jättää vastaamatta:
”Verenhukka. Kudosvauriot… tärkeiden elinten toimintojen lakkaaminen.”
”Sinähän olet fiksu poika. Ehkä minä sentään tein jotain oikeinkin”, Abzumo sanoi. Nazorak ei pitänyt äänensävystä, vaikka sen tarkoitus oli ilmeisesti olla ystävällinen.
”Siinä olet oikeassa, että näitä heikkouksia ei poissstamaan pyssssty. Mutta… mikä essstää taistelemassssta, kunnessss kuolee?” Makuta ravasi hetken ympyrää. Sitten hän pysähtyi. Hänen kasvoilleen levisi groteski virnistys. Hän tarttui läheisellä pöydällä olevaan sirkkeliin ja ryntäsi Nazorakin luo. Tämä ei ehtinyt edes yrittää pakoa; Makuta oli liian nopeasti antanut aikeensa ilmi.
”Nyt, Charles”, Makuta sanoi häijysti, ”tämä sattuu.”

Nazorak aloitti kirkumisen, kun Makuta käynnisti sirkkelin. Tämä alkoi sahata poikki Nazorakin kättä. Tämä pyristeli, mutta turhaan. Makuta jatkoi julmaa työtään, kunnes ”Charlie” oli käsipuoli. Tämä tunsi hirvittäviä tuskia, mutta pysyi vielä tajuissaan.
”Miltä nyt tuntuu?” Abzumo sanoi nauraen ilkeää naurua. Nazorak voivotteli ja itki lattialla.
”Olet heikko typerys!” Makuta huusi. ”Sinä tunnet kipua, ja se on kaikista suurin heikkoutesi! Vaan eipä ole tulevilla sukupolvilla!”
Sitten Makuta tarttui jälleen sirkkeliin hullun kiilto silmissään ja sahasi Nazorakin toisenkin käden irti. Tämä vaipui tajuttomuuteen verenhukan vuoksi jo ennen, kuin hänen toinenkin raajansa oli poissa. Makuta potkaisi labran oven auki ja heitti kädettömän Nazorakin vartijoita kohti.
”Viekää se pois, se on täyttänyt… tarkoituksssssensssssssa.”
Vartijat raahasivat tiedotonta, lähes kuollutta Charlie-parkaa pois Makutan hirvittävän naurun kaikuessa tunnelissa.