Zyglakien sähkövoimala

”Tämä ei ole sitä mitä luulet, minä olen nähnyt tulevaisuuden, tulevaisuuden jota kukaan meistä ei halua, Quewa, meidän pitää rauhoittaa hänet.”, valkoinen jättiläinen huusi. Pelästynyt Fikou parka epäröi hetken ja kipitti sitten isäntänsä luo.

”Valehtelet toa,!”, Umbran miekka kalahti Gekon omaan ja toa vastasi: ”Sinä tiedät miten tässä käy, lopeta suosiolla, liika vesi on pehmentänyt pääsi!”

Matoranin raivoa ei tuntunut pysäyttävän mikään kun tämä nosti miekkansa uuteen iskuun kohti tilanteesta häkeltynyttä toaa.

”Sinä et tosiaan halua tätä, mutta minun on tehtävä se jos et muuten usko, jokin on sekoittanut sinut, et tosiaan ole oma itsesi!”, Toa nosti viittaansaa lisää suun peitoksi ja rupesi antaumuksetta taisteluun joka antoi Umbralle yhden hänen elämänsä kovimmista haasteista.

”Sinä se tässä olet vikana! Sinun takiasi jouduimme tänne typerään laitokseen jossa odottaa vain varma umpikuja!”, Rhak’elakkin miekka syöksyi jalokivet kiiluen kohti toan jalkaa, joka halvaannutti toan. ”Mitä minun pitää tehdä, että ymmärrät tekeväsi väärin?”, Gekon silmät alkoivat näyttää vihaisilta, on kulunut ikuisuuksia sellaisesta hetkestä. ”Sinulla on omia tarkoituksiasi, jotka tuhoavat tämän maailman aikajatkumon, sen miksi Mata Nui oli sen luonut!”, Umbra karjui saaden pienen hämähäkkinsä pelokkaaksi. ”Minä olen nähnyt tulevaisuuden, tiedän mikä on tämän universumin parhaaksi! Mata Nuikaan ei ole kuin pelkkä-!”, Toan sana keskeytyi kun heidän yläpuolellaan oleva katto alkoi tärisemään ja valumaan alas, fikou pelästyi uutta käännettä ja ”kaverukset” keskeyttivät taistelunsa. Lattialle oli ilmestynyt katosta salaperäistä kirjoitusta.

”Seuraava asia mitä huoneessa tapahtuu voi olla meille kaikille kohtalokas, kuuntele minua!”, Toa nousi ontuen maasta ja käveli hitaasti kohti Umbraa valmiina tekemään lopun tästä oudosta taistelusta.”

”Mitä sinä teet!”, kuului pelästyneen Matoranin suusta tämän uuden miekan ja sukellsu varusteiden hajotessa.

”Näitä tuskin enään tarvitset. Tule, hoidetaan itsemme ulos täältä, minäkään en pidä tästä läävästä.”, Toa sanoi rauhoittuessaan.

Matoran huohotti maassa, huomaten hetkensä tulleen.hän nousi, otti mustan miekkansa ja syöksyi kohti toaa, joka oli jäänyt tiirailemaan raapustuksia. Toa parahti tuskasta tuntiessaan miekan osuessaan selkäänsä, ainut mikä pelasti hänet kuolemalta oli hänen kestävä haarniskansa, joka esti miekkaa upotautumasta häneen. Toa riuhtaisi miekan irti selästään, mutta niinkuin Umbralla ei olisi ollut uutta yllätystä luvassa tämän varalle. Matoran painoi toaa maahan, mutta Gekko sai itsensä Matoranin luo juuri kriitisellä hetkellä ja pelasti syöksyllä, hänen takanaan putosi jotain katosta.

”Kerro, mitä aiot tehdä.”, Umbra sanoi hieman rauhoittuneena.

”Pelastaa oman universumini ja palata tänne estämään sen mitä olisi tulossa, Varjo laskeutuu universumin ylle, monet kuolevat, syntyy sota joka huipentuu taisteluista suurimpaan.”, Toa sanoi hiljaa.

Umbra kuunteli hiukan hämillään toan profeettamaista lausahdusta.

”Nyt, hoidetaan itsemme ulos täältä.”, Toa sanoi ja laittoi miekan selkäänsä.
”Umbra käveli epäröiden tämän perässä.

Fikou uskaltautui tulemaan lähemmäksi.

”Jos kalamies hyvän kalan saa, ei ongella väliä ole siinä laisinkaan”,toinen kuului: ”Leveällä miekalla vain leveyttäsi esittelet.”, toisiksi viimeinen kuulosti joltakin mitä Manfred voisi opettaa humala päissään:”Jos saat ison ensin niin mihin sinä pientä tarvitset?”, ”Vortixxin palkka puolita.” Kolmikko katseli hämillään seinien paljastamia tekstejä, sitten vipuja, tarkastelun jälkeen he huomasivat niiden kaikkien näyttävän erilaisilta.

”Luulen, että meidän pitää siis vääntää oikeat vivut, mutta onko tässä jokin järjestyskin”, Gekko sanoi. Äskeisen jälkeen Umbra tunsi vain itsesääliä ja tunsi, että olis parasta olla sanomatta mitään vähään aikaan, heidän välinsä olisivat kuitenkin lopuliisesti tulehtuneet.

Katossa rupesi seuraavassa hetkessä pyötimään pilari, josta törrötti neljä terävää asetta, se pysähtyi välillä, samaan asentoon. Ja jatkoi taas pyörimistään, aseet oli numeroitu.

Molemmaista heistä tuntui, että oven takana odottaisi se mitä he olivat tulleet etsimään.

Sitten kaikki ovet akalhtivat kiinni ja koko tila sulkeutui kokonaan happi alkaisi pian loppua, heillä olisi kiire, joten välienselvittelylle ei jäisi aikaa, ovi oli heidän ainut tiensä vapauteen.