Klaani, hotelli

Seran kaivoi hädissään laukustaan kiven. Ei minkään tavallisen kiven kuitenkaan. Vaan voimakkaan Toa-kiven. Se oli aionoa tapa päästä pakoon palavasta hotellista hänen mielestään. Sitten hänen kätensä osui johonkin kiviseen. Hän nosti sen ja näki käsissään kiven, jossa oli kaiverruksia. Hän muisti, kuinka Turaga Thowron oli neuvonut häntä, miten käyttää Toa-kiviä. Hän paineli joitain kaiverruksia siitä, kunnes ne alkoivat hohtaa sinistä valoa.

“Mitä ihmettä”, Irvan ihmetteli, kun huomasi kiven hohtavan.

Parin sekunnin päästä, koko huone oli valon valaisema. Kun valo hälveni, Irvan huomasi että huoneessa makasi joku Toan pituinen hopeavärinen olento.

“Seran?”, hän kysyi.

Toa nousi seisomaan. Hän katseli ympäriinsä. Hän yritti kävellä, mutta hänen jalkansa olivat liian pitkiä, joten hän putosi. Hän yritti taas, mutta tällä kertaa vähän hitaammin. Hän onnistui ottamaan pari lyhyttä askelta, vaikka hoiperteli vielä vähän. Hän oli nopea oppimaan erilaisia juttuja.

“Mitä helkkaria, Seran?”, Irvan kysyi, “Mitä sinä Toaksi muuntelet itseäsi, kun meidän pitäisi löytää pakotie palavasta hotellista?!”

“Voisin ehkä jotenkin helpottaa tätä Toana”, Seran totutteli puhumaan.

Hän hoiperteli ikkunan luo ja katsoi alas. Silloin häneen päähänsä tuli idea.

“Siis… mitä hemmettiä juuri tapahtui? Miten sinä- Mistä sinä sait tuon kiven?”
“En ole varma, tiedätkö, mutta palava, nelikerroksinen hotelli ei ole paras paikka kertomaan tarinoita, siitä mistä sai voimakkaan Toaksi-muuttumisesineen”, Seran vastasi.

Hän otti kaksi peittoa, sitoi ne kahdesta päistään. Sitten hän etsi jotakin metallista. Hän otti kaapin kahvan. Hän taivutti sen kaikilla voimillaan koukun muotoon. Myös se fakta, että hän oli raudan kansalainen, se helpotti. Sitten hän sitoi senkin peittoihin. Hän meni ikkunan luo, pyöritti peittoa kaikella voimallaan ja heitti sen ylöspäin. Koukkukahva osui seinään. Hän yritti uudestaan. Sen kerran hän osui yläpuolella olevaan ikkunaan. Hän varmisti että se piti. Sitten hän pyysi Irvania tulemaan hänen luokseen. Kun Ko-Matoran tuli sinne, Seran pyysi hänen kiipeämään alas peitolla. Hän teki niin. Sitten kun Seran tarttui peittoon, hän kiipesi sen sijaan ylöspäin. Hän kiipesi siihe ikkunaan, jonka oli särkenyt koukullaan. Huoneessa oli Ko-Matoran.

“Tule tänne” Seran sanoi paniikissa olevalle Matoranille.

Hän teki käskystä. Sitten Seran sanoi hänen kiipeävän alas. Hän teki niin. Sitten Seran yös meni alas. Sitten hän meni Irvanin luo, katsomaan palavaa hotellia.

***

Seuraavana päivänä, ilman hotellia, Seranilla ja Irvanilla ei ollut paikkaa jossa asua. Irvan ja Seran oli harkinnut hankkia jostain työn, muta se oli vaikeaa, kun ei tietänyt ketään Klaanilaista, paitsi Matoron ja Äksän. Eivätkä he ole nähneet heitä sen jälkeen kun he lähtivät Turkasten sinaappilaivasta. Seran oli ottanut palaneesta hotellista kaksi suurta metallista palasta, ja tehnyt niistä vähän miekkojen näköisiä. Ne näyttivät vähän pitkiltä lihakirveiltä. Mutta hän oli sanonut, että parantelisi niitä, kun olisi aikaa.

***

Parin päivän päästä Seran harjoitteli miekkailua pienellä kukkulalla. Hän oli parin päivän päästä todennut, että se kukkula oli Klaanissa hänen lempipaikkansa. Se oli hiljainen ja monta muuta Klaanilaista ei käynyt siellä. Koska se oli kaupungeista eristyksissä. Hän pystyi keskittymään siellä paremmin ja näin hän oli jo oppinut vähän käyttämään Toa-voimiaan. Ei paljoa kuitenkaan. Hän osasi enimmäkseen vain muotoilla rautaa helpommin kuin muut (paitsi muut raudan Toat). Mutta hänen mielestään, hän oli jo saavuttanut jotakin. Irvan myös istui lähellä. Seran iski leveällään miekallaan kuvitelluun viholliseen vatsaan ja toisella hän iski sen kylkeen. Hän ei osannut monia hyviä tekniikoita, kun hänellä ei ollut opettajaa, mutta hänelle aluksi riitti tavalliset miekkailutaidot. Sitten joku Matoran tuli hänen taakseen. Seran kääntyi.

“Mitä asiaa?”, Seran kysyi Matoranilta.
“Anteeksi, oletteko te Toa Seran?”, pieni Matoran kysyi.
“Kyllä olen”, Seran vastasi.
“Yksi Klaanilaisista, Kapura lähetti sinulle viestin. Ensin yritin viedä sen hotelliin, joka on tässä kirjoitettuna, mutta kun se paloi, joten päätin etsiä sinut käsiini. Sanoi, että on tärkeää”
Postimiesmatoran ojensi kirjekuoren Seranille. Kannessa luki “Toa Seran, Satamahotelli”
“Taidan lähteä nyt”, Matoran vastasi, “Hyvästit”
“Moikka”

Matoran lähti poispäin. Seran sen sijaan istuutui puun eteen, joka kasvaa kukkulalla, avasi kuoren ja alkoi lukea.

Seran

Kapura

Irvan tuli raudan Toan viereen.

“Kuka tuo oli? Mikä tuo on? Miksi minä olen aina jäljessä kaikesta?”, hän kysyi.
“Joku Klaanilaisesta… Kapura haluaa että lähtisin hänen kanssaan jollekkin saarelle”, Seran vastaa “Sanoo että pitäisi tuoda veneemme mukaan”
“Aiotko lähteä?”, Irvan kysyy.
“En kai voisi kieltäytyä. Hän taitaa uskoa minuun”
“Okei”
“Pitää kai lähteä huomenna”