Hautasaari

Ämkoo oli onnistunut nousemaan pystyyn. Huterin jaloin seisovan Toan näkökenttä sumeni, mutta Ämkoo onnistui silti erottamaan puolijuosten kohti kiitävän Herkan. Epäkuollut Toa kohotti lyömäkoukkuaan ja valmistautui iskemään sen keskelle Ämkoon otsaa.

Herka yllättyi huomatessaan aseeseensa tarttuneen harppuunan. Hieman kauemmas laskeutunut Matoro kiskaisi välineestään lujasti, ja Herka olikin vähällä menettää oman lyömäaseensa. Ämkoo huomasi tilaisuutensa ja pyörähti kauemmas.

”Mitä..?” Tharkon aloitti, mutta keskittyikin sitten väistämään itseään kohti tähdätyn heittotähden. Matoran Enki virnisti ja juoksi sitten Matoron kanssa johtajansa tykö.

”Mitä hittoa sinä täällä teet?” sai Ämkoo kysytyksi katsellessaan mustavalkeaa jään Toaa.
”Ja mitä hittoa sinulle on oikein tapahtunut?” kuului Matoron vastaus. Jään Toa katseli hämillään värivaihdoksen ja amputaation kokenutta adminia, joka näytti olevan pelkkä varjo entisestä mahtipontisesta olemuksestaan.
”Sama se”, Ämkoo murahti. ”Tilanne on nyt tämä. Punainen ja sininen ovat kuolleita, mutta kuten näkyy, ne tahtovat minut siitä huolimatta hengiltä ja-”
”…mitä?”
”Älä keskeytä. Vihreä elää vielä, ja ohjaa tuota sinistä. Punaisen heikkous taas on naamio, joka pitää mokomaa hengissä. Ja vielä tuo miekka. Minun on saatava se.”
”…ookei.”

Matoro kiskaisi miekkansa esiin samalla kun Enki kaivoi jostain varustevyönsä kätköistä muutaman uuden heittoaseen. Nämä aseet näyttivät molemmista päistä teroitetuilta nauloilta, ja ne oli selvästikin suunniteltu vastapuolen silmien lävistämiseen. Ämkoo vilkuili matorania hetken anovasti ja sai lopulta itsekin yhden.

”Vielä yksi juttu. En voi käyttää elementtivoimiani”, Ämkoo mainitsi.
”No onhan sinulla ne makutavoi-”
”Ei ole.”
”Naamiovoima?”
”Ei toimi.”
”No aha.”