Bakmei

Valkomusta vanhus nautti olematonta ateriaansa majansa perukoilla. Turagan pitkät viikset heiluivat tämän nostellessa tasaiseen tahtiin piskuisia makupaloja nälkäisenä odottavaan suuhunsa valmistamillaan syömäpuikoilla.

Samaan aikaan majan pihamaalle ilmestyi kolme miespuolista hahmoa. Miehistä kaksi jäi odottamaan ulkosalle kun kolmas asteli majan tykö, potkaisi oven kappaleiksi ja astui peremmälle.

Turaga Bakmei laski syömäpuikot puiselle pöydälle ja kääntyi katsomaan tulijaa mitä rauhallisin ilme kasvoillaan. Turaga kohotti hieman kasvojaan nähdäkseen paremmin edessään seisovan olennon liskomaisen pään.

”Ämkoo?” olio kysyi.
Turaga ei vastannut.

Kaksi muuta vortixxia asteli pitkin pihaa ja tarkkaili ympäristöä. Lopulta toinen avasi suunsa.
”Sse ei taida olla tuolla.”
”Ei.”
”Mikä Ridhukkilla kesstää?”
”Sse taitaa kuulustella. On aina ollut hyvä ssiinä.”

Vortixx Ridhukk oli elämänsä aikana päässyt seuraamaan politiikkaa. Ridhukk oli aikoinaan oppinut, että ensin kannatti pyytää kiltisti.
”Missä sse on?” vortixx kysyi ja odotti turagan vastausta.
Vastausta ei kuulunut.
Riddhuk vaihtoi suunnitelmaa ja potkaisi pöydän nurin. Bakmein ateria levisi majan savilattialle.
”Misssä se on?”

Bakmei tapitti lattialla kierivää riisikulhoa.

Ulkosalla odotellut kaksikko otti vaistomaisesti askeleen taaemmas kun Ridhukk juoksi karjuen ulos majasta. Samaan aikaan Bakmei nosti kulhon lattialta, laski syömäpuikoilla lävistetyn silmän huolellisesti kulhoon ja nousi sitten seisomaan.

Kukaan ei ollut koskaan ennen uskaltanut häiritä turaga Bakmein ruokailua.