Hautasaari

Enki ja Matoro odottelivat kärsivällisesti jyrkänteellä. Takana aukeni keskipäivän auringon valaisema meri.

Kivikkoisella tasanteella makasi kaksi elotonta ruumista. Taistelu oli yksi erikoisimpia mitä Matoro oli koskaan nähnyt, ja ajattelikin kysellä asioita Ämkoolta matkalla. Kaksi Toaa, jotka kostonhimo oli ajanut vain sankarin raunioiksi. Matoro mietti mikä oli johtanut noin selvään vihaan. Ja mikä voisi johtaa siihen, että Toa tekee itsemurhan.

Ämkoo käveli mäeltä, miekka vyöllään. Admin oli muuttunut paljon Matoron viimenäkemästä; entinen sankari oli poissa. Varjokäsi samalla puistatti että kiinnosti.

”No? Lähdemmekö?” Matoro kysyi.
Ämkoo nyökkäsi.
”Heitetään nämä ruumiit mereen ulapalla. Raahataan veneelle nyt”, Mäksä sanoi ja nappasi kiinni Herkan olkapäistä. Tulen Toan ruumis oli runneltu ja näytti kuin se olisi ollut kuolleena kauan. Epäkuoleman naamio ei anna elämää. Se vain pakottaa elämään.

Matoro tarttui kiinni Tharkonin ruumiista. Häntä iljetti kanniskella ruumiita, mutta samalla hän kunnioitti Tharkonia. Tharkon oli ollut periksiantamaton siinä mitä oli yrittänyt tehdä, ja kärsinyt lopulta kuoleman oman käden kautta.

Vaivalloisen kymmenenminuuttisen kuluttua kolmikko oli alhaalla lahden rannalla vihreän moottoriveneen luona. Toa-kaksikko heitti ruumiit veneen takaosaan Enkin tutkiessa ohjaussysteemiä. Moottori pärähti käyntiin onnistuneesti ja pian laite oli lahdella.

”Hei, ajetaan sille kalliolle. Sukeltelen miekkani”, Matoro muisti istuessaan ahtaasti paatin takaosassa Veljeskuntalaisten istuessa edessä.
Vanha vihreä moottorivene ajeli hetken rannanmyöteisesti. Kallio oli miltei pystysuora ja alhaalla oli paljon kiviä ja kareja. Jään Toa hyppäsi kannelta veteen, irvistäen ensin kylmän veden osuessa hänen selän haavaansa.

Matoro tähysteli silmillään kivien välejä ja soraista pohjaa. Kolmannella sukelluskerralal hän huomasi aseen kiilautuneen kahden kiven väliin lähelle pintaa. Toa nappasi sen ja kiipesi veneeseen.

Kauempana merellä kaksi ruumista heitettiin mereen.

”Ämkoo. Haluatko ehkä selittää…”, Matoro sanoi istuessaan nyt tilavassa takaosassa.
”Selittää mitä?”
”Mitään”

Ämkoo kertoi Matorolle saman tarinan jonka oli kertonut Snowielle sukellusveneessä.

Lopun matkaa veneessä vallitsi hiljaisuus.