Klaanon

Bio-Klaanin yhteinen tarina

Don

0 kommenttia

Moottorivene

Enki ohjasi huimalla vauhdilla vettä pitkin kiitävää moottorivenettä kohti Veljeskunnan saarta. Matoran vihelteli yksinkertaista sävelmää ja vilkuili tuon tuosta veneen kintereillä ihmeen hyvin pysyviä merilintuja. Enki piti linnuista, oli aina pitänyt, ja nautti suunnattomasti niiden toimien tarkkailemisesta.

Ämkoo makoili aluksen perällä ja kohotti energiakätensä taivaita kohti. Toa katseli läpikuultavaa punaista raajaa, kokeili yksitellen sen sormia ja mutisi jotain. Käsi ei ollut todellakaan aivan sitä mitä Ämkoo oli muutosprosessilta odottanut, mutta se kelpasi siitä huolimatta kätensä Marionetille menettäneelle Toalle enemmän kuin hyvin.

Käsi sammui. Ämkoo tuhahti ja yritti parhaansa mukaan käynnistää raajaa uudestaan, mutta turhaan. Kyvyn täydellinen hallinta vaati selvästikin vielä paljon harjoitusta.

Toan mielenkiinto siirtyi seuraavaksi tämän vieressä lepäävään miekkaan. Ämkoo nosti Alun vasemmalla kädellään silmiensä tasolle ja katseli sen peilikirkasta terää. Sitten Ämkoo siirsi katseensa miekan kahvaa koristavaan punahehkuiseen jalokiveen. Näytti aivan siltä, kuin jalokivi olisi katsonut takaisin.

“Atya…”

– – –

Rhotuka-kiekko aiheutti valtavan paineaallon osuessaan vihreänkirjavan Toan takana levittäytyvään metalliseinään. Haavoittunut Toa kaatui maahan, kieri pitkän matkan pitkin taistelutantereen sorapohjaa ja loikkasi sitten nopeasti ylös.

Metsästäjä ei antanut Toalle paljoa aikaa iskusta toipumiseen. Paksuun rautaketjuun kiinnitetty pitkä energiaterä lensi ilmojen halki kohti Ämkoota, joka ehti juuri ja juuri torjumaan iskun kolmiteräisellä energiaviikatteellaan. Toa laukaisi kehostaan ilmapyörteen ja onnistui sen turvin hankkimaan hieman etäisyyttä viholliseensa.

Ämkoo huohotti tuijottaessaan häntä kohti juoksevaa hirviötä. Ilman Toa oli tiukan piiritystilanteen aikana joutunut erilleen joukkueestaan, ja väkivahva metsästäjä oli huomannut tilaisuutensa. Epätasaväkisen taistelun voittaja vaikutti selvältä.

Viereisen rakennuksen katolta syöksynyt vesisuihku keskeytti mittelön. Katolta pudottautui kultaisiin panssareihin pukeutunut sininen Toa, joka syöksyi päättäväisesti metsästäjää kohti. Jykevä lihaskimppu karjaisi ja heilautti ketjuaseensa veden Toaa päin.

Metsästäjä oli liian hidas. Hirviön lähelle päästyään Atya vetäisi miekkansa esiin mattamustasta huotrasta, ja pian metsästäjän irronnut pää putosi maahan. Olennon lihaksikas ruumis seisoi hetken paikallaan ja kaatui sitten selälleen.

“K-kiitos”, Ämkoo sanoi ja tasasi hengitystään. Atya ei vaivautunut vastaamaan kiitokseen, vaan ilmoitti:
“Tappoivat Keyten. Meitä on enää neljä.”
Ämkoo ei tiennyt mitä vastata. Ilman Toa ei ollut koskaan pitänyt tuosta äänen Toasta, mutta tiimitoverin menetys oli sotatilassa vakava asia.
“Sepä… Ikävää”, Ämkoo totesi lopulta.

Atya viittoi Ämkoon mukaansa. Kaksikko lähti juoksemaan kauempana tapahtuvan piiritystilanteen suuntaan. Matkaa oli jonkin verran, joten Ämkoo päätti kysyä mieltään pitkään askarruttanutta asiaa.

“Miksi me oikein taistelemme täällä?” Vihreä Toa kysyi johtajaltaan.
“Etkö sinä tiedä?” kuului Atyan tympeä vastaus. Veden Toa pysähtyi ja katsoi Ämkoota suoraan silmiin.
“Oikeuden takia”, Atya sanoi. “Tässä kirotussa maailmassa velloo ainoastaan sorto ja kärsimys. En voi olla tekemättä asialle mitään.”
Ämkoo ei osannut sanoa sanaakaan, mutta nyökkäsi.
“Siksi kokosin teidät”, Atya jatkoi. “En pysty tehtävääni yksin.”

Ämkoo ei kestänyt Atyan tiivistä katsetta. Ilman Toa kohotti päätään ja vilkaisi Atyan ohitse. Taistelun äänet saattoi jo kuulla, ja taivaalla leiskui räjähteleviä ammuksia.

“Mennään”, veden Toa komensi, kääntyi ääniä kohti ja sanoi vielä:
“Me voitamme tämän sodan.”
Ämkoo hymähti ja lähti juoksuaskelin Atyan perään.

– – –

“Ei enää kauaa”, Enki ilmoitti aluksen ohjaamosta. Veljeskunnan saari näkyi jo, ja matka taittui nopeasti tyyntä merta pitkin.

Ämkoo nousi istumaan ja tutki katseellaan veneen takaosaa. Silloin hän tajusi, ettei ollut kertaakaan vaivautunut tutkimaan veneen perällä lepääviä säilytyslaatikoita. Toan vihreämustat kädet avasivat toisen laatikon ja tämä kurkisti sisään.

Ämkoo nosti laatikon pohjalla makaavan paksun kansion syliinsä, sulki laatikon ja levitti löytönsä veneen pohjalle. Toan punahehkuiset silmät laajenivat yllätyksestä kun tämä tutki löytämiään papereita.

“No jopas”, Ämkoo totesi puoliääneen.