Paja

Painettuaan Matoranin Hunan toista silmänreikää ja asteltuaan portaat alas Kapura sytytti Pajan valot. Toisin kuin yleensä, Kapuran salahuoneessa ei näkynyt käytön merkkejä. Keskeneräiset aseet oli ripustettu huolellisesti seinälle, ja rautaromuvarasto oli täysi.

Kapura sille, että kenelläkään Pajan Matoraneista ei ollut mitään aavistusta siitä, mihin kaikki rautaromu hävisi. Eikä siitä, miksi Kapuran tilauslaatikko oli aina tyhjä, vaikka sinne sujautettiin tilauksia lähes joka päivä.

Mutta nyt ei ollut aika tilauksille.

Kapura varmisti vielä, että huoneessa ei ollut ketään muuta, joka oli kyllä turhaa, kun ottaa huomioon, että kukaan muu ei tiennyt huoneesta.

Tulen ja Painovoiman Toa katsahti takomispöydän alle ja painoi pientä nappia.

Seinästä pongahti esiin kassakaappia muistuttava esine, jossa oli kirjainnäppäimiä ja pieni ruutu. Kapura näpytteli salasanan, ja kassakaapin auetessa katsahti jälleen kalleimpaan aarteeseensa.

Kassakaappi oli täynnä naamioita. Eri värisiä. Eri muotoisia. Ja kaikilla naamiovoima, joita Kapuran tietojen mukaan oli olemassa vain muutamia. Naamioita peitti pölykerros.

Kapura mietti itsekseen, mitä naamiota käyttäisi reissulla saarelle. Lopulta hän päätyi tummansiniseen naamioon, jossa oli visiiri.

“Mielensuojauksen naamio”, Kapura sanoi itsekseen. Hän ei ollut varma, miksi oli päätynyt tähän naamioon. Tuntui siltä, kuin jokin hänen päässään tietäisi vastauksen.

Kapura kosketti Kanohi Shania vetääkseen naamion irti.

He ̴ei͜vä̷t k͘o̢śk͏aa̕n̴ pala͝nnee͜t ͟jä̴rji͟ssääń.̵..̸ ́Luu͡ĺen̛, e͢t͝tä͝ sy͜väl̴lä͟ vi̧i͝d҉akossa ͞on ̕j̴ota̛in. Tun̶ne͟lm͞a̶ ̷on͟ jo vä̵hä͡n ̀aik̛aa̴ ̨ol̨l͡u͡t͡ ̸k͘ir̢eä͠.̡ H͟e̛ ͡kai̢ ͡s͏uu͞nn̛itt̀e͢l҉e̷vat҉ u̵utta h͏y̢ökkä́y͡st͠ä͠. ͜E̢de̴s͡ ͠To͡at ̧ei͡v̀ä̛t nukkưneet͢ ͡v̢iim̢e ̡yö̡n̵ą̈.̧͠Ùl̕koa ͟k҉uu͘l͢u̸u ͜ään͢

Kapura hikoili.

Hän huomasi makaavansa Pajan lattialla.