Rozum

Piraatit olivat pistäneet joksikin aikaa juhlat pystyyn laboratorionraunioiden edustalle, mutta ne olivat päättyneet epämiellyttävästi erään hyvin tunnetun kapteenin huutoon “MIKSI ROMMI ON LOPPU! MIKSIIIIIH”
Sitten he olivat lähteneet kohti rannikkoa.

Matoro oli toisten juhliessa tutkinut kansiota. Se oli kirjoitettu oudoilla merkeillä, joista ei saanut selvää. Siinä kuitenkin toistui tietyt merkit tietyin väliajoin varmistaakseen että se oli Matoran-kieltä, tosin puettuna outoihin merkkeihin. Salakieltä.

Matka viidakon läpi sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Mitä nyt jokunen pieni rahi tai vastaava. Puoli matkaa taas kärsittiin Notfunin jutuista. Tällä kertaa hän kertoi kaveristaan nimeltä Puikko-Petteri. Kyseiselle tyypille piti laittaa puusilmä, mutta tulikin vahingossa puujalka.
Toinen puoli matkasta Notfunin suu oli tukittu teipillä.

“Meillä voi mennä Klaanissa jonkin aikaa”, Matoro selitti. Hän käveli Äksän kanssa Jardirtin rinnalla, sillä Notfunista ei ollut keskustelukaveria juuri nyt.
“Aye”, matoran vastasi lyhytsanaisesti.
“Kepsukka saa auttaa tämän salakielen kanssa”, Matoro puheli itsekseen. “Paperit ovat Manulle ja katsotaan filmi Klaanissa”

Suurin osa loppumatkasta sujui hiljaisesti. Viidakkomaisema toisti itseään, rahit ääntelivät metsässä. Jossain välissä he saapuivat kultaisille rannoille jonka edustalla Yön Timo III odotti uskollisena osan miehistö kanssa.

Matka laboratoriolta takaisin oli kestänyt kuusi tuntia. Kello oli melko lähellä iltakuutta, ja aurinko oli jo laskemassa. Joukkio siirtyi nopeasti laivaan ja pian he nostivat ankkurit ja lähtivät kohti Klaania.